Tulppaani heräsi ruususenunestaan

 

Yllätyin iloisesti, kun huomasin tulppaanin kukkavarsien nousevan jouluruusujen keskeltä. Siinä kohdassa kun ei parina aikaisempana keväänä ollut kukkinut tulppaaneja. Hetken asiaa tuumattuani ymmärsin, että kyseessä oli edellisten asukkaiden istuttamat tulppaanit, joiden kukinta oli vuosien kuluessa taantunut. Kun kolme vuotta sitten syksyllä mylläsin kukkapenkkiä jouluruusuja varten, sipulit kääntyivät uuteen asentoon, pääsivät kuohkeaan multaan ja virkistyivät.

Punaiset tulppaanit yllättivät iloisesti jouluruusupenkissä.

Näin kävi myös toissa syksynä kunnostamassani kurjenmiekkapenkissä. Poimin vastaan tulevat sipulit talteen ja tökin ne takaisin multaan kurjenmiekat istutettuani. Nyt penkistä nousee puolen tusinaa tulppaania, joiden avautumista jännityksellä odotan.

Tulppaanit elpyivät uuteen kukoistukseen, kun mylläsin iirispenkin.

Näistä kokemuksista innostuneena aion tänä kesänä nostaa ylös kaikki kukkapenkeissä ja pensaiden alla sinnittelevät tulppaanit ja narsissit, jotka ovat jaksaneet kasvattaa enää lehden pari. Ehkä maa niiden ympärillä on tiivistynyt liiaksi, ehkä ravinteet ovat loppuneet tai kasvin muodostamat sivusipulit ovat tyrehdyttäneet kukinnan.

Puutarhuri Arno Kasvin mukaan paras aika sipulien nostoon on lehtien kuihduttua, kuitenkin niin, että lehdet vielä osoittavat sipulin paikan. Sen jälkeen sipulit säilytetään kuivina elokuulle, jolloin ne istutetaan uudelleen. Osa sipuleista kukkii jo ensi keväänä, osa seuraavana.

Nostan sipulit maasta lehtien kuihduttua. Ehkä ne kukkivat parin vuoden kuluttua.

Sipulikukkien kukinnan heikentyminen kolmessa neljässä vuodessa voi synnyttää mielikuvan kertakäyttökukista. Tulppaanit voi kuitenkin elvyttää uuteen loistoon nostamalla sipulit maasta kukinnan taannuttua. Myös euroja säästyy, kun ei tarvitse hankkia yhä uusia kukkasipuleita.

Kun kukkaniitty valtasi nurmikon

 

Toisinaan luonto ottaa vallan ja kasvit karkaavat omille teilleen tarhurin pyrinnöistä huolimatta. Etsivät aurinkoisia laikkuja ja kylväytyvät sinne, missä on paljasta mullospintaa. Täydelliseen sommitelmaan voi kulua vuosia, kun kasvit hitaasti levittäytyvät ja lisääntyvät. Lopputulos voi kuitenkin olla kauniimpi kuin minkä tarhuri olisi kyennyt laatimaan.

Näin kävi jyrkässä rinnekaistaleessa, jonka rikkonainen nurmikko on vuosien myötä korvautunut kukilla. Aluksi nurmikkoa pyrittiin paikkailemaan, lopulta sen annettiin olla. Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun sipulikukat löysivät tiensä aukkopaikkoihin: idänsinililja edellä, posliinikukka ja pystykiurunkannus perässä. Lopulta etelänkevätesikko ripotteli paikalle siemenensä, sen jälkeen akileija karkasi varjoiseksi muuttuneesta kukkapenkistä aurinkoiseen rinteeseen ja jatkoi kukintaa kevätkukkijoiden lakastuttua.

Lopulta kukkiva rinne näytti kiehtovammalta kuin nurmikko, joten aloinkin hoitaa kukkia nurmikon sijaan; kitkin heinät akileijojen ja esikoiden juurelta, saksin käsin jäljellä olevat nurmikkolaikut ja lisäsin muutaman astinkiven paljaaseen kohtaan. 

Nyt meno on villiä ja vallatonta, kun kasvit vaeltavat paikasta toiseen. Rinne ei näytä samanlaiselta kahtena keväänä peräkkäin, sillä kukinta lisääntyy vuosi vuodelta.

Aamu alkoi pihakierroksella

 

Tänään on hyvä päivä lähteä katselukierrokselle omaan puutarhaan. Lähes kaikki lumi on sulanut syvimpiä varjopaikkoja lukuun ottamatta. Miten talvi kohteli kasveja?

Aika usein tulee pihalle lähdettyä lapio ja kottikärryt edellä, päivän tehtävälista mielessä päällimmäisenä. Tunnistan itsessäni tämän ominaisuuden ja siksi pyrin välillä hidastamaan askelia ja käyskentelemään kasveja katsellen.

Ensimmäiseksi silmiini osui marjaomenapensaiden katveessa sinnittelevät ukkolaukan taimet, joiden sipulien päältä multa on syyssateissa huuhtoutunut pois. Vain parilla juurella maahan kiinnittyvät laukat kaipaavat suojakseen multakerroksen tai istutuksen uuteen paikkaan.

Tuoretta persiljaa sormustinkukan syleilyssä.

Yrttimaalla talven yli selviytynyt persilja yllätti iloisesti. Ehkä se oli hyötynyt syksyllä levittämästäni lehtikatteesta ja paksusta lumikerroksesta. 

Tai ehkä persiljan kylkeen lyöttäytynyt sormustinkukka oli pelastanut sen kietomalla kasvin suojaavaan syleilyynsä.

Krookuksen siniset nuput puskevat täyttä päätä läpi lehtikatteen, jonka levitin syksyllä päärynän taimen juurelle. 

Haavan lehtikarikkeen kerrotaan olevan ravinteikasta ja emäksistä, ja koska pihan maaperä on luonnostaan melko hapanta, ajattelin sen tekevän hyvää maalle.

Kasvihuoneen seinustalla pilkistää kasvisilpun alta neidonkielen ja sormustinkukan alkuja. 

Jos kukinta on tänä vuonna yhtä voimallista kuin viime vuonna, luvassa on hyönteisten surinaa koko kesäksi. Tästä kerroin aikaisemmin https://annenallakka.blogspot.com/2021/02/hyonteisettakaisin.html

Omenapuun taimet eivät olleet välttyneet nälkäisten pupujen hampailta. Verkon läpi pilkistävät alaoksat oli purtu poikki kuin saksilla leikaten. 

Laajempi suojus olisi auttanut asiaa. Onneksi runko kuitenkin säilyi vaurioitta, ja puu voi suunnata kasvunsa ylöspäin.

Mitä muuta näin?

Neitoperhosen siipi lojui kukkapenkissä hentokiurunkannusten keskellä. Oliko se viimevuotisen perhosen vai oliko varhainen lentäjä joutunut jo surman suuhun?

Posliinihyasintti on vastustamaton valopilkku

 

Keväiset sipulikukat kilvoittelevat keskenään herkkyydessä, värien hehkussa ja muotojen siroudessa, eikä kauneinta kevätkukkijaa tai lempikukkaa ole helppo nimetä. Mikä sinun suosikkikukkasi on?

Itselleni rakas kevätsipulikukka on posliinihyasintti. Sen hennon vaaleansininen väri ja terälehden tummansininen keskisuoni tuovat mieleen vanhat posliinikupit ja ajan, jolloin vieraille tarjottiin kahvia kauniista kupeista.

Ehkä posliinihyasintti puhuttelee myös siksi, että se oli yksi niistä lajeista, joita ensimmäisessä, 1980-luvulla tilaamassani sipulikukkalähetyksessä oli. Kasvi kukkii edelleen lapsuuskotini eteläseinustalla, missä se on levittäytynyt pieneksi kukkaniityksi.

Posliinihyasintin elinvoimaisuus ja talvenkestävyys ovatkin sen hienoimpia ominaisuuksia. Se nousee maasta kohta lumen sulettua ja kukkii varhaisimpien joukossa. Hohtavanvalkoiset kukat vangitsevat auringon valon valaisten koko puutarhan. 

Aurinkoisena päivänä kukissa kuhisee kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia. Posliinihyasintin avulla pölyttäjät tottuvat käymään puutarhassa varhain keväällä ja palaavat medenhakuun myös marjapensaiden ja hedelmäpuiden kukinta-aikaan. 

Kukinnan loputtua kukkavarret painuvat maahan siementen painosta, jolloin siemenet pääsevät kosketukseen mullan kanssa. Kasvi kylväytyy innokkaasti kukkapenkissä sekä puiden ja pensaiden multavilla alustoilla. Siksi levitänkin keväisin kukkapenkkiin tuoretta kompostia tai turvetta edellisenä kesänä kasvihuonetomaattien kasvualustana palvelleista kasvusäkeistä. 

Tiiviissä nurmikossa kylväytyminen on hidasta, mutta siirtotaimet menestyvät nurmikossakin. Laji on muutenkin liikkuvainen; aina kun kukkapenkin kasveja siirtää, mukaan tulee muutama posliinihyasintin sipuli.

Kasvin tieteellinen nimi Puschkinia scilloides on soinnukas kuin pieni runo. Se ei ole kuitenkaan saanut nimeään runoilija Aleksandr Pushkinin mukaan vaan toisen venäläisen, 1760-1805 eläneen kemistin ja tutkimusmatkailijan Apollos Apollosovic Mussin-Puschkinin, joka keräsi kasveja posliinihyasintin kotiseudulta Keski-Aasiasta.

Kuivat varret silpuksi, nyt on kevät!

 

Viimeiset lumenrippeet sulavat pihan kukkapenkeistä. Jotain vihreää maasta pistää jo esiin: sormustinkukan ruusuke, narsissin lehdenkärjet ja tietenkin varhaiset krookukset. Myös kuivat talventörröttäjät paljastuvat hangen alta, sillä en leikkaa varsia syksyllä vaan jätän ne suojaamaan juuristoa pakkasilta. 

Aurinkoisena päivänä on hyvä hetki tarttua pensassaksiin ja silputa kuivat varret kukkamaan katteeksi. Kukkapenkki näyttää muutaman viikon ajan sotkuiselta, mutta kasvijäte jää nopeasti maasta puskevien versojen peittoon.

Kuiva silppu painuu maahan nopeasti.

Kasvisilpusta on sekin hyöty, että se suojaa maasta nousevia kasveja pakkasilta, joita varmasti esiintyy vielä monta kertaa ennen kuin sää lämpenee. Mutta ennen kaikkea kasvisilppu tarjoaa hajotettavaa madoille ja muille maan pieneliöille.

Levitän ohuen komposti- ja multakerroksen kukkapenkkiin vielä ennen kasvuunlähtöä. Se ravitsee maata, joka tuntuu kummasti hupenevan syyssateiden myötä.

Esikot ja sipulikukat itävät omia aikojaan pehmeässä mullassa.

Multakerros tarjoaa myös hyvän itämisalustan sipulikukkien ja monivuotisten kukkakasvien siemenille. Keväällä ja alkukesästä kuljenkin aika ajoin nenä maata kohden ja tutkiskelen, pilkistääkö maasta pikkuruisia taimia uuteen kasvupaikkaan siirrettäväksi.

Kasvot aurinkoon - myös kasvit kääntyvät valoon

 

Valkonarsissi on runollisen kaunis.

Kasvit keräävät auringon energiaa kääntymällä valoa kohti. Aurinkoisena kevätaamuna voi nähdä, miten kaikki valkovuokot avauduttuaan katsovat itään, auringon suuntaan. Sama ilmiö on nähtävissä syyskesällä auringonkukkapellolla, missä kukat seisovat lähes sotilaallisissa riveissä, kasvot suunnattuna kohti aurinkoa.

Kyseessä on kasvien valohakuisuus, fototropismi. Samasta syystä huonekasvit näyttävät usein kauniimmilta ikkunan ulkopuolelta kuin huoneesta käsin.

Itse havaitsin kasvien valohakuisuuden istutettuani valkonarsisseja Narcissus pöeticus ’Althaea’ etelään avautuvan pikkupihan eteläreunan kukkapenkkiin. Kun katselin kukkivia narsisseja oleskelutilasta "pohjoisesta" käsin, näin vain niiden selkäpuolen. Nähdäkseen valkonarsissin siron oranssireunaisen kukkatorven piti astua kukkien eteläpuolelle. Kasvien valohakuisuus kannattaa siis ottaa huomioon kukkapenkkiä suunnitellessa.

Valkonarsissit kukkapenkissä äärimmäisenä oikealla, kasvot kohti aurinkoa, selkä päin katsojaa.