Kateviljely alkaa suurin odotuksin

 

Kylvötöiden alkaessa kävi pian selväksi, että lämmin syksy sateineen ei tehnyt hyvää kasvimaallemme. Savi kaipaa routaa, joka murentaa sen rakennetta. Menneinä syksyinä on kuitenkin ollut tarjolla lämpöasteita ja runsaasti vesisadetta, joka tiivistää maata entisestään.

Savimaa on ravinteikas maalaji, ja olen nähnyt, että silloin kun kaikki onnistuu, valkosipulit ja porkkanat hakevat koossa ja laadussa vertaistaan. Liiallinen märkyys on kuitenkin myrkkyä savimaalle, joka märkänä muuttuu tiiviiksi ja vaikeasti muokattavaksi. Ojituksesta pitää siis huolehtia.

Viime syksynä päätin aloittaa kateviljelyn kasvimaan parantamiseksi. Sadonkorjuun ja syysmuokkauksen jälkeen levitin maalle kerroksen haavan lehtiä, niiden kun kerrotaan emäksisinä tekevän hyvää maalle. Lehtien päälle levitin heinää, jota niitimme ympäröivältä pellolta.

Talven aikana lehdet olivat hajonneet, samoin valtaosa heinästä.

Kun toukokuun puolivälissa aloitin kasvimaan kevättyöt, vedin katteen sivuun haravalla. Lehdet olivat lähes kokonaan hävinneet ja heinääkin oli jäljellä vain murto-osa.

Kateviljely ei ole mikään uusi asia, sillä siitä ovat kateviljelyn pioneerit Hannele Vainio, Ulla Lehtonen sekä Tuovi ja Veijo Miettinen kirjoittaneet jo 1990-luvulla. Katteen tarkoitus on tuoda maan pieneliöiden ulottuville eloperäistä ainesta, jota hajottaessaan ne muokkaavat maata ja parantavat sen mururakennetta. Tavoitteena on, että maata ei enää syksyisin käännetä, ja keväällä muokkaukseksi riittää monivuotisten rikkakasvien irrotus talikolla.

 

Valkosipulipenkkiä muokatessani kasvimaa tuntui niin tiiviiltä ja kostealta, että päätin istuttaa valkosipulin kynnet tavallista matalampaan. Kesän mittaan voin lisätä kasvimassaa kasvualustan pinnalle, jolloin siitä vähitellen muodostuu multava kerros.

Tein lapiolla matalan vaon kasvupenkkiin ja pistelin valkosipulin kynnet uraan. Täytin vaon kompostimullalla, joka on ravinteikasta ja ilmavaa, ja tasoittelin ympäröivän maan. 

Ajattelin, että versojen on helpompi nousta valoon kompostikerroksen läpi, sen sijaan että ne joutuisivat kiertelemään savikokkareita.

”Kateviljelijä luottaa siihen, että maa saa eloperäisestä aineksesta kaiken tarvitsemansa. Sen tähden on huolehdittava, että katetta on aina tarpeeksi. Mitä enemmän eri aineksia sekoitetaan keskenään, sen parempi: ruohosilppua, heinää, olkea, lehtiä ja rikkaruohoja.”

Näin kirjoitetaan yhdessä parhaista puutarhakirjoissa, ruotsalaisessa Unelmien kotipuutarhassa, jonka päätoimittaja on Karin Berglund. Suomeksi sen on toimittanut Hannele Vainio.

Keräsin siis valkosipulipenkin pinnalle hienoa ruohosilppua, jonka päälle haravoin vastaniitettyä heinää koiranputkilisäyksineen.

 Sateinen ja viileä toukokuu on saanut aikaan ainakin sen, että katemateriaalia riittää, kun kaikki kasvit rehottavat yltäkylläisen runsaina!

Metsäpuutarha on nyt kauneimmillaan

 

Alkukesän vehreys on vallannut metsäpuutarhan, jonne puutarhurointi ei ulotu. Luonnonkukkien herkkyys ja kasvumuotojen moninaisuus ei vaadi touhukkaalta tarhurilta muuta kuin pysähtymistä hetkeksi, ihailemaan ja nauttimaan kauneudesta.

Nuokkuhelmikkä

Nimitän metsäpuutarhaksi lähes luonnontilaista rinnettä, joka muodostaa vihreän vyöhykkeen hoidetun yläpihan ja alapihan pellolle perustetun hyötytarhan välillä. Lehtomaisesta metsätyypistä kertovat luonnonvaraisena kasvavat kielo, valkovuokko, taikinamarja, tuomi ja nuokkuhelmikkä.

Metsäpuutarha ei kaipaa erityistä hoitoa, varovaista ohjailua kylläkin. Tärkeintä on olla pilaamatta aluetta tuomalla sinne ravinteikasta multaa ja koristeistutuksia tai kaatamalla rinteeseen lempeän varjon luovia puita. Haavan ja pihlajan vesoja on välillä harvennettava, mutta niistä saa hyvää materiaalia kompostorin tai köynnöstukien tekoon. Pyrimme myös liikkumaan samoja polkuja pitkin, jotta emme turhaan tallaa kasvustoja.

Tammen siementaimi on kaksivuotias.

Kasvua olemme ohjailleet lähinnä istuttamalla ja kylvämällä rinteeseen lehtipuiden alkuja: tammia, saarnea, jalavaa, korutuomea ja lehmusta. Taimet ovat osa puiden jatkumoa täysi-ikäisten pihlajien, kuusien, mäntyjen ja koivujen sekä jo lahoamassa olevien harmaaleppien rinnalla. 

Saarnen alku on suojattava jäniksiltä ympäri vuoden.

Lahopuunurkkauksessa kelottuneet koivut jatkavat eloaan kääpien kasvualustana.

Metsämäinen osio rajautuu koristetarhasta pääosin kivipengerryksin, mistä voimme kiittää talon aikanaan rakennuttanutta asukasta. Olemme jatkaneet kivipenkereen tekoa, sillä se tuntuu olevan selkein keino estää puutarhakasvien ja ravinteikkaan mullan leviäminen metsämaahan. Tänä keväänä rakensimme kivipolun ”ruusukaaren” halki metsärinteeseen, jotta kulku ohjautuu yhteen kohtaan. 

Polku johtaa nurmikkopihalta korpipaatsaman katveeseen.

Metsäpuutarha - vaikka pienikin - tarjoaa toisenlaista seurattavaa kuin hoidettu alue: koristeellisia heiniä ja saniaisia, sammalpeitteisiä kiviä ja lahoavia kantoja, ahomansikoita ja mustikoita maisteltavaksi sekä lintuja, jotka ilmestyvät puihin ripustettuihin pönttöihin yhtä täsmällisesti joka kevät. 

 

Kadonneista oppia -haaste

 

Sain Johannalta / Kerron sen kukkasin (https://kerronsenkukkasin.blogi.net/blog/) tämän mielenkiintoisen haasteen, jossa on tarkoitus jakaa kokemuksia puutarhasta kadonneista (tai tarkoituksella kadotetuista) kasveista ja katoamisen syistä. Haasteen on aloittanut Puutarhaelon Riitta.

Kiitos siitä! Monia kasveja on vuosien varrella kadonnut, kuten Irmeliltä saamani komea kilpiangervo (Astilboides tabularis), mitä vieläkin vähän harmittelen, tai iki-ihana kevätkello (Leucojum vernum), joka yhtenä keväänä ei enää noussut maasta. Ehkä kevätkaihonkukan (Omphalodes verna) voimakasjuurinen kasvusto tukahdutti kevätkellon.

Todennäköisesti moni kadonneista kasveistani on jäänyt kiireen ja muiden harrastusten jalkoihin, enkä ole ehtinyt hoitaa niitä tarpeeksi ja parantaa niiden kasvuoloja ajoissa. Tästä olen pyrkinyt ottamaan opikseni.

Otan aiheeseen vielä blogin luonteen mukaisen ajankohtaisen näkökulman tämän kevään puuhistani.

Pihamme pensasruusut kasvavat varsin rehevässä maassa, johon myös nokkonen on pyrkinyt levittäytymään. Olen kitkenyt nokkosta ahkerasti ja näännyttänyt sen juuret menestyksekkäästi mustassa muovisäkissä. Puoliso viimeisteli nokkosen kohtalon rikkakasvihävitteellä. Nyt ruusut saavat kasvaa rauhassa.

Nokkonen on arvokkaimpia luonnonyrttejämme.

Tänä keväänä aloitin luonnonyrttien hyötykäytön opinnot, ja siitä innostuneena lähdin keräämään pihamaalta villivihanneksia. Ajattelin poimia myös nokkosta, se kun on yksi parhaista luonnonyrteistä. Nokkosta ei kuitenkaan tahtonut löytyä, niin tehokkaasti olin sen kitkenyt.

Aikani etsiskeltyäni löysin yhden nokkospehkon kanadantuijan katveessa kasvavan suviruusun juurelta. Se ainokainen oli jäänyt tarkalta kitkijältä huomaamatta.

Sain kuin sainkin kerättyä nuoria versoja, jotka käytin pinaatin tavoin lettujen täytteenä. Pinaatin voisi muuten korvata kokonaan nokkosella, niin paljon paremmat ravintoarvot nokkosella on.

Nokkosvesi käy kirvojen torjuntaan.

Nokkosten keitinveden käytin tuholaistorjuntakasteluun, sillä huomasin lumipalloheiden vasta puhjenneiden lehtien sykeröityneen kirvojen vioituksen vuoksi. Toivottavasti kastelu tehoaa.

Tästä tarinasta opin sen, että kaikilla kasveilla on arvonsa ja paikkansa, nokkosellakin. Jos ei ihan ruusutarhassa niin ehkä jossain sen laiteilla. Nokkosta voi kerätä ruoaksi, ja siitä voi valmistaa lannoite- ja torjuntavettä, mitkä toimet jo mukavasti auttavat pitämään kasvuston kurissa.

 

Puutarhaelon Riitan haaste: Kerro siis, mikä meni pieleen ja miksi. Esimerkkejä voi olla yksi tai useita. Tärkeintä on kerätä huomioita, jotta tänä kesänä meillä menisi paremmin. Haasta kolme seuraavaa. Jätä vastauksestasi kommentti Puutarhaelon huhtikuun Kadonneista oppia -haasteeseen, niin Riitta tietää kerätä kaikki vinkit yhdeksi muistilistaksi.

En ole varma, oletteko jo haasteen ennättäneet saamaan, mutta haastan mukaan seuraavat blogit:

Uminomat http://hennamar.blogspot.com/

Lappalainen etelässä http://lappalainenetelassa.blogspot.com/     

Hyötytarhuri https://www.hyotytarhuri.fi/

Kasvihuone täyttyy, taimi-ikkuna tyhjenee

 

Istutin tomaatin taimet viikonloppuna kasvihuoneeseen ja siirsin sinne myös valtaosan taimista basilikaa lukuun ottamatta. Olo on helpottunut, kun ei enää tarvitse kaitsea huojuvia tomaatin taimia sisätiloissa, ja kasvihuoneessa kastelukin on huoletonta. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan loppukuussa ei ole luvassa yökylmiä, joten uskon taimien pärjäävän.

Kirsikkatomaatin taimet istutin edellisvuosien tapaan Biolanin kasvusäkkeihin. Niissä tomaatti on kasvanut hyvin ja antanut mukavasti satoa. Ravinteita riittää koko kesäksi, ja multatila on reilunkokoinen. Käytän säkkiä tomaatin kasvualustana yhden kesän, minkä jälkeen levitän turpeen kukkapenkkien lannoitteeksi tai hyödynnän taimikasvatukseen ja kesäkukkaruukkujen täytteeksi.

Käytössämme on myös yksi Biolanin kasteluallas, joka asetetaan kasvusäkin alle. Vesi johtuu altaasta säkkiin mullalla täytettyjä putkia myöden. Järjestelmä on pidentänyt kasteluvälin helteellä yli viikkoon.

Vintin ikkunalla tomaatit pääsivät viimeisten viikkojen aikana venähtämään, minkä vuoksi upotin juuripaakut mahdollisimman syvälle turpeeseen. Onneksi tomaatti kasvattaa varteensa jälkijuuria. Tukinarun avulla kasvustoa pystyy kesän mittaan myös laskemaan rungon kasvaessa pituutta.

Persiljan taimet itivät ikkunalaudalla, minkä jälkeen koulin ne muovirasioihin ja siirsin pari viikkoa sitten viileään kasvihuoneeseen jatkokasvatukseen.

Ansarissa myös hajuherneen siemenet ovat itäneet ja taimet kasvavat maltillisen tukevasti verrattuna asuinhuoneessa idätettyihin.

Lehtikaali on taimettunut lasikatteen alla suojassa kirpoilta ja jäniksiltä. Nyt taimet odottavat istutusta avomaalle ja ruukkuihin. Ensimmäinen jättikurpitsan taimi on noussut pintaan.

Kasvihuoneemme sijaitsee täydessä auringossa, joten alkuvaiheessa taimet kaipaavat varjostusta. Olen aikaisemmin kiinnittänyt kasvuharson huoneen eteläseinustalle, mutta polttava aurinko haperruttaa kankaan harmillisesti. Kun etsiskelin varjoksi jotain joutavampaa materiaalia, pihavarastossa silmiini osuivat valkoiset, auton renkaiden suojana olleet jättimuovipussit. Ripustin ne pyykkipojilla kasvihuoneen eteläseinustalle, ja ne ovat juuri sopivan kokoiset!

Tulppaani heräsi ruususenunestaan

 

Yllätyin iloisesti, kun huomasin tulppaanin kukkavarsien nousevan jouluruusujen keskeltä. Siinä kohdassa kun ei parina aikaisempana keväänä ollut kukkinut tulppaaneja. Hetken asiaa tuumattuani ymmärsin, että kyseessä oli edellisten asukkaiden istuttamat tulppaanit, joiden kukinta oli vuosien kuluessa taantunut. Kun kolme vuotta sitten syksyllä mylläsin kukkapenkkiä jouluruusuja varten, sipulit kääntyivät uuteen asentoon, pääsivät kuohkeaan multaan ja virkistyivät.

Punaiset tulppaanit yllättivät iloisesti jouluruusupenkissä.

Näin kävi myös toissa syksynä kunnostamassani kurjenmiekkapenkissä. Poimin vastaan tulevat sipulit talteen ja tökin ne takaisin multaan kurjenmiekat istutettuani. Nyt penkistä nousee puolen tusinaa tulppaania, joiden avautumista jännityksellä odotan.

Tulppaanit elpyivät uuteen kukoistukseen, kun mylläsin iirispenkin.

Näistä kokemuksista innostuneena aion tänä kesänä nostaa ylös kaikki kukkapenkeissä ja pensaiden alla sinnittelevät tulppaanit ja narsissit, jotka ovat jaksaneet kasvattaa enää lehden pari. Ehkä maa niiden ympärillä on tiivistynyt liiaksi, ehkä ravinteet ovat loppuneet tai kasvin muodostamat sivusipulit ovat tyrehdyttäneet kukinnan.

Puutarhuri Arno Kasvin mukaan paras aika sipulien nostoon on lehtien kuihduttua, kuitenkin niin, että lehdet vielä osoittavat sipulin paikan. Sen jälkeen sipulit säilytetään kuivina elokuulle, jolloin ne istutetaan uudelleen. Osa sipuleista kukkii jo ensi keväänä, osa seuraavana.

Nostan sipulit maasta lehtien kuihduttua. Ehkä ne kukkivat parin vuoden kuluttua.

Sipulikukkien kukinnan heikentyminen kolmessa neljässä vuodessa voi synnyttää mielikuvan kertakäyttökukista. Tulppaanit voi kuitenkin elvyttää uuteen loistoon nostamalla sipulit maasta kukinnan taannuttua. Myös euroja säästyy, kun ei tarvitse hankkia yhä uusia kukkasipuleita.

Haaveilen tuoksuvasta hajuhernekimarasta

 

Tänä keväänä päätin kylvää hajuherneen siemenet suoraan piharuukkuun ja jätin kylvöksen itämään kasvihuoneeseen. Aikaisemmat esikasvatusyritykseni keittiön ikkunalla ovat tuottaneet honteloita taimia, jotka herkästi katkeilevat isompaan ruukkuun istuttaessa. Liian lämpimässä, mutta niukassa valossa kasvaneiden taimien kasvu pysähtyy koulinnan jälkeen, ja kestää aikansa ennen kuin ne jälleen pääsevät kasvuvauhtiin.

Kylvin siemenet 6. toukokuuta sääennusteita katseltuani ja varhaisista lehtikaalikylvöksistä rohkaistuneena. Kasvihuoneeseen kylvetyt lehtikaalin taimet ovat kasvaneet tukeviksi viileässä eivätkä ole saaneet kylmävioituksia. Sää lämpenee tällä viikolla, joten laskeskelin, että hajuherneiden pitäisi idettyään välttyä kasvihuoneessa yöhalloilta.

Täytin muovilla vuoratun puisen istutusastian puolilleen kompostimultaa, jonka seassa on myös hevosenlantaa. Astian yläosaan levitin viimekesäisten tomaattien kasvualustana käytetystä kasvusäkistä seulomaani turvetta. Pyrin käyttämään yhä enemmän oman kompostin multaseosta ja vähemmän säkkimultaa, jota olen vuosia kantanut kaupasta kotipihalle.

Liotin siemeniä matalassa vedessä, kunnes ne olivat selvästi turvonneet. Vettä kannattaa laittaa vain sen verran, että siemenet peittyvät, sillä itäminen ja siementen soluhengitys tarvitsevat happea.

Tähän kylvökseen valitsin monivärisen seoksen, ja unelmoin jo nyt tuoksuvasta hajuhernekimarasta. Tänä keväänä innostuin hankkimaan myös useita yksivärisiä lajikkeita. 

Suoraan avomaalle aion kylvää ’Cupani'-lajikkeen, joka tunnetaan myös nimellä Matucana. Sen uskomattoman runsas, puna-violetti kukinta ja ihmeen ihana tuoksu ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen aikaisempina vuosina.

Järjestys palasi kukkapenkkiin

 

Nämä viileät päivät ovat omiaan kukkapenkkien mylläämiseen. Loppuviikoksi on luvassa sadetta ja ensi viikoksi lämpenevää, joten annoin talikon heilua ennen kuin kasvit ampaisevat kasvuun.

Varsinaisen jakamisen sijaan tällä kertaa oli tarpeen pelastaa valtaajakasvien jalkoihin jääviä lajeja. Kuunlilja näytti jo viime kesänä olevan hätää kärsimässä voimakastahtoisen koristeheinän laajentaessa elintilaansa. Kaivoimme kuunliljan juurakot ylös ja nypimme niihin soluttautuneen heinäkasvin juuret tarkoin pois.

Kuunliljan juurakko on helppo jakaa moneen osaan.

Kuunlilja muodostaa voimakkaan juuripaakun, jonka voi jakaa moneen osaan. Parhaiten jakaminen onnistuu käsin vetämällä, jolloin juuret katkeavat heikoimmasta kohdasta. Lapiolla katkaistessa leikkauspinta jää laajemmaksi, mikä lisää kasvitautien vaaraa.

Samaan aikaan toisaalla hopeahärkki oli levittäytymässä toissa kesänä kunnostamaani kukkapenkkiin. Hyökyaallon tavoin se oli ylittänyt kivireunukset ja juurtunut ravinteikkaaseen multaan. Joskus tuntuu siltä, että kasvit kykenevät matkan päästä aistimaan parhaat kasvupaikat ja levittäytyvät määrätietoisesti niille.

Hopeahärkki on kaunis alkukesän kukkija, joka leviää voimakkaasti.

Hopeahärkki on omassa paikassaan kaunis peittokasvi, mutta kukkapenkissä se tukahduttaa muita lajeja. Tehokkaasti versoistaan juurtuva kasvi on myös työläs kitkettävä. Toinen yhtä hankala poistettava on pikkutalvio, joka hyvään maahan päästessään kasvattaa paksun juurimaton. Molemmilla on kuitenkin paikkansa puutarhassa omalla alueellaan.

Kolmas talikkoa vaativa kohde oli heinittymään päässyt kukkamaa, jonka perkaamisen sain vihdoin päätökseen. Heinän seasta löytyi vielä tiikerinliljan sipuleita ja palavanrakkauden taimia, jotka pääsivät nyt puhtaaseen multaan kasvamaan.

Palavarakkaus kylväytyy myös sorapinnalle.

Nurmikkoheinän joukossa kasvoi vuohenkelloa, joka on varsinainen kiusankappale päästessään leviämään. Mullan pinnalle nousee muutama lehti, mutta hennon juuren alkulähteeksi paljastuukin melkein talikon ulottumattomiin kehittynyt porkkanamainen juuristo, jonka avulla kasvi säilyy maassa.

Vuohenkellon paksut vararavintojuuret kasvavat usein talikonkantaman alapuolella.

 Tällä kerralla sain saaliiksi vankat vararavintojuuret, jotka onneksi nääntyvät auringossa mustassa muovisäkissä.

Kukkapenkkejä myllätessä olen silmä tarkkana siementaimien varalta. Hentokiurunkannusten lomasta löytyikin pieni tarhajouluruusun alku, jonka istutin jatkokasvatukseen odottamaan siirtoa ystävän uudelle pihalle. 

Kun kukkaniitty valtasi nurmikon

 

Toisinaan luonto ottaa vallan ja kasvit karkaavat omille teilleen tarhurin pyrinnöistä huolimatta. Etsivät aurinkoisia laikkuja ja kylväytyvät sinne, missä on paljasta mullospintaa. Täydelliseen sommitelmaan voi kulua vuosia, kun kasvit hitaasti levittäytyvät ja lisääntyvät. Lopputulos voi kuitenkin olla kauniimpi kuin minkä tarhuri olisi kyennyt laatimaan.

Näin kävi jyrkässä rinnekaistaleessa, jonka rikkonainen nurmikko on vuosien myötä korvautunut kukilla. Aluksi nurmikkoa pyrittiin paikkailemaan, lopulta sen annettiin olla. Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun sipulikukat löysivät tiensä aukkopaikkoihin: idänsinililja edellä, posliinikukka ja pystykiurunkannus perässä. Lopulta etelänkevätesikko ripotteli paikalle siemenensä, sen jälkeen akileija karkasi varjoiseksi muuttuneesta kukkapenkistä aurinkoiseen rinteeseen ja jatkoi kukintaa kevätkukkijoiden lakastuttua.

Lopulta kukkiva rinne näytti kiehtovammalta kuin nurmikko, joten aloinkin hoitaa kukkia nurmikon sijaan; kitkin heinät akileijojen ja esikoiden juurelta, saksin käsin jäljellä olevat nurmikkolaikut ja lisäsin muutaman astinkiven paljaaseen kohtaan. 

Nyt meno on villiä ja vallatonta, kun kasvit vaeltavat paikasta toiseen. Rinne ei näytä samanlaiselta kahtena keväänä peräkkäin, sillä kukinta lisääntyy vuosi vuodelta.