Toisinaan luonto ottaa vallan ja kasvit karkaavat omille
teilleen tarhurin pyrinnöistä huolimatta. Etsivät aurinkoisia laikkuja ja kylväytyvät
sinne, missä on paljasta mullospintaa. Täydelliseen sommitelmaan voi kulua
vuosia, kun kasvit hitaasti levittäytyvät ja lisääntyvät. Lopputulos voi kuitenkin
olla kauniimpi kuin minkä tarhuri olisi kyennyt laatimaan.
Näin kävi jyrkässä rinnekaistaleessa, jonka rikkonainen
nurmikko on vuosien myötä korvautunut kukilla. Aluksi nurmikkoa pyrittiin
paikkailemaan, lopulta sen annettiin olla. Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun sipulikukat
löysivät tiensä aukkopaikkoihin: idänsinililja edellä, posliinikukka ja pystykiurunkannus perässä. Lopulta etelänkevätesikko ripotteli paikalle siemenensä, sen jälkeen
akileija karkasi varjoiseksi muuttuneesta kukkapenkistä aurinkoiseen rinteeseen
ja jatkoi kukintaa kevätkukkijoiden lakastuttua.
Lopulta kukkiva rinne näytti kiehtovammalta kuin nurmikko, joten aloinkin hoitaa kukkia nurmikon sijaan; kitkin heinät akileijojen ja esikoiden juurelta, saksin käsin jäljellä olevat nurmikkolaikut ja lisäsin muutaman astinkiven paljaaseen kohtaan.
Nyt meno on
villiä ja vallatonta, kun kasvit vaeltavat paikasta toiseen. Rinne ei näytä samanlaiselta
kahtena keväänä peräkkäin, sillä kukinta lisääntyy vuosi vuodelta.
