Jouluruusu yllättää

 

Odotan malttamattomana, että tarhajouluruusu (Helleborus Orientalis-ryhmä) paljastuu lumen alta. Hennot kukkaversot ovat jo kehittyneet hangen suojassa ampaistakseen kasvuun kohta aurinkoon päästyään.  

Joinain talvina kasvin ainavihreät lehdet kuivettuvat, mutta niiden tilalle kasvaa nopeasti uudet, vahvat lehdet. Eräänä leutona talvena liiallinen suojaaminen ja peittely havuilla oli koitua kasvin kohtaloksi, sillä lehdet hautuivat ja osin mätänivät kosteassa havujen alla. Onneksi osa kasvista säilyi ja uusiutui. Paras tapa suojata onkin haravoida lehtiä katteeksi lehdistön alle.

Jouluruusu viihtyy luumupuun ja kultasateen siivilöimässä puolivarjossa, jossa se kukinnan aikaan nauttii täydestä auringonpaisteesta. Syksyllä maa saa mojovan lehtikatteen, josta muodostuu kasville otollista lehtimultaa.

Jouluruusuni tarina juontaa Pohjois-Ranskaan Jardins d’Angeliquen puutarhaan, jossa vierailin Kotipuutarha-lehden lukijamatkalaisten kanssa 20 vuotta sitten. 

Puutarhan isäntä Yves Lebellegard poimi runsaista jouluruusukasvustoistaan siemeniä, tiputti niitä kämmenellemme ja toivotti suotuisaa kasvua kotimaassamme. Pihassamme jo 20 vuotta viihtynyt kasvi muistuttaakin ihanasta puutarhasta, jonka Gloria ja Yves Lebellegard aikanaan perustivat nuorena menehtyneen tyttärensä muistoksi.

Hauskinta Orientalis-risteymissä on niiden suuri muuntelevuus. Kukan väri voi olla mikä tahansa valkoisesta vaaleanpunaiseen, ja niissä olevien pilkkujen väri vaihtelee. Jouluruusu yllättääkin kasvattajansa joka kevät!

Aina on tilaa vielä yhdelle puulle

 

Tammen terhot itivät parvekelaatikossa sataprosenttisesti.

Tapasin viitisentoista vuotta sitten Beth Chatton, brittien ”Grand Old Garden Ladyn” hänen tiluksillaan Surreyssa. Iäkäs rouva kertoi, miten hän oli edesmenneen miehensä kanssa istuttanut nyt jo valtaviksi varttuneet puut. ”Puutarhaan on hyvä istuttaa koko ajan uusia puita, sillä vanhat puut tuppaavat kaatumaan myrskyssä tai kasvavat muuten liian isoiksi paikkaansa”, hän muistutti. 

Näitä sanoja muistaen olemme istutelleet uutta puusukupolvea vanhojen mäntyjen ja koivujen rinnalle: saarnia, tammia, lehmuksia, vaahteroita ja korutuomea. Pieneen pihaan voi valita luumun, ruusuorapihlajan tai muun kukkivan pikkupuun.

Hyviä jalopuiden taimia olemme löytäneet esimerkiksi Mustilan arboretumista Elimäeltä. Mustila myy yksittäisiä taimia melko pieninä, jolloin ne lähtevät hyvin kasvuun.

Taimia voi aluksi kasvattaa ruukussa.

Toissa syksynä tammella oli hyvä terhovuosi, joten istutin kymmeniä tammenterhoja. Viime kesänä huomasin, että mustikanvarpujen joukosta pilkisti pieniä tammenlehtiä. Terhot olivat itäneet! Osa terhoista talvehti parvekelaatikossa kukkapenkissä. Seuraavana kesänä taimia nousi pintaan kymmenittäin.

Taimia kannattaa istuttaa runsaasti, sillä kasvuunlähtö on hidasta ja jänikset pyrkivät verottamaan osansa. Kuivana kesänä taimet kaipaavat kastelua, ja karussa maaperässä niitä on hyvä ravita kompostilla.

Kevään ensi kukkanen

Mikä ihana näky! Tänään löysin aurinkoiselta eteläseinustalta ensimmäisen lumikellon (Galanthus nivalis), joka kurkistaa ujosti hangen keskeltä. 

Viime vuonna lumikellot kukkivat samassa paikassa kuukautta aikaisemmin, 20. helmikuuta. Vuodet eivät tosiaan ole veljeksiä. 

Helmikuussa 2020.

Uskon, että tänä keväänä kukinta käynnistyy yhtenä ryöpsähdyksenä. Maa oli sula saadessaan lumipeitteen, ja siksi sipulikukat kasvavat jo lumen alla. 

Kunhan lumi sulaa, sen alla hämärässä kasvaneet varret vihertyvät ja loistava kevätnäytelmä saa alkaa.

Vielä ehtii kerätä pajua

 Pajunkissat koristavat pajukoita jo monin paikoin, ja tuota pikaa myös lehtisilmut alkavat turvota. Nyt onkin viimeiset ajat kerätä pajua punontaan. 

Pajut ovat tärkeitä ravinnonlähteitä varhaisille hyönteisille, ja lisäksi pensaat pehmentävät maisemaa. Versoja voi kuitenkin kerätä, kunhan jättää osan pensaasta kasvamaan. Pajun keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten toisen maalta kerättäessä tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Itse olen käyttänyt pajua puutarhan rakenteisiin: kompostikehikkoon, pionien tueksi ja kaariksi kannattelemaan kasvuharsoa taimien yllä. 

Mieluisin ja myös rakkain pajutyöni on ollut iso pajusydän, jonka tein tilaustyönä heinäkuisia häitään viettävälle parille kolme vuotta sitten. 

Pingotin työn puutapeilla terassilaudoitukseen.

Valitsin sydämen rungoksi pisimmät löytämäni versot ja taivutin ne varovasti sydämen muotoon. Sidoin versot ylä- ja alakärjestään nipuksi rautalangalla, muutoin en käyttänyt työssä rautalankaa. Asetin työn vaakatasoon verannalle, jonka laudoituksen väliin asetetuilla puutikuilla jännitin sydämen muotoonsa. Sitten aloin punoa lyhyempiä versoja pitkien lomaan. 

Kun versoja oli sopivasti, pyöritin matonkudetta sydämen ympäri, jotta versot kuivuessaan taipuisivat haluamaani muotoon. Jätin sydämen "venytykseen" useammaksi viikoksi, minkä jälkeen kiristin rautalangat uudelleen, koska versot kutistuvat kuivuessaan. 

Rautalankakiinnityksen peitoksi sidoin pellavanarua.

Häiden alla irrotin matonkuteen ja peitin rautalangasidokset pellavanarulla. Koristeekseen sydän sai ruusuja ja harsokukkaa, samoja, joita juhlien kattauksessakin oli. Juhlan jälkeen suuri sydän jäi nuorelleparille muistoksi heidän rakkauden täyteisestä päivästään. 

Kasvot aurinkoon - myös kasvit kääntyvät valoon

 

Valkonarsissi on runollisen kaunis.

Kasvit keräävät auringon energiaa kääntymällä valoa kohti. Aurinkoisena kevätaamuna voi nähdä, miten kaikki valkovuokot avauduttuaan katsovat itään, auringon suuntaan. Sama ilmiö on nähtävissä syyskesällä auringonkukkapellolla, missä kukat seisovat lähes sotilaallisissa riveissä, kasvot suunnattuna kohti aurinkoa.

Kyseessä on kasvien valohakuisuus, fototropismi. Samasta syystä huonekasvit näyttävät usein kauniimmilta ikkunan ulkopuolelta kuin huoneesta käsin.

Itse havaitsin kasvien valohakuisuuden istutettuani valkonarsisseja Narcissus pöeticus ’Althaea’ etelään avautuvan pikkupihan eteläreunan kukkapenkkiin. Kun katselin kukkivia narsisseja oleskelutilasta "pohjoisesta" käsin, näin vain niiden selkäpuolen. Nähdäkseen valkonarsissin siron oranssireunaisen kukkatorven piti astua kukkien eteläpuolelle. Kasvien valohakuisuus kannattaa siis ottaa huomioon kukkapenkkiä suunnitellessa.

Valkonarsissit kukkapenkissä äärimmäisenä oikealla, kasvot kohti aurinkoa, selkä päin katsojaa.

Nyt kylvetään tomaatin siemenet

Tomaattilajikkeita on niin runsaasti, että joka kesä voi kokeilla uusia väri- ja hedelmämuotoja. Itse valitsin maltillisesti kirsikkatomaatin kasvihuoneeseen, pensastomaatin avomaalle ja minitomaatin terassiruukkuun. Siemenet kylvetään maalis-huhtikuussa, pari kuukautta ennen istutusta.

Kokeilin ensi kertaa Biolanin sammalnappeja, joihin kylvin kirsikkatomaatit. Niiden käyttö oli helppoa, sillä veden lisäyksen jälkeen sammalnapit turposivat kuohkeiksi parissa minuutissa. Kylvöpakkaus muodostaa pienoiskasvihuoneen, jossa kosteus säilyy tasaisena. 

Ruukkulajikkeet kylvän entiseen tapaan kylvöturpeella täytettyyn laatikkoon ja koulin taimet yksittäisruukkuihin ensimmäisten kasvulehtien ilmestyttyä.

Nykyään puhutaan paljon turpeen ja sammalen noston luonnolle aiheuttamista haitoista. Siksi pyrin käyttämään niitä säästeliäästi lähinnä taimikasvatuksessa. Hyödynnän kylvöturpeen jatkokasvatuksessa, minkä jälkeen kasvualusta päätyy syksyllä kukkapenkin katteeksi. Kompostoimalla kasvijätettä ja hevosenlantaa saan multaa kasvimaalle ja pihan koristekasveille.

Löysin kaapista vanhoja tomaatin siemeniä, joiden parasta ennen -päiväys oli mennyt umpeen jo vuonna 2008. Kokeilin kuitenkin kylvää siemenet ja ilokseni huomasin, että ne itivät jopa 70-prosenttisesti. Näistä pusseista on riittänyt siemeniä jo kolmeksi kevääksi!

Kaikkien vihannes- ja kukkalajien itävyys ei säily yhtä pitkään, ja siksi siemenet on hyvä kylvää mahdollisimman nopeasti. Kokeilu osoitti kuitenkin, että vanhatkin siemenet saattavat säilyttää itävyytensä. Ja sitä voi testata kätevästi panemalla siemenet kosteiden talouspapereiden väliin lämpimään. Jos siemen on itävää, heräilevät testisiemenet pikku hiljaa.

Pelargonin leikkausviikot alkavat

 

Pelargonin kasvuunlähtö on varma kevään merkki. Kun talven yli kelmeinä juroneiden kasvien versoihin kasvaa uusia lehtiä, on talven selkä taittunut.

Kulunut talvi kohteli ’Mårbacka’-pelargoneja lempeästi. Ne välttyivät lakastumistaudilta ja pysyivät viileässä huoneessa sen verran vihreinä, että yksikään verso ei kuihtunut. Vaihdoin kasvit uuteen pelargonimultaan ja jätin ikkunalle juurtumaan toviksi ennen leikkausta. 

Nyt mullanvaihdosta on kulunut pari viikkoa ja kasvi on jo sen verran juurtunut, että sen voi leikata. Lyhensin versot kolmannekseen pituudestaan.

Parhaiten kasvuun lähtevät latvapistokkaat, joihin jätetään 3-4 lehteä. Ne voi juurruttaa suoraan multaan tai niiden voi antaa kasvattaa juuret vesilasissa ennen istutusta.

’Mårbacka’-pelargoni kasvattaa pitkät versot, ja siksi päätin kokeilla myös välipistokkaiden juurrutusta. Sekoitin taimimultaan perliittiä, joka lisää mullan ilmavuutta ja parantaa siten juurtumista.

 

Aion kokeilla myös pelargonin kasvattamista runkopuuksi, siihen pysty- ja voimakaskasvuinen ja ’Mårbacka’-lajike on omiaan.

Hyönteishotelli koko parvelle

Tästä alkaa risuaidan kasaaminen.

Kymmenkunta vuotta sitten Helsingin kaupungin puisto-osasto rakensi luonnon monimuotoisuutta lisäävän risuaidan kasaamalla risuja ja puiden leikkuutähteitä kahden aitatolpparivin väliin. Paikallaan lahoava kasviaines tarjoaa hyönteisille piilopaikkoja - samalla tavalla kuin hyönteishotelli, mutta suuressa mittakaavassa. 

Myös Tanskalainen maajussi -ohjelmassa vilahti oksista rakennettu risuaita, joka ympäröi keittiötarhaa. Niinpä minäkin päätin kokeilla hyönteisaidan kokoamista viime marraskuussa.

Kokosin minikokoisen aidan raidan tolppien väliin. Kasasin siihen tienvarresta poistamani kurtturuusun ja hallitsemattomasti leviävän tuoksuvatukan versoja. Kurtturuusuhan on vieraslaji, joka pitää kitkeä kokonaan pois. 

Pinossa juurineen kaivetut versot kuivuvat ja kuolevat. Tällä menetelmällä ei tarvitse pelätä niiden juurtuvan uudelleen, mikä on vaarana, jos ne viedään kompostiin tai kasataan puutarhan nurkkaan. Missään nimessä nämä kasvit eivät saa päätyä joutomaalle tai kaupungin metsään, missä ne leviävät edelleen.

Ajatus tuntui hyvältä, ja aion jatkaa aidan kokoamista keväällä, kun jälleen raivaan tuoksuvatukkakasvustoa. Tällä kerralla hankin kuitenkin tukevammat tolpat, jotta aidasta tulee pitkäikäisempi.