Kateviljely on hellekesän pelastus

 

Koko kesän olen kasannut tuoretta eloperäistä ainesta katteeksi kasvimaan riviväleihin ja viljelypenkkien laidoille: rikkaruohoja, heinää sekä kaikkea mahdollista leikkuutähdettä kukkapenkeistä. Viikonloppuna levittelin mustissa muovisäkeissä mädättymässä olleet ongelmarikkaruohojen jäänteet riviväleihin. Niiden kasvuunlähdöstä ei tällä helteellä ole pelkoa, sillä aurinkoisella kasvimaalla kaikki katteeksi levitettävä aines kuivuu - tai palaa - rapeaksi vuorokaudessa. 

Kasvimaamme kärsi keväällä märkyydestä, ja kun lopulta sain valkosipulit ja sipulit istutettua, alkoi vähäsateinen kausi, joka tontillamme jatkuu edelleen. Valkosipulit ovat kuitenkin lähteneet yllättävän hyvin kasvuun, vaikka pääsin myöhään liikkeelle.

Katetta todella tarvitaan, sillä edellisestä sadepäivästä on kulunut jo kuukausi. Kaiken lisäksi vedentulo on ehtynyt monena iltana, vaikka vesijohtoverkoston piirissä asummekin. Vettä riittää kasteluun todella vähän. Otankin talteen ja kiikutan kasvimaalle kaiken sen veden, joka ennen tuli juoksutettua viemäriin esimerkiksi salaattia huuhtoessa.

Ryvässipuli

Katteeksi levitetty eloperäinen kerros olisi hyvä kastella kokonaan, jotta se hajoaisi nopeammin. Meillä kasteluvettä on kuitenkin riittänyt vain rivien kohdalle. Katteen alla maa on kaikesta huolimatta säilynyt kosteana, sillä eloperäinen aines varjostaa kasvualustaa ja estää veden haihtumista. Kohopenkin laitarivit näyttävät tosin jäävän hieman matalimmiksi kuin keskimmäiset kaksi riviä. 

Näyttää siltä, että savimaan tiivistymisen vuoksi oli oikea ratkaisu istuttaa valkosipulin kynnet matalaan vakoon kompostikerrokseen ja kasata katetta kasvuston ympärille. Valkosipuli lähti nopeaan kasvuun, kun kynsien ei tarvinnut yrittää juurtua tiiviissä, vähähappisessa maassa.

Valkosipuli

Istutuksesta kerroin tässä aikaisemmassa postauksessani.

 https://annenallakka.blogspot.com/2021/05/kateviljely-alkaa-suurin-odotuksin.html

Ehkä virkeään kasvuun on syynä myös uusi, luomuviljelty valkosipulikanta. Lehdet ovat kauttaaltaan vihreät, eikä niiden kärjissä näy vielä kuivumisen merkkejä. Lisäysmateriaalin vaihtaminen lieneekin aika ajoin paikallaan.

Muistan, miten Isoäidin Kasvit -siemenliikkeen perustaja Tuovi Miettinen aikanaan ylisti ruohokatetta ja kertoi kasvien sen suojissa selviävän isommitta kasteluitta myös poutajaksoista. Etenkin tänä kesänä kateviljely on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi, sillä se on pelastanut kuivuuden kourissa sinnittelevän kasvimaamme. Myös jättikurpitsa on jaksanut kasvaa helteessä paksun heinäpeitteen suojatessa kasvualustaa.

Punasipulin ja ryvässipulin katteena on sekalainen valikoima heinää, ruohosilppua, perennojen varsia ja mädätettyä juolavehnää.

Ehkä kateviljely on ratkaisu viljelymaan kunnon ylläpitoon silloin, kun talviset vesisateet tiivistävät maata ja hellekesät yleistyvät. Joka tapauksessa on jännittävää nähdä, millaisen sadon kasvimaamme antaa syksyllä kuivan hellekesän jälkeen.

Kateviljely alkaa suurin odotuksin

 

Kylvötöiden alkaessa kävi pian selväksi, että lämmin syksy sateineen ei tehnyt hyvää kasvimaallemme. Savi kaipaa routaa, joka murentaa sen rakennetta. Menneinä syksyinä on kuitenkin ollut tarjolla lämpöasteita ja runsaasti vesisadetta, joka tiivistää maata entisestään.

Savimaa on ravinteikas maalaji, ja olen nähnyt, että silloin kun kaikki onnistuu, valkosipulit ja porkkanat hakevat koossa ja laadussa vertaistaan. Liiallinen märkyys on kuitenkin myrkkyä savimaalle, joka märkänä muuttuu tiiviiksi ja vaikeasti muokattavaksi. Ojituksesta pitää siis huolehtia.

Viime syksynä päätin aloittaa kateviljelyn kasvimaan parantamiseksi. Sadonkorjuun ja syysmuokkauksen jälkeen levitin maalle kerroksen haavan lehtiä, niiden kun kerrotaan emäksisinä tekevän hyvää maalle. Lehtien päälle levitin heinää, jota niitimme ympäröivältä pellolta.

Talven aikana lehdet olivat hajonneet, samoin valtaosa heinästä.

Kun toukokuun puolivälissa aloitin kasvimaan kevättyöt, vedin katteen sivuun haravalla. Lehdet olivat lähes kokonaan hävinneet ja heinääkin oli jäljellä vain murto-osa.

Kateviljely ei ole mikään uusi asia, sillä siitä ovat kateviljelyn pioneerit Hannele Vainio, Ulla Lehtonen sekä Tuovi ja Veijo Miettinen kirjoittaneet jo 1990-luvulla. Katteen tarkoitus on tuoda maan pieneliöiden ulottuville eloperäistä ainesta, jota hajottaessaan ne muokkaavat maata ja parantavat sen mururakennetta. Tavoitteena on, että maata ei enää syksyisin käännetä, ja keväällä muokkaukseksi riittää monivuotisten rikkakasvien irrotus talikolla.

 

Valkosipulipenkkiä muokatessani kasvimaa tuntui niin tiiviiltä ja kostealta, että päätin istuttaa valkosipulin kynnet tavallista matalampaan. Kesän mittaan voin lisätä kasvimassaa kasvualustan pinnalle, jolloin siitä vähitellen muodostuu multava kerros.

Tein lapiolla matalan vaon kasvupenkkiin ja pistelin valkosipulin kynnet uraan. Täytin vaon kompostimullalla, joka on ravinteikasta ja ilmavaa, ja tasoittelin ympäröivän maan. 

Ajattelin, että versojen on helpompi nousta valoon kompostikerroksen läpi, sen sijaan että ne joutuisivat kiertelemään savikokkareita.

”Kateviljelijä luottaa siihen, että maa saa eloperäisestä aineksesta kaiken tarvitsemansa. Sen tähden on huolehdittava, että katetta on aina tarpeeksi. Mitä enemmän eri aineksia sekoitetaan keskenään, sen parempi: ruohosilppua, heinää, olkea, lehtiä ja rikkaruohoja.”

Näin kirjoitetaan yhdessä parhaista puutarhakirjoissa, ruotsalaisessa Unelmien kotipuutarhassa, jonka päätoimittaja on Karin Berglund. Suomeksi sen on toimittanut Hannele Vainio.

Keräsin siis valkosipulipenkin pinnalle hienoa ruohosilppua, jonka päälle haravoin vastaniitettyä heinää koiranputkilisäyksineen.

 Sateinen ja viileä toukokuu on saanut aikaan ainakin sen, että katemateriaalia riittää, kun kaikki kasvit rehottavat yltäkylläisen runsaina!