Kuka kulki kotipihalla?

 

Talvinen puutarha ei ole lainkaan niin autio kuin miltä se ensi silmäyksellä näyttää. Yön jäljiltä uuteen lumeen on piirtynyt jono isoja, pyöreitä tassunjälkiä. Onko kettu tai peräti ilves uskaltautunut pihapiiriin jänistä jäljittäessään?

Oravan jäljet

Uuteen lumeen painuneiden jälkien tarkastelu on hauskaa talvipuuhaa. Jälkien perusteella pihamme tämän talven vieraslistalla ovat ainakin seuraavat: jänis, rusakko, kauris (onhan hedelmäpuut suojattu riittävän hyvin?), kettu, ilves (todennäköinen), orava, lumikko (vaviskaa hiiret!), supikettu ja mustarastas.

Metsäjäniksen jäljet kertovat pupun seisahtuneen jouluruusun vihreiden lehtien kohdalla, mistä se on suunnannut kohti lumen alta pilkistävää talviokasvustoa. Pikkutalvion (Vinca minor) vihreät versot maistuvat jäniksille - ja hyvä niin, sillä voimakkaasti leviävässä kasvissa riittää syötävää.

Talvi piirtää hankeen kauniita kuvioita, jotka Pohjolan valo saa heräämään eloon. 

 

Niityllä lumesta esiin pistävät talventörröttäjät houkuttelevat lintuja siemenillään. On hauska seurata, miten parvi pyrähtää muodostelmassa kasvituppaalta toiselle, vaikkei lajia kaukaa katsoessa pystykään tunnistamaan.

Aroniapensaan marjat katoavat nyt vauhdilla mustarastaiden kierrellessä ruoanhaussa. Hyvän marjavuoden ansiosta pihlajissa riitti syötävää jouluun asti. Vasta kun punaiset marjat loppuivat, linnut kiinnostuivat marja-aronian kiiltävänmustista, mehevistä marjoista. 

Ensin pihassa pyöri yksi mustatakkinen talvehtija, mutta eräänä päivänä aronian ympärille oli kertynyt neljä mustarastasta, jotka sulassa sovussa napsivat marjat suuhunsa. Ehkä matka jatkuu marjojen loputtua uusille apajille.

Pihlajanmarjoista punomani kranssi on säilyttänyt värinsä hyvin marjojen kuivuessa. Niin hyvin, että muutama rastas on jo käynyt sitä nokkaisemassa. Ehkä nyt on aika kiinnittää kranssi pihapuun oksaan rauhalliselle paikalle, yllätysherkuksi talven kourissa sinnitteleville talvehtijoille.

Maatiaisamaryllis on sydäntalven ilo

 

Maatiaisamaryllis eli pikkuritarinkukka (Hippeastrum rutilum) on yksi kauneimmista keskitalven kukkijoista. Pitkän kukkavarren päähän avautuva siro kukkapari luo oranssia hehkua kukkaikkunalle. Kukkavanan päässä on usein kaksi kukkaa, mistä johtuen kasvia kutsutaan ruotsinkielisillä seuduilla myös nimellä gubben och gumman sekä äkta makar.

Maatiaisamaryllis on kotoisin Brasiliasta, mistä se rantautui Eurooppaan 1760-luvulla. Ruotsissa sitä alettiin kasvattaa 1830-luvulla ja Suomessa kasvi yleistyi 1850-luvulla. Kasvi oli erittäin suosittu etenkin maaseudulla ja kaupunkien työväestön keskuudessa. Kirjassaan Harrastajan viherkasvikirja vuodelta 1963 hortonomi Esko Puupponen nimittää Hippeastrum-suvun puutarhamuotoja eräänlaisiksi kansalliskukiksemme: ”Niitä harrastetaan väsymättä, ja niiden hoidossa kukkien ystävät saavuttavat ihailtavia tuloksia.”

Oma maatiaisamaryllikseni on alkujaan äitini kasvattama, hän sai sen ystävättäreltään yli viisikymmentä vuotta sitten. Kylläpä aika rientää! Itselläni kasvi kukkii parhaimmillaan pari kertaa vuodessa, mutta toisinaan kukinnassa on pitempiäkin taukoja.

Maatiaisamaryllis on helppohoitoinen kasvi. Se viihtyy runsaassa valossa, mutta suorassa paahteessa se saattaa saada polttovaurioita lehtiinsä. Kasvi ei vaadi täydellistä lepokautta amarylliksen tavoin, vaan sen lehdet pysyvät kauniin vihreinä läpi vuoden. Kasvia kastellaan säännöllisesti, ja kasvukaudella lannoitetaan viikoittain, jotta kehitys ei tapahdu sipulin koon kustannuksella.

Maatiaisamarylliksen kukan nielussa on tähtimäinen kuvio.

Kasvin sipulit ovat pienehköjä. Ruukun palasilla salaojitettuun saviruukkuun istutetaan kolme neljä sipulia tavalliseen kukkamultaan ”kupeitaan myöten”. Kasvi viihtyy parhaiten ahtaassa ruukussa, jonka pienet sipulit lopulta täyttävät.

Maatiaisamaryllis saa olla pitkään samassa ruukussa, sillä se kukkii sitä paremmin mitä enemmän ruukussa on sipuleita. Toisinaan kasvin kokema sokki voi laukaista kukinnan. Oma, pienten sipulien täyttämä maatiaisamaryllisruukkuni putosi kerran lattialle sillä seurauksella, että ruukku särkyi palasiksi. Kiireissäni hain ehjän ruukun, johon sulloin tiiviin paakun sellaisenaan. Eipä aikaakaan, kun kasvi intoutui upeaan kukintaan useamman kukkavarren voimin!