28 kesäkuuta, 2021

Sormustinkukka ansaitsee kehut

 


Hellejakson jatkuessa poudankestävät lajit erottuvat edukseen ja pelastavat kuivuudesta kärsivän puutarhan yleisnäkymän. Tämän kesän selviytyjä pihassamme on rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea), joka siksi ansaitsee oman lukunsa.

Pihallamme on satanut kesäkuussa hyvin vähän, ja veden säästämiseksi kastelusta on jouduttu tinkimään. Siinä missä moni kukkakasvi on painanut kukkansa nuokuksiin helteen uuvuttamana, sormustinkukka on kantanut kellokukkansa ryhdikkäästi ilman pienintäkään uupumisen merkkiä. Helteessä monen lajin kukinta on mennyt ohi muutamassa päivässä, mutta sormustinkukan kukinta jatkuu jo kolmatta viikkoa. Se onkin ollut silmänilo kesäkuisessa puutarhassa.



Tontillamme kasvaa sormustinkukkaa edellisten asukkaiden peruina, ja koska kasvin perinteinen, mökkipuutarhahenkinen kukkarunsaus miellyttää, olemme antaneet sen kylväytyä eri puolelle pihaa.

Sormustinkukka on kaksivuotinen, mutta ahkerasti kylväytyvä kasvi säilyy samalla kasvupaikalla monivuotisten kasvien tapaan. Sen pienenpienet siemenet säilyvät maassa itämiskykyisinä kymmeniä vuosia. Kun maata myllätään ja tiukka nurmipeite poistuu, siemenet pääsevät itämään ja paikalle nousee tiivis sormustinkukkakasvusto.

Valkoinen muoto on harvinaisempi kuin punainen.


Siksi pihallamme tupsahtaa sormustinkukan taimia milloin kukkapenkistä, milloin vanhan kompostin pohjalta. Kukkavanoja ilmestyy Ritausma-ruusun juurelle tai pionin kumppaniksi, ja niitä nousee vuorenkilpien välistä tai omenapuun taimen katveesta.

Vaikka kasvi kylväytyy ahkerasti, vain murto-osa siementaimista talvehtii. Siksi se hyvin harvoin karkaa luontoon. Matalajuuriset taimet on myös helppo kitkeä sieltä, minne niitä ei halua. Siementen kehityksen voi estää leikkaamalla kukkavarret, jolloin lehtiruusuke saattaa talvehtia monivuotisten kukkien tavoin. Sormustinkukka on vanha rohdoskasvi ja hyvin myrkyllinen, joten sitä käsitellessä suositellaankin käyttämään hansikkaita.

Välillä kukat kasvavat tiiviisti yhdessä.


Toisinaan omat suunnitelmat voivat muuttua, jos kasveille antaa vapaat kädet. Innostuin viime kesänä perkaamaan pellon laidassa kohoavaa epämääräistä multakasaa huomattuani sen päällä kukkivan myskimalvan. Kitkin juolavehnän ja muut rikkaruohot malvan ympäriltä ja istutin sen rinnalle mäkimeiramia ajatuksenani perustaa paikalle yrttimaa.

Myskimalvan ympärille kehittyi kukkamaa.


Kesän edetessä vanhaksi kompostikasaksi osoittautuneesta kummusta nousi sormustinkukan ja päivänkakkaran taimia, joita en kuitenkaan hennonut kitkeä. Tänä kesänä kumpare todella puhkesi kukkaan: myskimalva ja sormustinkukka loistavat valkoisin ja vaaleanpunaisin kukin päivänkakkaran säestäessä. Ryhmän takana kosteassa painanteessa kasvava rantakukka toistaa punaisen sävyjä.


 Mäkimeirami antaa satoaan, mutta muutoin yrttimaa kuuluu toistaiseksi kukille. Ehkä laitan yrttimaan loppujen lopuksi johonkin toiseen paikkaan, jossa maasta ei nouse sormustinkukan taimia.




24 kesäkuuta, 2021

Mansikat linnuilta piiloon

 


Mansikan rönsyt jäivät viime syksynä leikkaamatta, ja niinpä tänä keväänä maasta nousi paljon pieniä mansikantaimia. Leikkasin jo osittain juurtuneet rönsytaimet irti emotaimistaan varhain toukokuussa ja istutin ne omaksi pieneksi mansikkamaakseen vanhan kompostikasan paikalle.  

Tämänkeväinen rönsytaimi.

Istutuksen jälkeen saimme parikin runsasta sadetta, joten pienet taimet juurtuivat niin hyvin, että nyt niissä on jo raakileita. 

Aikaisemmista kesistä viisastuneena päätin rakentaa mansikkamaan suojaksi harsotunnelin, jonka alle rastaat eivät pääse herkuttelemaan. Ne kun nokkivat marjat harson läpi, jos harso on asetettu suoraan kasvuston päälle. Rastasverkkoja puolestaan en halua käyttää, koska linnut saattavat jäädä kiinni niihin.

Pyrimme tekemään kasvien tukirakenteita itse mahdollisimman paljon, ja niinpä taivuttelen nuorista pajun ja pihlajan versoista tukia pihan kukille. Leikkasin keväällä terijoensalavan pitkiä versoja ja taivutin ne kaarevaan asentoon halkolavan rakoihin kuivumaan. 

Viime viikolla otin esiin versot, jotka olivatkin kuivuneet tukeviksi kaariksi. Käytin osan niistä mansikkatunneliin, osan perennojen tuentaan. Toki tarkoitukseen voi käyttää vaikkapa tuoreita pihlajanversoja. 

Painelin kaaret mansikkamaahan ja levitin kasvuharson niiden päälle, sillä ensimmäiset marjat punertavat jo. Harson helmojen painoksi asettelin kivet, jotta tuuli ei kisko harsoa irti. 


Kastelun ja poiminnan ajaksi harso on siirrettävä sivuun, mutta se on pieni vaiva, kunhan marjat säästyvät omiin suihin! 

21 kesäkuuta, 2021

Tuoksukävelyllä illan hämyssä

 


Kielon tuoksu on vasta haalistunut, kun puutarhan jo täyttää juhannusruusun (Rosa pimpinellifolia) sulotuoksu. Sen rinnalla tarhaillakko levittää mausteista aromia ympärilleen. 

Hyttyset hyökkäilevät, mutta tuoksujen tähden yritän pitää kiinni tavasta tehdä kierros puutarhassa illan päätteeksi. Keskipäivällä tuuli kohottaa tuoksut korkeuksiin, mutta illan tyyntyessä ne tiivistyvät makeaksi, mausteiseksi aromiksi kasvien ympärillä.  

Tarhaillakko lunasti paikkansa puutarhassa tuoksullaan.

Kun kumartuu illansuussa tarhaillakon (Hesperis matronalis) puoleen ja hengittää sen orvokkimaista makeutta, ymmärtää, miksi laji on ansainnut paikkansa puutarhassa keskiajalta lähtien. Viime kesänä kylvämäni illakko kasvatti ensimmäisenä kesänä lehtiruusukkeet, jotka talvehtivat hyvin. Nyt kasvi on kasvattanut lähes puolitoistametriset varret ja kukkii violetein kukin.

Illakko on kaksivuotinen, mutta jos se saa kylväytyä, siitä on iloa vuosiksi. Ylimääräiset taimet voi kitkeä pois, jos kasvi uhkaa levitä liikaa.

Tuoksuköynnöskuusaman kukka on kuin koru.

Tuoksuköynnöskuusama (Lonicera caprofolium) on kukkinut pihakoivun valkeaa runkoa vasten jo jonkin aikaa. Se oli jäädä turhan vähälle huomiolle, mutta onneksi kasvi muistutti olemassaolostaan tuoksullaan. 

Kun tuoksuttelin kukkaa lähietäisyydeltä, panin merkille, miten koristeellinen kukka oli pitkine heteineen. Osa kasvin pitkistä versoista kasvaa maanmyötäisesti kohti kukkapenkkiä, joten on aika tukea ne uudelleen.

Varjolilja viihtyy vaihtuvassa varjossa hedelmäpuiden alla.


Keittiömme ikkunan alla on varjoliljapenkki (Lilium martagon), jonka mausteisen tuoksun tuuli kantaa avoimesta ikkunasta sisään. Se houkuttelee ulos kuin magneetti – ja hyvä niin – sillä monta kertaa olen onnistunut näkemään yöperhosia, joita kukat vetävät puoleensa. Varjoliljan kukinta antaa odottaa vielä hetken, mutta nuput ovat jo turvonneet.

Puutarhan tuntematon ruusukaunotar tuoksuu ihanasti.

Runsaslajinen kukkatarha elvyttää aisteja; ehkä hajuaistia voisi harjaannuttaa kasvien tunnistamiseen – niin kuin lintubongari, joka osaa nimetä linnun sen laulun perusteella, laulajaa näkemättä. 

Ainakin lapsuuden tuoksut ovat painuneet erityiseen tuoksumuistiin: kukkivan omenapuun täyteläisyys, tuomen kirpeys, ikkunasta leijuva pihasyreenin tuoksu ja suopayrtin aromi siivittävät ajatukset vanhalle kotipihalle.

Orvokkini, tummasilmä.

Tuoksuvat kukat ovatkin usein perinnekasveja, joissa on tuoksu tallella toisin kuin pitkälle jalostetuissa nykylajikkeissa. Jalostuksessa voimakas tuoksu on hävinnyt osin muiden ominaisuuksien noustessa arvokkaimmiksi, osin tarkoituksella, jotta tuoksu ei ärsyttäisi niille herkistyneitä ihmisiä.

Iltakierrokselta tuon usein mukanani pienen kimpun, johon valitsen yhden tuoksuvan lajin. Mutta vain yhden, sillä monta voimakasta tuoksua kerralla olisi jo liikaa.




17 kesäkuuta, 2021

Liljakukon toukat pääsivät yllättämään


Olen poiminut jokaisen näkemäni liljakukon varjoliljan ja kirjopikarililjan lehdiltä, ja luulin jo selvinneeni taistelusta voittajana. Siksi olinkin tyrmistynyt törmätessäni varjoliljan lehdillä köllötteleviin toukkiin pihan nurkkauksessa.

Liljakukon toukat saavat aikaan rumaa jälkeä nakertaessaan lehtiä ja tahratessaan ne ulosteellaan. Itse toukka on oranssinpunainen, pullea otus. Sen väriä ei tosin ole helppo nähdä, koska se on mustan limaisen ulosteen peitossa. Toukka kuoriutuu munasta viikossa, syö ja kasvaa nopeasti. Se asettuu lehtien alapinnalle, minkä vuoksi se ensi alkuun jää helposti huomaamatta. 

Toukat koteloituvat maassa, minkä jälkeen niitä on mahdoton saada kiinni. Siksi olikin pakko ryhtyä torjuntaan. Pyyhkäisin toukat talouspaperilla muovipussiin, minkä jälkeen ei auttanut muu kuin sulkea pussi tiiviisti ja nitistää ällöttävät tuholaiset. Todella inhottavaa. Vastedes tarkistan pihan liljakasvit säännöllisesti, jotta ehdin hävittää liljakukot ennen kuin ne ehtivät munia.

Tästä kirjoitin jo keväällä, mutta silti toukat pääsivät yllättämään.

https://annenallakka.blogspot.com/2021/04/liljakukko-hiipii-puutarhaan-varhain.html

Kasvinsuojelutoimiin ryhdyttyäni leikkasin myös kirsikan versojen kuivuneita kärkiä ja pakkasin ne jäteastiaan. ’Varjomorelli’-lajike on suhteellisen altis versotaudille, joka tartuttaa erityisesti kirsikan versoja kukinnan aikaan. 

Kirsikan versotauti

Nuoret versot kuihtuvat kärjistään ja niiden kukat ja lehdet lakastuvat. Kuolleet osat jäävät rumentamaan puuta, minkä vuoksi olen ottanut tavaksi leikata ne pois. Tautia esiintyy varsinkin sateisina kesinä, jolloin ilmankosteus on korkea. Kuivuneista versoista huolimatta puu tuottaa runsaan sadon.

Liljakukon toukkien ja versotaudin jälkien siistiminen oli loppujen lopuksi helppoa, mutta tämänkesäistä kirvojen massaesiintymistä on jo vaikeampi torjua. Kaikkialla ei kirvoja ole, mutta siellä, minne ne ovat sattuneet laskeutumaan parvina, ne ovat tehneet pahaa jälkeä.

Kirvojen valtaamat versonkärjet voi saksia pois.


Pomologi Anssi Krannilalta sain aikanaan neuvon leikata luumupuulta kirvojen pahiten vioittamat versonkärjet pois, koska kasvi kyllä kasvattaa uudet. Torjunta-aineiden käyttöä hänkin suositteli välttämään kotipihalla.

Pihamme iso lumipalloheisi oli viime kesänä täynnä ihania valkoisia kukkapalloja, mutta nyt suuri osa kukinnoista ja lehdistä on ruskettunut. Mutta onneksi kasvi toipuu ja kasvattaa uudet lehdet kesän mittaan. 

Lumipalloheiden kukinta jäi toteutumatta tänä kesänä.


Vuosien varrella olen huomannut, että lumipalloheisi on alttiimpi tuholaisille kuivalla paikalla kasvaessaan. Tuoreessa, multavassa maassa kasvi voi hyvin ja on vastustuskykyisempi. Pahoina kirvavuosina tosin tämäkään ei välttämättä päde.

Suviruusu 'Poppius' peittää taakseen lumipalloheisipensaan.


Onneksi puutarhassa on tällä hetkellä monia muita ihania kukkijoita, kuten suosikkini suviruusu (Rosa ’Poppius’), joka kesästä toiseen kukkii uskollisesti. Sen vaaleanpunainen kukkarunsaus piilottaa taakseen lumipalloheiden kärsineen olemuksen.

Tuholaisten ohella pihalla liikkuu runsaasti hyötyhyönteisiä, kuten kultakuoriainen, kimalaiset ja päivänkorennot, jotka istahtavat sirosti kasvimaan merkkikeppien päähän paistattelemaan auringossa.



14 kesäkuuta, 2021

Akileijojen aika alkaa

 


”Toisinaan kukkatarhuri joutuu tanssittamaan kasveja ympäri puutarhaa kunnes oikea paikka löytyy,” kirjoittaa Polly Bolton kirjassaan The Cottage Garden. Joskus on myös vaikea pysytellä mukana kukkien tanssiman valssin pyörteissä. Allekirjoitan ajatuksen ainakin akileijojen suhteen, sillä niin moni kaunis akileija on pyörähtänyt pihallamme kadotakseen yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.


Kaunis sininen kurkisti karviaispensaan juurelta.

Ilmeisesti akileijat ovat väistyneet tilan käytyä niille ahtaaksi, mutta onneksi ne ovat ehtineet varistaa siemenensä, jotka jatkavat kukintaa joko samanvärisinä tai uusin sävyin ja aivan uudessa muodossa. Juuri uudet värimuunnokset ovat akileijan kasvattajan ilonaihe.

Aquilegia vulgaris var. stellata 'White Barlow'

Akileija pulpahtaa esiin kukkapenkistä toisten kasvien lomasta, mutta vasta avoimella paikalla kasvaessaan se muodostaa suuren, näyttävän kasvuston. Olenkin päättänyt alkaa pitää lukua puutarhamme akileijoista ja istuttaa ne arvoiselleen paikalle multavaan kukkamaahan. Ehkä ne kotiutuvat ja viihtyvät pidempään kuin muutaman kesän ja yhden valokuvan verran.

Lehtoakileija kasvoi näyttäväksi pensaaksi, kun sai lisää tilaa.

Joissain kirjoissa kehotetaan leikkaamaan kukkavarret ennen siementen karisemista. Toimenpiteellä estetään keskenään helposti risteytyvien akileijojen muuntelu.

Toisaalta kukkavarsien jättäminen paikoilleen valmistaa kasvia talveen ja parantaa talvehtimista. Keskitalveen osuvan lämpöjakson aikana leikkaamattomat kasvit eivät lähde yhtä innokkaasti kasvuun kuin ne yksilöt, joiden kukkavarret on katkaistu.

Valkoinen alushame koristaa tanssijattaren asua.

Akileijat ovat varsin terveitä kasveja. Vuosien varrella kasveissamme on ollut tuholainen yhden ainoan kerran. Tuolloin odotettua kukintaa ei koskaan tullut, vaan nuput kuivuivat. Syynä oli akileijasääski, joka toukokuussa munii nuoriin nuppuihin. Osa nupuista ruskettui heti, ja ne jotka jatkoivat kehittymistään, jäivät epämuodostuneiksi.

Lehtoakileija kylväytyi omaksi ryhmäkseen polun varteen.


Kirjassaan Kodin kukkastarha vuodelta 1941 Riku Kasterinne luettelee akileijan hyviä ominaisuuksia – tai kotkankukan, niin kuin kasvia tuohon aikaan nimitettiin. ”Kaunis, koko kesän ja syksyn vihreä lehdistö, joka ei ole hallanarkakaan. Väri- ja muotokauniit, kestävät kukat sekä runsas kukinta. Vaatimattomuus maanlaadun ja hoidon suhteen. Helppo monistaminen siemenistä. Kaikki suvun lajit täydellisesti talvenkestäviä yli maamme. Siis ominaisuuksia, joita ei niin vain tavata kaikilla koristekasveillamme!”

Jaloakileija (Aquilegia Cultorum-ryhmä 'Kristall')


10 kesäkuuta, 2021

Kannatti kylvää kasvihuoneeseen

 


Tämän kesän esikasvatetuista taimista ehdottomasti parhaiten onnistuivat hajuherne ja jättikurpitsa, jotka kylvin kasvihuoneeseen toukokuun alkupuolella. Mukana oli myös tuuria, kun taimikasvatusjaksolle ei osunut yhtään hallayötä.

Aikaisemmin hajuherneen kasvu on pysähtynyt toviksi sen jälkeen, kun olen istuttanut ikkunalaudalla venähtäneet taimet ruukkuun. Nyt suoraan lopulliseen istutusastiaan kylvetyt taimet ovat niin hyvässä kasvussa, että asettelin viikonloppuna jo tuet paikoilleen.

Pistin astian keskelle bambukepin ja reunoille nuoria pihlajanversoja. Notkeat versot taipuivat yläpäästään helposti kiinni bambukeppiin ja solmin kaikki yhteen narulla.


 Pisimmät hajuherneet kurottelevat kärhiään jo tukia kohti. Istutin vielä muutaman persiljan taimen astian reunalle, mistä sitä on helppo noutaa keittiöön.

Jättikurpitsan taimi pääsi myös lopulliselle kasvupaikalleen ravinteikkaaseen maahan vanhan kompostikasan paikalle. Kasvupaikka on sille mitä parhain, mutta valitettavasti myös rohtoraunioyrtti on mieltynyt paikkaan.

Rohtoraunioyrtillä on mustat, mehevät  juuret.

Olemme viime kesästä asti kaivaneet ylös rohtoraunioyrtin (Symphytum officinale) talikonkantaman ulottumiin kasvaneita puumaisia juuria, mutta maasta nousee yhä uusia taimia. Kasvi on luokiteltu vakiintuneeksi vieraslajiksi, eikä ihme, niin voimakkaasti se pyrkii levittäytymään hyvälle kasvupaikalle kerran juurruttuaan.

Panen toivoni jättikurpitsaan ja toivon sen kasvattavan peittävän kasvuston, joka auttaa rohtoraunioyrtin tukahduttamisessa. Katsotaan, miten käy!



07 kesäkuuta, 2021

Kasvit rakastavat hiekkakäytäviä – ja niin minäkin

 


Viime viikkojen runsaat sateet ja lämpöaalto saivat aikaan sen, että rikkakasvit pyrkivät vaivihkaa valloittamaan pihan hiekkakäytävät. Oli siis aika tarttua haraan ja rapsutella pihapolut ojennukseen. Yleensä käytävän hoitamiseksi riittää, kun ohi kulkiessa nyppäisee yksittäisen piharatamon tai saunakukan alun maasta. Se onkin tarpeen, sillä karusta sepelistä nouseva heinätupsu aloittaa kukinnan - ja siementämisen - melkein heti pinnalle päästyään.

Hiekkapintaiset käytävät sopivat perinne- ja perennapihalle rajaamaan kukkaryhmiä ja tuomaan selkeyttä kasvirunsauteen. Omaan mieltymykseeni ovat vaikuttaneet ihanat kuvat puutarhakirjailija Hannu Sarenströmin puutarhasta Ruotsin Kinnekullessa, missä tyylikkäät sorakäytävät rajaavat jättilaukkoja ja pioneja pursuavia kukkapenkkejä. Kuvia katsoessa voi melkein kuulla, miten kiviaines rahisee kottikärryn pyörän alla.

Käytävä säilyy kauniina, jos pintaan lisää kerroksen sepeliä muutaman vuoden välein. Mitä enemmän kulutusta, sitä paksumpi kerros, jotta rikkaruohot eivät tartu kiveykseen.

Sepelikerros jäi syksyllä paikoitellen ohueksi, minkä vuoksi rikkakasvit itävät helposti.


Viime syksynä tilasimme kuorman 3-6-millistä pesemätöntä hiekoitussepeliä, jonka levitimme marraskuussa käytäville. Aluksi sepelin joukossa ollut hienompi aines tarttui kengänpohjiin, mutta lumen sulettua keväällä hieno aines oli painunut maahan ja pinnalla oli jälleen kaunis sepelikerros, joka rahisee mukavasti askelten alla. Pyöreä, pieni kiviaines on mielestäni juuri oikean kokoista: siroa katsella ja pehmeänpyöreää jalan alla.

Käytäviä haratessa tarkkailen eteen tulevia kasveja, sillä hiekkakäytävä on mainio kylvöalusta perennoille. Puhdas kivipinta on lämmin ja ilmava, eikä siinä ole kilpailevia kasveja kukkapenkin tapaan. Ei siis ihme, jos kasvit pyrkivät levittäytymään käytävälle. Siinä missä rankkasade lainehtii laattakiveystä tai asfalttia pitkin, sepeli läpäisee veden, joka imeytyy kosteudeksi puutarhamaahan.

Tarhakurjenpolvi viihtyy sepelikäytävällä.


Tällä kerralla eteen tuli tarhakurjenpolven (Geranium x magnificum), sammalleimun (Phlox subulata) ja jättipoimulehden (Alchemilla mollis) taimia. Jätin kauniinsinisen kurjenpolven taimet odottamaan viileää säätä ja siirtoa kukkapenkkiin, sammalleimu ja poimulehti sen sijaan joutavat mennä ennen kuin ne valtaavat koko käytävän.

Vanha pihaesikko kukoistaa toukokuussa kunnes poimulehti täyttää tilan.


Muhkea poimulehtikasvusto lamoaa näyttävästi käytävälle kukinnan aikaan, mutta voimakaskasvuisena se valtaa alaa muilta kasveilta. Joudunkin välillä kitkemään sitä, jotta iki-ihana vanha pihaesikko (Primula Auricula-ryhmä) ei hukkuisi sen alle.

Poimulehti kylväytyy ahkerasti, jos kukkavarsia ei katkaista kukinnan jälkeen.


Olen välillä turhankin hentomielinen kitkemään koristekasveja, mutta tänä keväänä se koitui iloksemme. Levittäessäni sepeliä viime syksynä pihakäytäville mietin, pitäisikö kaikki hiekoitukselle rönsyilleet kasvit repiä pois. Nyt olen tyytyväinen, että en hennonnut kitkeä käytävälle ryöpsähtänyttä sammalleimumattoa. Tänä keväänä neljän eri lajikkeen sammalleimukimara on ollut todellinen silmänilo pihaportille johtavalla käytävällä!

Luonnonvarainen nuokkuhelmikkä täydentää sammalleimukasvustoa.



 

Kateviljely kannatti, nyt kokeilen syväpenkkiä

  Kateviljelyn ansiosta saimme kuin saimmekin hyvän sadon, mikä antoi puhtia jatkaa savisen kasvimaan parannusta vielä näin lokakuulla. Olem...