Aamu alkoi pihakierroksella

 

Tänään on hyvä päivä lähteä katselukierrokselle omaan puutarhaan. Lähes kaikki lumi on sulanut syvimpiä varjopaikkoja lukuun ottamatta. Miten talvi kohteli kasveja?

Aika usein tulee pihalle lähdettyä lapio ja kottikärryt edellä, päivän tehtävälista mielessä päällimmäisenä. Tunnistan itsessäni tämän ominaisuuden ja siksi pyrin välillä hidastamaan askelia ja käyskentelemään kasveja katsellen.

Ensimmäiseksi silmiini osui marjaomenapensaiden katveessa sinnittelevät ukkolaukan taimet, joiden sipulien päältä multa on syyssateissa huuhtoutunut pois. Vain parilla juurella maahan kiinnittyvät laukat kaipaavat suojakseen multakerroksen tai istutuksen uuteen paikkaan.

Tuoretta persiljaa sormustinkukan syleilyssä.

Yrttimaalla talven yli selviytynyt persilja yllätti iloisesti. Ehkä se oli hyötynyt syksyllä levittämästäni lehtikatteesta ja paksusta lumikerroksesta. 

Tai ehkä persiljan kylkeen lyöttäytynyt sormustinkukka oli pelastanut sen kietomalla kasvin suojaavaan syleilyynsä.

Krookuksen siniset nuput puskevat täyttä päätä läpi lehtikatteen, jonka levitin syksyllä päärynän taimen juurelle. 

Haavan lehtikarikkeen kerrotaan olevan ravinteikasta ja emäksistä, ja koska pihan maaperä on luonnostaan melko hapanta, ajattelin sen tekevän hyvää maalle.

Kasvihuoneen seinustalla pilkistää kasvisilpun alta neidonkielen ja sormustinkukan alkuja. 

Jos kukinta on tänä vuonna yhtä voimallista kuin viime vuonna, luvassa on hyönteisten surinaa koko kesäksi. Tästä kerroin aikaisemmin https://annenallakka.blogspot.com/2021/02/hyonteisettakaisin.html

Omenapuun taimet eivät olleet välttyneet nälkäisten pupujen hampailta. Verkon läpi pilkistävät alaoksat oli purtu poikki kuin saksilla leikaten. 

Laajempi suojus olisi auttanut asiaa. Onneksi runko kuitenkin säilyi vaurioitta, ja puu voi suunnata kasvunsa ylöspäin.

Mitä muuta näin?

Neitoperhosen siipi lojui kukkapenkissä hentokiurunkannusten keskellä. Oliko se viimevuotisen perhosen vai oliko varhainen lentäjä joutunut jo surman suuhun?

Jouluruusu yllättää

 

Odotan malttamattomana, että tarhajouluruusu (Helleborus Orientalis-ryhmä) paljastuu lumen alta. Hennot kukkaversot ovat jo kehittyneet hangen suojassa ampaistakseen kasvuun kohta aurinkoon päästyään.  

Joinain talvina kasvin ainavihreät lehdet kuivettuvat, mutta niiden tilalle kasvaa nopeasti uudet, vahvat lehdet. Eräänä leutona talvena liiallinen suojaaminen ja peittely havuilla oli koitua kasvin kohtaloksi, sillä lehdet hautuivat ja osin mätänivät kosteassa havujen alla. Onneksi osa kasvista säilyi ja uusiutui. Paras tapa suojata onkin haravoida lehtiä katteeksi lehdistön alle.

Jouluruusu viihtyy luumupuun ja kultasateen siivilöimässä puolivarjossa, jossa se kukinnan aikaan nauttii täydestä auringonpaisteesta. Syksyllä maa saa mojovan lehtikatteen, josta muodostuu kasville otollista lehtimultaa.

Jouluruusuni tarina juontaa Pohjois-Ranskaan Jardins d’Angeliquen puutarhaan, jossa vierailin Kotipuutarha-lehden lukijamatkalaisten kanssa 20 vuotta sitten. 

Puutarhan isäntä Yves Lebellegard poimi runsaista jouluruusukasvustoistaan siemeniä, tiputti niitä kämmenellemme ja toivotti suotuisaa kasvua kotimaassamme. Pihassamme jo 20 vuotta viihtynyt kasvi muistuttaakin ihanasta puutarhasta, jonka Gloria ja Yves Lebellegard aikanaan perustivat nuorena menehtyneen tyttärensä muistoksi.

Hauskinta Orientalis-risteymissä on niiden suuri muuntelevuus. Kukan väri voi olla mikä tahansa valkoisesta vaaleanpunaiseen, ja niissä olevien pilkkujen väri vaihtelee. Jouluruusu yllättääkin kasvattajansa joka kevät!