Ken on kransseista kaunehin?

 

Kulunut syksy runsaine pihlajanmarja- ja ruusunmarjasatoineen on ollut inspiroivaa aikaa. Olenkin pyöritellyt erilaisia kransseja kotioveen, myyjäisiin, tuliaisiksi ja syntymäpäivätervehdykseksi. 

Aloitin syyskuun lopussa marjakransseilla, ja viimeksi vuorossa ovat olleet havukranssit. Samalla olen kerännyt kokemuksia pihlajan- ja ruusunmarjojen kestosta koristeena. Ruusunmarjakranssi kesti kauniina kuukauden päivät, pihlajanmarjat ovat säilyttäneet punaisen värinsä ja muotonsa jo parin kuukauden ajan. 

Pihlajanmarjat pistelin pihlajanversopohjaan. Nokkapihtien avulla sain painavat tertut pujoteltua tiukasti kiinni pohjaan. 

Kranssien teossa toteutan kahta luonnonvaroja säästävää periaatetta.

Kerään materiaalit omalta tontilta ja hyödynnän havukransseissa tuijan ja sinikatajan leikkauksessa syntyvää materiaalia. Pohjana käytän vuosittain alasleikattavan pajupensaan versoja tai metsäpuutarhassa villisti versovia nuoria pihlajia. Syysleikkauksen yhteydessä otan talteen myös jäkälän peittämät karviaisen oksat.

Tässä kranssissa pajupohja saa näkyä.

En käytä kranssien sidonnassa rautalankaa vaan punon pohjan niin tiukaksi, että versojen lomaan pistellyt koristeet pysyvät napakasti paikoillaan. Korkeintaan kiedon versojen ympärille hamppupellavanarun pyöreän muodon saavuttamiseksi. Näin kransseista ei synny jätettä, ja ne voidaan hävittää polttamalla takassa tai kompostoimalla. Toisinaan puran haalistuneet havut ja marjat pois ja käytän pohjan uudelleen.

Aloituskuvan ruusukranssi on sidottu orjanruususta, jota pellon laidalla kasvaa muhkea pensaikko.

 Kiulukoiden punertuessa pensas on jopa näyttävämpi kuin kukinta-aikaan. Ruusun kiulukat säilyivät hyvinä kuukauden verran, minkä jälkeen keräsin kiulukat kylvöksiä varten.

Jäkälän peittämät karviaispensaan vanhat oksat ovat melko jäykkiä, mutta varovasti käsitellen ne taittuivat ympyrän muotoon jäkälän varisematta. Koristenauha toistaa kellastuvien lehtien väriä.

Sinikatajan ja kanadantuijan koristama kevyt kranssi vie ajatukset talveen.

Joulun lähestyessä sidon muhkean havukranssin joko tuijan oksista tai metsäkuusesta. Jouluisen tunnelman lisäämiseksi kietaisen ympärille koristenauhan, jonka otan talteen kranssin kuivuessa. Tuijasta sidottu kranssi kestää vihreänä jopa pääsiäiseen asti.

Ripaus sinikatajaa tuo eloa kanadantuijakranssiin.

 

Leppoisaa joulunodotusta!

 

Pajunkissat pörhistelevät pääsiäiskranssissa

 

Pajunkissat ovat nyt muhkeimmillaan ojanvarren pajukoissa. Niiden kauneudesta innoittuneena päätin sommitella pienen pajunkissakranssin kotioveen. Päivä oli siihen mitä parhain. 

Siirsin puutarhatuolin pihan aurinkoiseen, tuulensuojaiseen nurkkaan. Keskittyminen versojen taivutteluun rauhoittaa mielen. Kädet puuhastelevat, mutta ajatukset kohoavat korkeuksiin, muuttomatkallaan pohjoiseen suuntaavan hanhiparven matkaan. 

Pohjana käytin jouluksi tekemääni kranssipohjaa, josta poistin tuijanoksat. Pohja ei ollut vielä kovin kuivunut, joten versot olivat tiukasti kiinni toisissaan. Niiden väliin pujotellut pajunkissaversot kiinnittyivät napakasti pohjaversojen väliin. 

Kranssipohja

Käytin aluksi 15 sentin mittaisia versoja, jotka asettelin kaarevasti kranssin muotoon. Täytettä kaipaaviin kohtiin pistelin 5-10 sentin pituisia pajunkissaoksia. Tälläkään kerralla en käyttänyt rautalankaa kiinnitykseen, sillä pajunkissaversot pysyvät napakasti kranssipohjan puristuksessa. 

Pajunkissakranssi sopii oveen, mutta se on tunnelmallinen myös pääsiäispöydän koristeena. 

Kaunista pääsiäistä!

Uuteen kasvukauteen

Pakkastalvi taittuu kevääseen ja hanget vajoavat vauhdilla. Alta paljastuvat kartiokuuset, tuijat ja katajat. Jaksavatko lumen painamat oksat nousta? Aurinko sytyttää havuissa vihreän pilkahduksen. Se ilahduttaa samalla tavalla kuin kotioven kranssi, joka on viime kuukaudet tuonut vihreyttä valkeuden keskelle. Kranssi sitoo vanhan kasvukauden uuteen ja kantaa läpi vähävaloisten kuukausien. 

 Leuto, sateinen syksy sai havut ja sammalet vihertämään ja kasvamaan. Ehkä juuri siksi havukranssi on säilynyt tuoreena. Pian se vaihtuu keväiseen, sillä pientareilla pajunkissat kurkistelevat ja uudet ideat kypsyvät mielessä. 

Yleensä suosin muhkeita havukransseja ja lopetan vasta, kun pajupohja on kokonaan vihreä peitossa. Tosin ihastuin, kun näin vain osin koristeltuja kransseja. Kun pohja on huolellisesti pyöritetty pajunoksista, koristeeksi riittää muutama harkittu tuijanoksa. Opimme toisiltamme koko ajan.

Kun teen kransseja, pyrin löytämään materiaalin koristenauhaa lukuun ottamatta puutarhasta ja omista kaapeista. Lisäksi pyrin kokoamaan kranssin ilman rautalankasidoksia. Se onnistuu, kun pyörittää pajusta tiiviin pohjan ja pistää kuusen tai tuijan oksat tiukkoihin väleihin. Siinä hyvä apuväline on nokkapihdit, jotka keventävät sormiin kohdistuvaa puristusta. Tämän opin pajukurssilla, ja se on säästänyt sormia etenkin pajupalloja tehdessä. 

Kranssi on mukava tervehdys myös korona-aikaan. Marraskuussa kävimme pihakahvilla isovanhempien luona ja veimme tuijakranssin tuliaisina. Koska emme voineet nähdä toisiamme joulun aikaan, oveen ripustettu havukoriste kertoi, että ajattelemme heitä.