Rusakot etsivät paukkupakkasilla ruokaa puutarhasta

Lehtosaarni on suojassa korkean, tiheäsilmäisen verkon takana.

 Paukkupakkaset koettelevat rusakoita ja jäniksiä, jotka lähtevät etsimään helppoa ruokaa puutarhasta. Polveen ulottuva hanki ja sen pinnalle kehittynyt kestävä jääkansi tekevät verkoilla suojatuistakin puutarhakasveista helppoa ruokaa jäniksille. Siksi olenkin viime viikkoina huhkinut lumilapion kanssa ja madaltanut hankea hedelmäpuiden ja muiden suojattujen kasvien ympäriltä. 

Kasvien runkosuojukset ovat vähän kuin lasten talvivaatteet. Ne otetaan syksyllä esiin varastosta ja sovitetaan nuorille pensaille ja puille; moni taimi on kasvanut niin paljon, että tarvitsee jo isomman suojuksen. Vanha, pieneksi käynyt suojaverkko puolestaan joutaa pienemmälle kasville. 

Kaikki mahdolliset jänissuojat ovat nyt käytössä.

Paras suojus on tiheäsilmäinen, myyrätkin torjuva teräsverkko. Se on myös kallein. Kanaverkkokin toimii, mutta sen tueksi on hyvä asettaa tolpat, sillä jänikset ja rusakot oppivat nopeasti työntämään verkkoa ja katkomaan verkonsilmistä pistävät oksat. 

Pensasmustikat ovat pupujen herkkua. Ne pyrkivät syömään taimet ylhäältäpäin, minkä vuoksi olen sulkenut verkon myös yläosastaan.

Tammikuun loppupuolella pihavarastosta ei enää löydy verkkoja, joten olen suojannut kasveja ei-niin-kauniilla materiaaleilla; luumupuun ympärille levitin vielä juuttikankaan ja yksittäisiä omenapuun oksia peitin sanomalehdellä. Tuomen sanotaan karkottavan jäniksiä, mutta ainakin meillä myös korutuomen taimen oksia jänis oli katkonut. 

Korutuomen suojausta jatkoin sitomalla paikallislehden taimen ympäri.

Kasvien silmut sisältävät runsaasti ravintoaineita, minkä jäniksetkin ovat huomanneet. Niinpä ne vadelmakasvustoon päästessään napsivat silmut suuhunsa. Myös kauriit ovat ihastuneet paisuviin silmuihin, mikä koituu omenatarhojen riesaksi kevättalvella.

Koko puutarhan aitaaminen talvituhojen varalta olisi hankalaa. Onneksi seudulle on ilmestynyt elävä jäniskarkote; eilen huomasin pyöreätassuisen, lähes puolen metrin askelin harpponeen kissaeläimen kulkeneen tonttimme halki, ensimmäisen kerran tänä talvena. Ilves on täällä taas!

Kuka kulki kotipihalla?

 

Talvinen puutarha ei ole lainkaan niin autio kuin miltä se ensi silmäyksellä näyttää. Yön jäljiltä uuteen lumeen on piirtynyt jono isoja, pyöreitä tassunjälkiä. Onko kettu tai peräti ilves uskaltautunut pihapiiriin jänistä jäljittäessään?

Oravan jäljet

Uuteen lumeen painuneiden jälkien tarkastelu on hauskaa talvipuuhaa. Jälkien perusteella pihamme tämän talven vieraslistalla ovat ainakin seuraavat: jänis, rusakko, kauris (onhan hedelmäpuut suojattu riittävän hyvin?), kettu, ilves (todennäköinen), orava, lumikko (vaviskaa hiiret!), supikettu ja mustarastas.

Metsäjäniksen jäljet kertovat pupun seisahtuneen jouluruusun vihreiden lehtien kohdalla, mistä se on suunnannut kohti lumen alta pilkistävää talviokasvustoa. Pikkutalvion (Vinca minor) vihreät versot maistuvat jäniksille - ja hyvä niin, sillä voimakkaasti leviävässä kasvissa riittää syötävää.

Talvi piirtää hankeen kauniita kuvioita, jotka Pohjolan valo saa heräämään eloon. 

 

Niityllä lumesta esiin pistävät talventörröttäjät houkuttelevat lintuja siemenillään. On hauska seurata, miten parvi pyrähtää muodostelmassa kasvituppaalta toiselle, vaikkei lajia kaukaa katsoessa pystykään tunnistamaan.

Aroniapensaan marjat katoavat nyt vauhdilla mustarastaiden kierrellessä ruoanhaussa. Hyvän marjavuoden ansiosta pihlajissa riitti syötävää jouluun asti. Vasta kun punaiset marjat loppuivat, linnut kiinnostuivat marja-aronian kiiltävänmustista, mehevistä marjoista. 

Ensin pihassa pyöri yksi mustatakkinen talvehtija, mutta eräänä päivänä aronian ympärille oli kertynyt neljä mustarastasta, jotka sulassa sovussa napsivat marjat suuhunsa. Ehkä matka jatkuu marjojen loputtua uusille apajille.

Pihlajanmarjoista punomani kranssi on säilyttänyt värinsä hyvin marjojen kuivuessa. Niin hyvin, että muutama rastas on jo käynyt sitä nokkaisemassa. Ehkä nyt on aika kiinnittää kranssi pihapuun oksaan rauhalliselle paikalle, yllätysherkuksi talven kourissa sinnitteleville talvehtijoille.

Aamu alkoi pihakierroksella

 

Tänään on hyvä päivä lähteä katselukierrokselle omaan puutarhaan. Lähes kaikki lumi on sulanut syvimpiä varjopaikkoja lukuun ottamatta. Miten talvi kohteli kasveja?

Aika usein tulee pihalle lähdettyä lapio ja kottikärryt edellä, päivän tehtävälista mielessä päällimmäisenä. Tunnistan itsessäni tämän ominaisuuden ja siksi pyrin välillä hidastamaan askelia ja käyskentelemään kasveja katsellen.

Ensimmäiseksi silmiini osui marjaomenapensaiden katveessa sinnittelevät ukkolaukan taimet, joiden sipulien päältä multa on syyssateissa huuhtoutunut pois. Vain parilla juurella maahan kiinnittyvät laukat kaipaavat suojakseen multakerroksen tai istutuksen uuteen paikkaan.

Tuoretta persiljaa sormustinkukan syleilyssä.

Yrttimaalla talven yli selviytynyt persilja yllätti iloisesti. Ehkä se oli hyötynyt syksyllä levittämästäni lehtikatteesta ja paksusta lumikerroksesta. 

Tai ehkä persiljan kylkeen lyöttäytynyt sormustinkukka oli pelastanut sen kietomalla kasvin suojaavaan syleilyynsä.

Krookuksen siniset nuput puskevat täyttä päätä läpi lehtikatteen, jonka levitin syksyllä päärynän taimen juurelle. 

Haavan lehtikarikkeen kerrotaan olevan ravinteikasta ja emäksistä, ja koska pihan maaperä on luonnostaan melko hapanta, ajattelin sen tekevän hyvää maalle.

Kasvihuoneen seinustalla pilkistää kasvisilpun alta neidonkielen ja sormustinkukan alkuja. 

Jos kukinta on tänä vuonna yhtä voimallista kuin viime vuonna, luvassa on hyönteisten surinaa koko kesäksi. Tästä kerroin aikaisemmin https://annenallakka.blogspot.com/2021/02/hyonteisettakaisin.html

Omenapuun taimet eivät olleet välttyneet nälkäisten pupujen hampailta. Verkon läpi pilkistävät alaoksat oli purtu poikki kuin saksilla leikaten. 

Laajempi suojus olisi auttanut asiaa. Onneksi runko kuitenkin säilyi vaurioitta, ja puu voi suunnata kasvunsa ylöspäin.

Mitä muuta näin?

Neitoperhosen siipi lojui kukkapenkissä hentokiurunkannusten keskellä. Oliko se viimevuotisen perhosen vai oliko varhainen lentäjä joutunut jo surman suuhun?

Mikä maistuu jäniksille?

Suojasimme puiden ja pensaiden taimet syksyllä edellisten talvien tapaan, mutta hangen kasvaessa verkkojen korkeus ei riittänyt alkuunkaan. Niinpä tamppasimme hankea puiden juurelta ja lapioimme lunta verkkojen ympäriltä.  

Pakkasen kiristyessä jänisten nälkä kasvoi, ja muutama omenapuun taimi menetti verkon ulkopuolelle ulottuvat alaoksansa. Koska paljon oli pelissä, piti ryhtyä hätätoimiin. Lisäverkkoja emme ostaneet, vaan sidoin kuusen havuja omenapuiden runkojen suojaksi. Näin muistan naapurin vanhan pariskunnan suojanneen hedelmäpuitaan 1970-luvulla kotikylässäni. 

Havutus pitää jänikset loitolla.

Hätäpäissäni sidoin jopa sanomalehteä runkosuojuksesta pilkistävän jalavan taimen rungon ympärille. Ei kaunein näky, mutta turvasi yöunet.

Tässä jänisten 10 suosikkia pihaltamme: 

1. omenapuu 2. tyrni  3. karhunvattu  4. vadelma  5. luumupuu 6. pähkinäpensas 7. syreenihortensia  8. kultasade  9. norjanangervo 10. juhannusruusu. 

Viimeisen kahden napsiminen ei haittaa, sillä pensaita täytyy joka tapauksessa leikata. 

Olen oppinut myös, että jänikset käyvät kesällä maistamassa pihaan ilmestynyttä tainta - ehkä silkkaa uteliaisuuttaan, ehkä talven varalle. Merkkinä vierailusta vasta istutetun tyrnin, omenapuun ja jopa korutuomen rungosta repsotti sentin levyinen ja kymmenen sentin pituinen siisti kuoren kaistale.

Osa suojuksista saakin vastedes olla paikoillaan ympäri vuoden. Spiraalimaiset runkosuojat kuitenkin on hyvä poistaa, sillä runko kuumenee auringon paistaessa tummaan muoviin, ja pahimmassa tapauksessa kuori halkeaa.