Miten kasvit selviävät lämpimästä tammikuusta?

Lauha sää suosii kehtolehteä.

 Ulkolämpömittari näyttää Uudellamaalla +4:ää astetta ja kukkapenkit versovat vihreää. Vettä riipsoo tuulen mukana maahan, joka on musta vähiä lumen rippeitä lukuun ottamatta. Miten kasvien käy, kun pakkanen taas kiristyy, eikä suojaavaa lumipeitettä ole? Tätä mietin tänään.

Toistaiseksi kasveissa ei näy vaurioita. Talvenaraksi koettu kehtolehti (Tolmiea menziesii) pörhistelee vihreänä kirsikkapuun katveessa. Sille kostea, leuto sää sopii hyvin, ja pieniä poikasia näyttää uinuvan lehtikehdoissaan jopa runsaammin kuin kesällä. Helmikuun pakkasista ja lumen syvyydestä riippuu, onko kasvi yhtä kaunis kevään koittaessa. Kevätahava voi kuivattaa lehdet ruskeiksi, mutta yleensä kasvi versoo keväällä nopeasti.

Vaaleajouluruusun nuput pilkistävät maasta.

Kierros puutarhassa tarjoaa muutakin nähtävää. Vaaleajouluruusun (Helleborus niger) nuput erottuvat valkoisina mustassa mullassa. Vaikka nuput ovat jo valmiina, kasvi odottaa kärsivällisesti sään lämpenemistä. Vasta silloin se kasvattaa kukkavarret, jotka nostavat liidunvalkeat kukat lehdistön yläpuolelle. Omalla pihallani kukinta on yleensä alkanut vasta kevätsäiden kunnolla lämmettyä.

Pihatähtimö vihertää tammikuussa kuin syksyllä konsanaan.

Pionipenkissä rikkojen ja sormustinkukkien rinnalla vihertävä pihatähtimö (Stellaria media) ei ole talvesta moksiskaan, se näyttäisi jopa olevan kasvussa. Kasvusto on tuoretta, kuin salaattiin korjattavissa. Lauha talvi mahdollistaa siis rikkakasvien kasvun!

Ajatuksesta tulee mieleeni vierailu Lounais-Irlannin puutarhoissa kaksikymmentä vuotta sitten. Siellä talvi on lauha, mikä selittää osaltaan puutarhojen rehevyyden. Pensaiden ja puiden kasvu jatkuu läpi vuoden. Ihastellessamme tätä paikallisen puutarhan omistajalle, saimme vastaukseksi iloisen tokaisun: "Kyllä vaan, mutta se tarkoittaa, että myös rikkakasvien kasvu jatkuu ympäri vuoden, samoin kitkeminen!"

Paitsi kasveille, lämpötilojen sahaaminen voi olla kohtalokasta myös hyönteisille. Erehdyin eilen siirtämään kukkapenkkiä peittävää karikekerrosta, jolloin lehtien alta paljastui talvehtimaan vetäytynyt leppäpirkko. Palautinkin lehdet saman tein paikoilleen toivoen, ettei leppäpirkon talvilepo häiriintynyt puuhastelustani.

Järjestys palasi kukkapenkkiin

 

Nämä viileät päivät ovat omiaan kukkapenkkien mylläämiseen. Loppuviikoksi on luvassa sadetta ja ensi viikoksi lämpenevää, joten annoin talikon heilua ennen kuin kasvit ampaisevat kasvuun.

Varsinaisen jakamisen sijaan tällä kertaa oli tarpeen pelastaa valtaajakasvien jalkoihin jääviä lajeja. Kuunlilja näytti jo viime kesänä olevan hätää kärsimässä voimakastahtoisen koristeheinän laajentaessa elintilaansa. Kaivoimme kuunliljan juurakot ylös ja nypimme niihin soluttautuneen heinäkasvin juuret tarkoin pois.

Kuunliljan juurakko on helppo jakaa moneen osaan.

Kuunlilja muodostaa voimakkaan juuripaakun, jonka voi jakaa moneen osaan. Parhaiten jakaminen onnistuu käsin vetämällä, jolloin juuret katkeavat heikoimmasta kohdasta. Lapiolla katkaistessa leikkauspinta jää laajemmaksi, mikä lisää kasvitautien vaaraa.

Samaan aikaan toisaalla hopeahärkki oli levittäytymässä toissa kesänä kunnostamaani kukkapenkkiin. Hyökyaallon tavoin se oli ylittänyt kivireunukset ja juurtunut ravinteikkaaseen multaan. Joskus tuntuu siltä, että kasvit kykenevät matkan päästä aistimaan parhaat kasvupaikat ja levittäytyvät määrätietoisesti niille.

Hopeahärkki on kaunis alkukesän kukkija, joka leviää voimakkaasti.

Hopeahärkki on omassa paikassaan kaunis peittokasvi, mutta kukkapenkissä se tukahduttaa muita lajeja. Tehokkaasti versoistaan juurtuva kasvi on myös työläs kitkettävä. Toinen yhtä hankala poistettava on pikkutalvio, joka hyvään maahan päästessään kasvattaa paksun juurimaton. Molemmilla on kuitenkin paikkansa puutarhassa omalla alueellaan.

Kolmas talikkoa vaativa kohde oli heinittymään päässyt kukkamaa, jonka perkaamisen sain vihdoin päätökseen. Heinän seasta löytyi vielä tiikerinliljan sipuleita ja palavanrakkauden taimia, jotka pääsivät nyt puhtaaseen multaan kasvamaan.

Palavarakkaus kylväytyy myös sorapinnalle.

Nurmikkoheinän joukossa kasvoi vuohenkelloa, joka on varsinainen kiusankappale päästessään leviämään. Mullan pinnalle nousee muutama lehti, mutta hennon juuren alkulähteeksi paljastuukin melkein talikon ulottumattomiin kehittynyt porkkanamainen juuristo, jonka avulla kasvi säilyy maassa.

Vuohenkellon paksut vararavintojuuret kasvavat usein talikonkantaman alapuolella.

 Tällä kerralla sain saaliiksi vankat vararavintojuuret, jotka onneksi nääntyvät auringossa mustassa muovisäkissä.

Kukkapenkkejä myllätessä olen silmä tarkkana siementaimien varalta. Hentokiurunkannusten lomasta löytyikin pieni tarhajouluruusun alku, jonka istutin jatkokasvatukseen odottamaan siirtoa ystävän uudelle pihalle. 

Jouluruusu yllättää

 

Odotan malttamattomana, että tarhajouluruusu (Helleborus Orientalis-ryhmä) paljastuu lumen alta. Hennot kukkaversot ovat jo kehittyneet hangen suojassa ampaistakseen kasvuun kohta aurinkoon päästyään.  

Joinain talvina kasvin ainavihreät lehdet kuivettuvat, mutta niiden tilalle kasvaa nopeasti uudet, vahvat lehdet. Eräänä leutona talvena liiallinen suojaaminen ja peittely havuilla oli koitua kasvin kohtaloksi, sillä lehdet hautuivat ja osin mätänivät kosteassa havujen alla. Onneksi osa kasvista säilyi ja uusiutui. Paras tapa suojata onkin haravoida lehtiä katteeksi lehdistön alle.

Jouluruusu viihtyy luumupuun ja kultasateen siivilöimässä puolivarjossa, jossa se kukinnan aikaan nauttii täydestä auringonpaisteesta. Syksyllä maa saa mojovan lehtikatteen, josta muodostuu kasville otollista lehtimultaa.

Jouluruusuni tarina juontaa Pohjois-Ranskaan Jardins d’Angeliquen puutarhaan, jossa vierailin Kotipuutarha-lehden lukijamatkalaisten kanssa 20 vuotta sitten. 

Puutarhan isäntä Yves Lebellegard poimi runsaista jouluruusukasvustoistaan siemeniä, tiputti niitä kämmenellemme ja toivotti suotuisaa kasvua kotimaassamme. Pihassamme jo 20 vuotta viihtynyt kasvi muistuttaakin ihanasta puutarhasta, jonka Gloria ja Yves Lebellegard aikanaan perustivat nuorena menehtyneen tyttärensä muistoksi.

Hauskinta Orientalis-risteymissä on niiden suuri muuntelevuus. Kukan väri voi olla mikä tahansa valkoisesta vaaleanpunaiseen, ja niissä olevien pilkkujen väri vaihtelee. Jouluruusu yllättääkin kasvattajansa joka kevät!