Sormustinkukka ansaitsee kehut

 

Hellejakson jatkuessa poudankestävät lajit erottuvat edukseen ja pelastavat kuivuudesta kärsivän puutarhan yleisnäkymän. Tämän kesän selviytyjä pihassamme on rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea), joka siksi ansaitsee oman lukunsa.

Kesäkuussa on satanut hyvin vähän, ja veden säästämiseksi kastelusta on jouduttu tinkimään. Siinä missä moni kukkakasvi on painanut kukkansa nuokuksiin helteen uuvuttamana, sormustinkukka on kantanut kellokukkansa ryhdikkäästi ilman pienintäkään uupumisen merkkiä. Helteessä monen lajin kukinta on mennyt ohi muutamassa päivässä, mutta sormustinkukan kukinta jatkuu jo kolmatta viikkoa. Se onkin ollut silmänilo kesäkuisessa puutarhassa.

Sormustinkukka kasvaa pihalla edellisten asukkaiden peruina, ja koska kasvin perinteinen, mökkipuutarhahenkinen kukkarunsaus miellyttää, olemme antaneet sen kylväytyä eri puolelle pihaa.

Sormustinkukka on kaksivuotinen, mutta ahkerasti kylväytyvä kasvi säilyy samalla kasvupaikalla monivuotisten kasvien tapaan. Sen pienenpienet siemenet säilyvät maassa itämiskykyisinä kymmeniä vuosia. Kun maata myllätään ja tiukka nurmipeite poistuu, siemenet pääsevät itämään ja paikalle nousee tiivis sormustinkukkakasvusto.

Valkoinen muoto on harvinaisempi kuin punainen.

Siksi pihalla tupsahtaa sormustinkukan taimia milloin kukkapenkistä, milloin vanhan kompostin pohjalta. Kukkavanoja ilmestyy Ritausma-ruusun juurelle tai pionin kumppaniksi, ja niitä nousee vuorenkilpien välistä tai omenapuun taimen katveesta.

Vaikka kasvi kylväytyy ahkerasti, vain murto-osa siementaimista talvehtii. Siksi se hyvin harvoin karkaa luontoon. Matalajuuriset taimet on myös helppo kitkeä sieltä, minne niitä ei halua. Siementen kehityksen voi estää leikkaamalla kukkavarret, jolloin lehtiruusuke saattaa talvehtia monivuotisten kukkien tavoin. Sormustinkukka on vanha rohdoskasvi ja hyvin myrkyllinen, joten sitä käsitellessä suositellaankin käyttämään hansikkaita.

Välillä kukat kasvavat tiiviisti yhdessä.

Toisinaan omat suunnitelmat voivat muuttua, jos kasveille antaa vapaat kädet. Innostuin viime kesänä perkaamaan pellon laidassa kohoavaa epämääräistä multakasaa huomattuani sen päällä kukkivan myskimalvan. Kitkin juolavehnän ja muut rikkaruohot malvan ympäriltä ja istutin sen rinnalle mäkimeiramia ajatuksenani perustaa paikalle yrttimaa.

Myskimalvan ympärille kehittyi kukkamaa.

Kesän edetessä vanhaksi kompostikasaksi osoittautuneesta kummusta nousi sormustinkukan ja päivänkakkaran taimia, joita en kuitenkaan hennonut kitkeä. Tänä kesänä kumpare todella puhkesi kukkaan: myskimalva ja sormustinkukka loistavat valkoisin ja vaaleanpunaisin kukin päivänkakkaran säestäessä. Ryhmän takana kosteassa painanteessa kasvava rantakukka toistaa punaisen sävyjä.

 Mäkimeirami antaa satoaan, mutta muutoin yrttimaa kuuluu toistaiseksi kukille. Ehkä laitan yrttimaan loppujen lopuksi johonkin toiseen paikkaan, jossa maasta ei nouse sormustinkukan taimia.

Mansikat linnuilta piiloon

 

Mansikan rönsyt jäivät viime syksynä leikkaamatta, ja niinpä tänä keväänä maasta nousi paljon pieniä mansikantaimia. Leikkasin jo osittain juurtuneet rönsytaimet irti emotaimistaan varhain toukokuussa ja istutin ne omaksi pieneksi mansikkamaakseen vanhan kompostikasan paikalle.  

Tämänkeväinen rönsytaimi.

Istutuksen jälkeen saimme parikin runsasta sadetta, joten pienet taimet juurtuivat niin hyvin, että nyt niissä on jo raakileita. 

Aikaisemmista kesistä viisastuneena päätin rakentaa mansikkamaan suojaksi harsotunnelin, jonka alle rastaat eivät pääse herkuttelemaan. Ne kun nokkivat marjat harson läpi, jos harso on asetettu suoraan kasvuston päälle. Rastasverkkoja puolestaan en halua käyttää, koska linnut saattavat jäädä kiinni niihin.

Pyrimme tekemään kasvien tukirakenteita itse mahdollisimman paljon, ja niinpä taivuttelen nuorista pajun ja pihlajan versoista tukia pihan kukille. Leikkasin keväällä terijoensalavan pitkiä versoja ja taivutin ne kaarevaan asentoon halkolavan rakoihin kuivumaan. 

Viime viikolla otin esiin versot, jotka olivatkin kuivuneet tukeviksi kaariksi. Käytin osan niistä mansikkatunneliin, osan perennojen tuentaan. Toki tarkoitukseen voi käyttää vaikkapa tuoreita pihlajanversoja. 

Painelin kaaret mansikkamaahan ja levitin kasvuharson niiden päälle, sillä ensimmäiset marjat punertavat jo. Harson helmojen painoksi asettelin kivet, jotta tuuli ei kisko harsoa irti. 

Kastelun ja poiminnan ajaksi harso on siirrettävä sivuun, mutta se on pieni vaiva, kunhan marjat säästyvät omiin suihin! 

Tuoksukävelyllä illan hämyssä

 

Kielon tuoksu on vasta haalistunut, kun puutarhan jo täyttää juhannusruusun (Rosa pimpinellifolia) sulotuoksu. Sen rinnalla tarhaillakko levittää mausteista aromia ympärilleen. 

Hyttyset hyökkäilevät, mutta tuoksujen tähden yritän pitää kiinni tavasta tehdä kierros puutarhassa illan päätteeksi. Keskipäivällä tuuli kohottaa tuoksut korkeuksiin, mutta illan tyyntyessä ne tiivistyvät makeaksi, mausteiseksi aromiksi kasvien ympärillä.  

Tarhaillakko lunasti paikkansa puutarhassa tuoksullaan.

Kun kumartuu illansuussa tarhaillakon (Hesperis matronalis) puoleen ja hengittää sen orvokkimaista makeutta, ymmärtää, miksi laji on ansainnut paikkansa puutarhassa keskiajalta lähtien. Viime kesänä kylvämäni illakko kasvatti ensimmäisenä kesänä lehtiruusukkeet, jotka talvehtivat hyvin. Nyt kasvi on kasvattanut lähes puolitoistametriset varret ja kukkii violetein kukin.

Illakko on kaksivuotinen, mutta jos se saa kylväytyä, siitä on iloa vuosiksi. Ylimääräiset taimet voi kitkeä pois, jos kasvi uhkaa levitä liikaa.

Tuoksuköynnöskuusaman kukka on kuin koru.

Tuoksuköynnöskuusama (Lonicera caprofolium) on kukkinut koivun valkeaa runkoa vasten jo jonkin aikaa. Se oli jäädä turhan vähälle huomiolle, mutta onneksi kasvi muistutti olemassaolostaan tuoksullaan. 

Kun tuoksuttelin kukkaa lähietäisyydeltä, panin merkille, miten koristeellinen kukka oli pitkine heteineen. Osa kasvin pitkistä versoista kasvaa maanmyötäisesti kohti kukkapenkkiä, joten on aika tukea ne uudelleen.

Varjolilja viihtyy vaihtuvassa varjossa hedelmäpuiden alla.

Keittiön ikkunan alla on varjoliljapenkki (Lilium martagon), jonka mausteisen tuoksun tuuli kantaa avoimesta ikkunasta sisään. Se houkuttelee ulos kuin magneetti – ja hyvä niin – sillä monta kertaa olen onnistunut näkemään yöperhosia, joita kukat vetävät puoleensa. Varjoliljan kukinta antaa odottaa vielä hetken, mutta nuput ovat jo turvonneet.

Puutarhan tuntematon ruusukaunotar tuoksuu ihanasti.

Runsaslajinen kukkatarha elvyttää aisteja; ehkä hajuaistia voisi harjaannuttaa kasvien tunnistamiseen – niin kuin lintubongari, joka osaa nimetä linnun sen laulun perusteella, laulajaa näkemättä. 

Ainakin lapsuuden tuoksut ovat painuneet erityiseen tuoksumuistiin: kukkivan omenapuun täyteläisyys, tuomen kirpeys, ikkunasta leijuva pihasyreenin tuoksu ja suopayrtin aromi siivittävät ajatukset vanhalle kotipihalle.

Orvokkini, tummasilmä.

Tuoksuvat kukat ovatkin usein perinnekasveja, joissa on tuoksu tallella toisin kuin pitkälle jalostetuissa nykylajikkeissa. Jalostuksessa voimakas tuoksu on hävinnyt osin muiden ominaisuuksien noustessa arvokkaimmiksi, osin tarkoituksella, jotta tuoksu ei ärsyttäisi niille herkistyneitä ihmisiä.

Iltakierrokselta tuon usein mukanani pienen kimpun, johon valitsen yhden tuoksuvan lajin. Mutta vain yhden, sillä monta voimakasta tuoksua kerralla olisi jo liikaa.

Liljakukon toukat pääsivät yllättämään

Olen poiminut jokaisen näkemäni liljakukon varjoliljan ja kirjopikarililjan lehdiltä, ja luulin jo selvinneeni taistelusta voittajana. Siksi olinkin tyrmistynyt törmätessäni varjoliljan lehdillä köllötteleviin toukkiin pihan nurkkauksessa.

Liljakukon toukat saavat aikaan rumaa jälkeä nakertaessaan lehtiä ja tahratessaan ne ulosteellaan. Itse toukka on oranssinpunainen, pullea otus. Sen väriä ei tosin ole helppo nähdä, koska se on mustan limaisen ulosteen peitossa. Toukka kuoriutuu munasta viikossa, syö ja kasvaa nopeasti. Se asettuu lehtien alapinnalle, minkä vuoksi se ensi alkuun jää helposti huomaamatta. 

Toukat koteloituvat maassa, minkä jälkeen niitä on mahdoton saada kiinni. Siksi olikin pakko ryhtyä torjuntaan. Pyyhkäisin toukat talouspaperilla muovipussiin, minkä jälkeen ei auttanut muu kuin sulkea pussi tiiviisti ja nitistää ällöttävät tuholaiset. Todella inhottavaa. Vastedes tarkistan pihan liljakasvit säännöllisesti, jotta ehdin hävittää liljakukot ennen kuin ne ehtivät munia.

Tästä kirjoitin jo keväällä, mutta silti toukat pääsivät yllättämään.

https://annenallakka.blogspot.com/2021/04/liljakukko-hiipii-puutarhaan-varhain.html

Kasvinsuojelutoimiin ryhdyttyäni leikkasin myös kirsikan versojen kuivuneita kärkiä ja pakkasin ne jäteastiaan. ’Varjomorelli’-lajike on suhteellisen altis versotaudille, joka tartuttaa erityisesti kirsikan versoja kukinnan aikaan. 

Kirsikan versotauti

Nuoret versot kuihtuvat kärjistään ja niiden kukat ja lehdet lakastuvat. Kuolleet osat jäävät rumentamaan puuta, minkä vuoksi olen ottanut tavaksi leikata ne pois. Tautia esiintyy varsinkin sateisina kesinä, jolloin ilmankosteus on korkea. Kuivuneista versoista huolimatta puu tuottaa runsaan sadon.

Liljakukon toukkien ja versotaudin jälkien siistiminen oli loppujen lopuksi helppoa, mutta tämänkesäistä kirvojen massaesiintymistä on jo vaikeampi torjua. Kaikkialla ei kirvoja ole, mutta siellä, minne ne ovat sattuneet laskeutumaan parvina, ne ovat tehneet pahaa jälkeä.

Kirvojen valtaamat versonkärjet voi saksia pois.

Pomologi Anssi Krannilalta sain aikanaan neuvon leikata luumupuulta kirvojen pahiten vioittamat versonkärjet pois, koska kasvi kyllä kasvattaa uudet. Torjunta-aineiden käyttöä hänkin suositteli välttämään kotipihalla.

Iso lumipalloheisi oli viime kesänä täynnä ihania valkoisia kukkapalloja, mutta nyt suuri osa kukinnoista ja lehdistä on ruskettunut. Mutta onneksi kasvi toipuu ja kasvattaa uudet lehdet kesän mittaan. 

Lumipalloheiden kukinta jäi toteutumatta tänä kesänä.

Vuosien varrella olen huomannut, että lumipalloheisi on alttiimpi tuholaisille kuivalla paikalla kasvaessaan. Tuoreessa, multavassa maassa kasvi voi hyvin ja on vastustuskykyisempi. Pahoina kirvavuosina tosin tämäkään ei välttämättä päde.

Suviruusu 'Poppius' peittää taakseen lumipalloheisipensaan.

Onneksi puutarhassa on tällä hetkellä monia muita ihania kukkijoita, kuten suosikkini suviruusu (Rosa ’Poppius’), joka kesästä toiseen kukkii uskollisesti. Sen vaaleanpunainen kukkarunsaus piilottaa taakseen lumipalloheiden kärsineen olemuksen.

Tuholaisten ohella pihalla liikkuu runsaasti hyötyhyönteisiä, kuten kultakuoriainen, kimalaiset ja päivänkorennot, jotka istahtavat sirosti kasvimaan merkkikeppien päähän paistattelemaan auringossa.

Akileijojen aika alkaa

 

”Toisinaan kukkatarhuri joutuu tanssittamaan kasveja ympäri puutarhaa kunnes oikea paikka löytyy,” kirjoittaa Polly Bolton kirjassaan The Cottage Garden. Joskus on myös vaikea pysytellä mukana kukkien tanssiman valssin pyörteissä. Allekirjoitan ajatuksen ainakin akileijojen suhteen, sillä niin moni kaunis akileija on pyörähtänyt pihallamme kadotakseen yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.

Kaunis sininen kurkisti karviaispensaan juurelta.

Ilmeisesti akileijat ovat väistyneet tilan käytyä niille ahtaaksi, mutta onneksi ne ovat ehtineet varistaa siemenensä, jotka jatkavat kukintaa joko samanvärisinä tai uusin sävyin ja aivan uudessa muodossa. Juuri uudet värimuunnokset ovat akileijan kasvattajan ilonaihe.

Aquilegia vulgaris var. stellata 'White Barlow'

Akileija pulpahtaa esiin kukkapenkistä toisten kasvien lomasta, mutta vasta avoimella paikalla kasvaessaan se muodostaa suuren, näyttävän kasvuston. Olenkin päättänyt alkaa pitää lukua puutarhamme akileijoista ja istuttaa ne arvoiselleen paikalle multavaan kukkamaahan. Ehkä ne kotiutuvat ja viihtyvät pidempään kuin muutaman kesän ja yhden valokuvan verran.

Joissain kirjoissa kehotetaan leikkaamaan kukkavarret ennen siementen karisemista. Toimenpiteellä estetään keskenään helposti risteytyvien akileijojen muuntelu.

Toisaalta kukkavarsien jättäminen paikoilleen valmistaa kasvia talveen ja parantaa talvehtimista. Keskitalveen osuvan lämpöjakson aikana leikkaamattomat kasvit eivät lähde yhtä innokkaasti kasvuun kuin ne yksilöt, joiden kukkavarret on katkaistu.

Valkoinen alushame koristaa tanssijattaren asua.

Akileijat ovat varsin terveitä kasveja. Vuosien varrella kasveissamme on ollut tuholainen yhden ainoan kerran. Tuolloin odotettua kukintaa ei koskaan tullut, vaan nuput kuivuivat. Syynä oli akileijasääski, joka toukokuussa munii nuoriin nuppuihin. Osa nupuista ruskettui heti, ja ne jotka jatkoivat kehittymistään, jäivät epämuodostuneiksi.

Lehtoakileija kylväytyi omaksi ryhmäkseen polun varteen.

Kirjassaan Kodin kukkastarha vuodelta 1941 Riku Kasterinne luettelee akileijan hyviä ominaisuuksia – tai kotkankukan, niin kuin kasvia tuohon aikaan nimitettiin. ”Kaunis, koko kesän ja syksyn vihreä lehdistö, joka ei ole hallanarkakaan. Väri- ja muotokauniit, kestävät kukat sekä runsas kukinta. Vaatimattomuus maanlaadun ja hoidon suhteen. Helppo monistaminen siemenistä. Kaikki suvun lajit täydellisesti talvenkestäviä yli maamme. Siis ominaisuuksia, joita ei niin vain tavata kaikilla koristekasveillamme!”

Jaloakileija (Aquilegia Cultorum-ryhmä 'Kristall')

Kannatti kylvää kasvihuoneeseen

 

Tämän kesän esikasvatetuista taimista ehdottomasti parhaiten onnistuivat hajuherne ja jättikurpitsa, jotka kylvin kasvihuoneeseen toukokuun alkupuolella. Mukana oli myös tuuria, kun taimikasvatusjaksolle ei osunut yhtään hallayötä.

Aikaisemmin hajuherneen kasvu on pysähtynyt toviksi sen jälkeen, kun olen istuttanut ikkunalaudalla venähtäneet taimet ruukkuun. Nyt suoraan lopulliseen istutusastiaan kylvetyt taimet ovat niin hyvässä kasvussa, että asettelin viikonloppuna jo tuet paikoilleen.

Pistin astian keskelle bambukepin ja reunoille nuoria pihlajanversoja. Notkeat versot taipuivat yläpäästään helposti kiinni bambukeppiin ja solmin kaikki yhteen narulla.

 Pisimmät hajuherneet kurottelevat kärhiään jo tukia kohti. Istutin vielä muutaman persiljan taimen astian reunalle, mistä sitä on helppo noutaa keittiöön.

Jättikurpitsan taimi pääsi myös lopulliselle kasvupaikalleen ravinteikkaaseen maahan vanhan kompostikasan paikalle. Kasvupaikka on sille mitä parhain, mutta valitettavasti myös rohtoraunioyrtti on mieltynyt paikkaan.

Rohtoraunioyrtillä on mustat, mehevät  juuret.

Olemme viime kesästä asti kaivaneet ylös rohtoraunioyrtin (Symphytum officinale) talikonkantaman ulottumattomiin kasvaneita puumaisia juuria, mutta maasta nousee yhä uusia taimia. Kasvi on luokiteltu vakiintuneeksi vieraslajiksi, eikä ihme, niin voimakkaasti se pyrkii levittäytymään hyvälle kasvupaikalle kerran juurruttuaan.

Panen toivoni jättikurpitsaan ja toivon sen kasvattavan peittävän kasvuston, joka auttaa rohtoraunioyrtin tukahduttamisessa. Katsotaan, miten käy!