Metsäpuutarha on nyt kauneimmillaan

 

Alkukesän vehreys on vallannut metsäpuutarhan, jonne puutarhurointi ei ulotu. Luonnonkukkien herkkyys ja kasvumuotojen moninaisuus ei vaadi touhukkaalta tarhurilta muuta kuin pysähtymistä hetkeksi, ihailemaan ja nauttimaan kauneudesta.

Nuokkuhelmikkä

Nimitän metsäpuutarhaksi lähes luonnontilaista rinnettä, joka muodostaa vihreän vyöhykkeen hoidetun yläpihan ja alapihan pellolle perustetun hyötytarhan välillä. Lehtomaisesta metsätyypistä kertovat luonnonvaraisena kasvavat kielo, valkovuokko, taikinamarja, tuomi ja nuokkuhelmikkä.

Metsäpuutarha ei kaipaa erityistä hoitoa, varovaista ohjailua kylläkin. Tärkeintä on olla pilaamatta aluetta tuomalla sinne ravinteikasta multaa ja koristeistutuksia tai kaatamalla rinteeseen lempeän varjon luovia puita. Haavan ja pihlajan vesoja on välillä harvennettava, mutta niistä saa hyvää materiaalia kompostorin tai köynnöstukien tekoon. Pyrimme myös liikkumaan samoja polkuja pitkin, jotta emme turhaan tallaa kasvustoja.

Tammen siementaimi on kaksivuotias.

Kasvua olemme ohjailleet lähinnä istuttamalla ja kylvämällä rinteeseen lehtipuiden alkuja: tammia, saarnea, jalavaa, korutuomea ja lehmusta. Taimet ovat osa puiden jatkumoa täysi-ikäisten pihlajien, kuusien, mäntyjen ja koivujen sekä jo lahoamassa olevien harmaaleppien rinnalla. 

Saarnen alku on suojattava jäniksiltä ympäri vuoden.

Lahopuunurkkauksessa kelottuneet koivut jatkavat eloaan kääpien kasvualustana.

Metsämäinen osio rajautuu koristetarhasta pääosin kivipengerryksin, mistä voimme kiittää talon aikanaan rakennuttanutta asukasta. Olemme jatkaneet kivipenkereen tekoa, sillä se tuntuu olevan selkein keino estää puutarhakasvien ja ravinteikkaan mullan leviäminen metsämaahan. Tänä keväänä rakensimme kivipolun ”ruusukaaren” halki metsärinteeseen, jotta kulku ohjautuu yhteen kohtaan. 

Polku johtaa nurmikkopihalta korpipaatsaman katveeseen.

Metsäpuutarha - vaikka pienikin - tarjoaa toisenlaista seurattavaa kuin hoidettu alue: koristeellisia heiniä ja saniaisia, sammalpeitteisiä kiviä ja lahoavia kantoja, ahomansikoita ja mustikoita maisteltavaksi sekä lintuja, jotka ilmestyvät puihin ripustettuihin pönttöihin yhtä täsmällisesti joka kevät. 

 

Kadonneista oppia -haaste

 

Sain Johannalta / Kerron sen kukkasin (https://kerronsenkukkasin.blogi.net/blog/) tämän mielenkiintoisen haasteen, jossa on tarkoitus jakaa kokemuksia puutarhasta kadonneista (tai tarkoituksella kadotetuista) kasveista ja katoamisen syistä. Haasteen on aloittanut Puutarhaelon Riitta.

Kiitos siitä! Monia kasveja on vuosien varrella kadonnut, kuten Irmeliltä saamani komea kilpiangervo (Astilboides tabularis), mitä vieläkin vähän harmittelen, tai iki-ihana kevätkello (Leucojum vernum), joka yhtenä keväänä ei enää noussut maasta. Ehkä kevätkaihonkukan (Omphalodes verna) voimakasjuurinen kasvusto tukahdutti kevätkellon.

Todennäköisesti moni kadonneista kasveistani on jäänyt kiireen ja muiden harrastusten jalkoihin, enkä ole ehtinyt hoitaa niitä tarpeeksi ja parantaa niiden kasvuoloja ajoissa. Tästä olen pyrkinyt ottamaan opikseni.

Otan aiheeseen vielä blogin luonteen mukaisen ajankohtaisen näkökulman tämän kevään puuhistani.

Pihamme pensasruusut kasvavat varsin rehevässä maassa, johon myös nokkonen on pyrkinyt levittäytymään. Olen kitkenyt nokkosta ahkerasti ja näännyttänyt sen juuret menestyksekkäästi mustassa muovisäkissä. Puoliso viimeisteli nokkosen kohtalon rikkakasvihävitteellä. Nyt ruusut saavat kasvaa rauhassa.

Nokkonen on arvokkaimpia luonnonyrttejämme.

Tänä keväänä aloitin luonnonyrttien hyötykäytön opinnot, ja siitä innostuneena lähdin keräämään pihamaalta villivihanneksia. Ajattelin poimia myös nokkosta, se kun on yksi parhaista luonnonyrteistä. Nokkosta ei kuitenkaan tahtonut löytyä, niin tehokkaasti olin sen kitkenyt.

Aikani etsiskeltyäni löysin yhden nokkospehkon kanadantuijan katveessa kasvavan suviruusun juurelta. Se ainokainen oli jäänyt tarkalta kitkijältä huomaamatta.

Sain kuin sainkin kerättyä nuoria versoja, jotka käytin pinaatin tavoin lettujen täytteenä. Pinaatin voisi muuten korvata kokonaan nokkosella, niin paljon paremmat ravintoarvot nokkosella on.

Nokkosvesi käy kirvojen torjuntaan.

Nokkosten keitinveden käytin tuholaistorjuntakasteluun, sillä huomasin lumipalloheiden vasta puhjenneiden lehtien sykeröityneen kirvojen vioituksen vuoksi. Toivottavasti kastelu tehoaa.

Tästä tarinasta opin sen, että kaikilla kasveilla on arvonsa ja paikkansa, nokkosellakin. Jos ei ihan ruusutarhassa niin ehkä jossain sen laiteilla. Nokkosta voi kerätä ruoaksi, ja siitä voi valmistaa lannoite- ja torjuntavettä, mitkä toimet jo mukavasti auttavat pitämään kasvuston kurissa.

 

Puutarhaelon Riitan haaste: Kerro siis, mikä meni pieleen ja miksi. Esimerkkejä voi olla yksi tai useita. Tärkeintä on kerätä huomioita, jotta tänä kesänä meillä menisi paremmin. Haasta kolme seuraavaa. Jätä vastauksestasi kommentti Puutarhaelon huhtikuun Kadonneista oppia -haasteeseen, niin Riitta tietää kerätä kaikki vinkit yhdeksi muistilistaksi.

En ole varma, oletteko jo haasteen ennättäneet saamaan, mutta haastan mukaan seuraavat blogit:

Uminomat http://hennamar.blogspot.com/

Lappalainen etelässä http://lappalainenetelassa.blogspot.com/     

Hyötytarhuri https://www.hyotytarhuri.fi/

Kasvihuone täyttyy, taimi-ikkuna tyhjenee

 

Istutin tomaatin taimet viikonloppuna kasvihuoneeseen ja siirsin sinne myös valtaosan taimista basilikaa lukuun ottamatta. Olo on helpottunut, kun ei enää tarvitse kaitsea huojuvia tomaatin taimia sisätiloissa, ja kasvihuoneessa kastelukin on huoletonta. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan loppukuussa ei ole luvassa yökylmiä, joten uskon taimien pärjäävän.

Kirsikkatomaatin taimet istutin edellisvuosien tapaan Biolanin kasvusäkkeihin. Niissä tomaatti on kasvanut hyvin ja antanut mukavasti satoa. Ravinteita riittää koko kesäksi, ja multatila on reilunkokoinen. Käytän säkkiä tomaatin kasvualustana yhden kesän, minkä jälkeen levitän turpeen kukkapenkkien lannoitteeksi tai hyödynnän taimikasvatukseen ja kesäkukkaruukkujen täytteeksi.

Käytössämme on myös yksi Biolanin kasteluallas, joka asetetaan kasvusäkin alle. Vesi johtuu altaasta säkkiin mullalla täytettyjä putkia myöden. Järjestelmä on pidentänyt kasteluvälin helteellä yli viikkoon.

Vintin ikkunalla tomaatit pääsivät viimeisten viikkojen aikana venähtämään, minkä vuoksi upotin juuripaakut mahdollisimman syvälle turpeeseen. Onneksi tomaatti kasvattaa varteensa jälkijuuria. Tukinarun avulla kasvustoa pystyy kesän mittaan myös laskemaan rungon kasvaessa pituutta.

Persiljan taimet itivät ikkunalaudalla, minkä jälkeen koulin ne muovirasioihin ja siirsin pari viikkoa sitten viileään kasvihuoneeseen jatkokasvatukseen.

Ansarissa myös hajuherneen siemenet ovat itäneet ja taimet kasvavat maltillisen tukevasti verrattuna asuinhuoneessa idätettyihin.

Lehtikaali on taimettunut lasikatteen alla suojassa kirpoilta ja jäniksiltä. Nyt taimet odottavat istutusta avomaalle ja ruukkuihin. Ensimmäinen jättikurpitsan taimi on noussut pintaan.

Kasvihuoneemme sijaitsee täydessä auringossa, joten alkuvaiheessa taimet kaipaavat varjostusta. Olen aikaisemmin kiinnittänyt kasvuharson huoneen eteläseinustalle, mutta polttava aurinko haperruttaa kankaan harmillisesti. Kun etsiskelin varjoksi jotain joutavampaa materiaalia, pihavarastossa silmiini osuivat valkoiset, auton renkaiden suojana olleet jättimuovipussit. Ripustin ne pyykkipojilla kasvihuoneen eteläseinustalle, ja ne ovat juuri sopivan kokoiset!

Tulppaani heräsi ruususenunestaan

 

Yllätyin iloisesti, kun huomasin tulppaanin kukkavarsien nousevan jouluruusujen keskeltä. Siinä kohdassa kun ei parina aikaisempana keväänä ollut kukkinut tulppaaneja. Hetken asiaa tuumattuani ymmärsin, että kyseessä oli edellisten asukkaiden istuttamat tulppaanit, joiden kukinta oli vuosien kuluessa taantunut. Kun kolme vuotta sitten syksyllä mylläsin kukkapenkkiä jouluruusuja varten, sipulit kääntyivät uuteen asentoon, pääsivät kuohkeaan multaan ja virkistyivät.

Punaiset tulppaanit yllättivät iloisesti jouluruusupenkissä.

Näin kävi myös toissa syksynä kunnostamassani kurjenmiekkapenkissä. Poimin vastaan tulevat sipulit talteen ja tökin ne takaisin multaan kurjenmiekat istutettuani. Nyt penkistä nousee puolen tusinaa tulppaania, joiden avautumista jännityksellä odotan.

Tulppaanit elpyivät uuteen kukoistukseen, kun mylläsin iirispenkin.

Näistä kokemuksista innostuneena aion tänä kesänä nostaa ylös kaikki kukkapenkeissä ja pensaiden alla sinnittelevät tulppaanit ja narsissit, jotka ovat jaksaneet kasvattaa enää lehden pari. Ehkä maa niiden ympärillä on tiivistynyt liiaksi, ehkä ravinteet ovat loppuneet tai kasvin muodostamat sivusipulit ovat tyrehdyttäneet kukinnan.

Puutarhuri Arno Kasvin mukaan paras aika sipulien nostoon on lehtien kuihduttua, kuitenkin niin, että lehdet vielä osoittavat sipulin paikan. Sen jälkeen sipulit säilytetään kuivina elokuulle, jolloin ne istutetaan uudelleen. Osa sipuleista kukkii jo ensi keväänä, osa seuraavana.

Nostan sipulit maasta lehtien kuihduttua. Ehkä ne kukkivat parin vuoden kuluttua.

Sipulikukkien kukinnan heikentyminen kolmessa neljässä vuodessa voi synnyttää mielikuvan kertakäyttökukista. Tulppaanit voi kuitenkin elvyttää uuteen loistoon nostamalla sipulit maasta kukinnan taannuttua. Myös euroja säästyy, kun ei tarvitse hankkia yhä uusia kukkasipuleita.

Haaveilen tuoksuvasta hajuhernekimarasta

 

Tänä keväänä päätin kylvää hajuherneen siemenet suoraan piharuukkuun ja jätin kylvöksen itämään kasvihuoneeseen. Aikaisemmat esikasvatusyritykseni keittiön ikkunalla ovat tuottaneet honteloita taimia, jotka herkästi katkeilevat isompaan ruukkuun istuttaessa. Liian lämpimässä, mutta niukassa valossa kasvaneiden taimien kasvu pysähtyy koulinnan jälkeen, ja kestää aikansa ennen kuin ne jälleen pääsevät kasvuvauhtiin.

Kylvin siemenet 6. toukokuuta sääennusteita katseltuani ja varhaisista lehtikaalikylvöksistä rohkaistuneena. Kasvihuoneeseen kylvetyt lehtikaalin taimet ovat kasvaneet tukeviksi viileässä eivätkä ole saaneet kylmävioituksia. Sää lämpenee tällä viikolla, joten laskeskelin, että hajuherneiden pitäisi idettyään välttyä kasvihuoneessa yöhalloilta.

Täytin muovilla vuoratun puisen istutusastian puolilleen kompostimultaa, jonka seassa on myös hevosenlantaa. Astian yläosaan levitin viimekesäisten tomaattien kasvualustana käytetystä kasvusäkistä seulomaani turvetta. Pyrin käyttämään yhä enemmän oman kompostin multaseosta ja vähemmän säkkimultaa, jota olen vuosia kantanut kaupasta kotipihalle.

Liotin siemeniä matalassa vedessä, kunnes ne olivat selvästi turvonneet. Vettä kannattaa laittaa vain sen verran, että siemenet peittyvät, sillä itäminen ja siementen soluhengitys tarvitsevat happea.

Tähän kylvökseen valitsin monivärisen seoksen, ja unelmoin jo nyt tuoksuvasta hajuhernekimarasta. Tänä keväänä innostuin hankkimaan myös useita yksivärisiä lajikkeita. 

Suoraan avomaalle aion kylvää ’Cupani'-lajikkeen, joka tunnetaan myös nimellä Matucana. Sen uskomattoman runsas, puna-violetti kukinta ja ihmeen ihana tuoksu ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen aikaisempina vuosina.

Järjestys palasi kukkapenkkiin

 

Nämä viileät päivät ovat omiaan kukkapenkkien mylläämiseen. Loppuviikoksi on luvassa sadetta ja ensi viikoksi lämpenevää, joten annoin talikon heilua ennen kuin kasvit ampaisevat kasvuun.

Varsinaisen jakamisen sijaan tällä kertaa oli tarpeen pelastaa valtaajakasvien jalkoihin jääviä lajeja. Kuunlilja näytti jo viime kesänä olevan hätää kärsimässä voimakastahtoisen koristeheinän laajentaessa elintilaansa. Kaivoimme kuunliljan juurakot ylös ja nypimme niihin soluttautuneen heinäkasvin juuret tarkoin pois.

Kuunliljan juurakko on helppo jakaa moneen osaan.

Kuunlilja muodostaa voimakkaan juuripaakun, jonka voi jakaa moneen osaan. Parhaiten jakaminen onnistuu käsin vetämällä, jolloin juuret katkeavat heikoimmasta kohdasta. Lapiolla katkaistessa leikkauspinta jää laajemmaksi, mikä lisää kasvitautien vaaraa.

Samaan aikaan toisaalla hopeahärkki oli levittäytymässä toissa kesänä kunnostamaani kukkapenkkiin. Hyökyaallon tavoin se oli ylittänyt kivireunukset ja juurtunut ravinteikkaaseen multaan. Joskus tuntuu siltä, että kasvit kykenevät matkan päästä aistimaan parhaat kasvupaikat ja levittäytyvät määrätietoisesti niille.

Hopeahärkki on kaunis alkukesän kukkija, joka leviää voimakkaasti.

Hopeahärkki on omassa paikassaan kaunis peittokasvi, mutta kukkapenkissä se tukahduttaa muita lajeja. Tehokkaasti versoistaan juurtuva kasvi on myös työläs kitkettävä. Toinen yhtä hankala poistettava on pikkutalvio, joka hyvään maahan päästessään kasvattaa paksun juurimaton. Molemmilla on kuitenkin paikkansa puutarhassa omalla alueellaan.

Kolmas talikkoa vaativa kohde oli heinittymään päässyt kukkamaa, jonka perkaamisen sain vihdoin päätökseen. Heinän seasta löytyi vielä tiikerinliljan sipuleita ja palavanrakkauden taimia, jotka pääsivät nyt puhtaaseen multaan kasvamaan.

Palavarakkaus kylväytyy myös sorapinnalle.

Nurmikkoheinän joukossa kasvoi vuohenkelloa, joka on varsinainen kiusankappale päästessään leviämään. Mullan pinnalle nousee muutama lehti, mutta hennon juuren alkulähteeksi paljastuukin melkein talikon ulottumattomiin kehittynyt porkkanamainen juuristo, jonka avulla kasvi säilyy maassa.

Vuohenkellon paksut vararavintojuuret kasvavat usein talikonkantaman alapuolella.

 Tällä kerralla sain saaliiksi vankat vararavintojuuret, jotka onneksi nääntyvät auringossa mustassa muovisäkissä.

Kukkapenkkejä myllätessä olen silmä tarkkana siementaimien varalta. Hentokiurunkannusten lomasta löytyikin pieni tarhajouluruusun alku, jonka istutin jatkokasvatukseen odottamaan siirtoa ystävän uudelle pihalle. 

Kun kukkaniitty valtasi nurmikon

 

Toisinaan luonto ottaa vallan ja kasvit karkaavat omille teilleen tarhurin pyrinnöistä huolimatta. Etsivät aurinkoisia laikkuja ja kylväytyvät sinne, missä on paljasta mullospintaa. Täydelliseen sommitelmaan voi kulua vuosia, kun kasvit hitaasti levittäytyvät ja lisääntyvät. Lopputulos voi kuitenkin olla kauniimpi kuin minkä tarhuri olisi kyennyt laatimaan.

Näin kävi jyrkässä rinnekaistaleessa, jonka rikkonainen nurmikko on vuosien myötä korvautunut kukilla. Aluksi nurmikkoa pyrittiin paikkailemaan, lopulta sen annettiin olla. Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun sipulikukat löysivät tiensä aukkopaikkoihin: idänsinililja edellä, posliinikukka ja pystykiurunkannus perässä. Lopulta etelänkevätesikko ripotteli paikalle siemenensä, sen jälkeen akileija karkasi varjoiseksi muuttuneesta kukkapenkistä aurinkoiseen rinteeseen ja jatkoi kukintaa kevätkukkijoiden lakastuttua.

Lopulta kukkiva rinne näytti kiehtovammalta kuin nurmikko, joten aloinkin hoitaa kukkia nurmikon sijaan; kitkin heinät akileijojen ja esikoiden juurelta, saksin käsin jäljellä olevat nurmikkolaikut ja lisäsin muutaman astinkiven paljaaseen kohtaan. 

Nyt meno on villiä ja vallatonta, kun kasvit vaeltavat paikasta toiseen. Rinne ei näytä samanlaiselta kahtena keväänä peräkkäin, sillä kukinta lisääntyy vuosi vuodelta.

Onnellinen tarina jäniksenpojasta

Jänis on mestari maastoutumaan.

Jäniksiä juoksentelee pihallamme läpi vuoden; talvella aikuisia, kesällä poikasia. Siksi olemme suojanneet krookuksen kukat joka ilta kuusenoksalla, jäniksille kun krookukset tunnetusti maistuvat.

Eräänä aamuna nostin oksat kukkien päältä ja nakkasin ne maahan. Ihailin krookusten syvänsinistä väriä hetken ja käännyin lähteäkseni, kun huomasin jalkani vieressä kyyhöttävän karvakasan. En tiedä, kumman säikähdys oli suurempi: havujen suojassa emoaan odottavan jäniksenpojan vaiko minun, kun tajusin lähestulkoon sotkeneeni pienen olennon.

Ohikiitävän hetken katselimme toisiamme, minä kameran läpi, jäniksenpoika suurin tummin silmin kuin kirjailija Juhani Ahon sanoja lainaten: ”emon neuvoja muistaen painautui maata vasten, ei karvaakaan värähdyttänyt, ei ripseäkään räväyttänyt”.

Niin huomaamattomasti jänis kuivaan sammalleimumättääseen sulautuu, että vaikea sitä on kuvastakaan löytää.

Nyt havut saavat olla siellä minne ne viskasin, eipä niistä jäniksiä karkottamaan ollut, ennemminkin kutsuivat piiloonsa. Luultavasti jäniksenpoika siirtyi niiden suojaan heti, kun ymmärtäväisesti poistuin paikalta ja vetäydyin keittiöön aamukahvin keittoon.

Maa-artisokka on nyt parhaimmillaan

 

Oikein jännitti painaa talikko maahan ja nähdä, miten uuteen paikkaan istuttamani maa-artisokka on menestynyt. Tulos oli kiitettävä: maasta nousevat maavarsimukulat olivat moninkertaisia verrattuna niihin, jotka vuosi sitten istutin uuteen kasvimaahan. Viileässä maassa kasvi ei vielä ollut ehtinyt kasvattaa ituja, joten hetki oli täydellinen maa-artisokkakeiton tekoon.

Maa-artisokka (Helianthus tuberosus) on kaikin puolin kiitollinen viljeltävä. Se tuottaa runsaimmin satoa multavassa maassa, mutta menestyy myös savimaassa. Vahvajuuristoinen kasvi on mainio maanparantaja. Sen korkea kasvusto tarjoaa tuulensuojaa kasvimaan laidalla vaikkapa avomaantomaatille. Syksyllä kasvia koristavat lämpimänkeltaiset kukat, joiden avautuminen on merkki sadonkorjuun alkamisesta.

Viime syksynä nostin maasta yksinäisen maa-artisokan verson, joka oli kasvanut monihaaraiseksi. Vanhan kompostikasan kylkeen eksynyt artisokkayksilö oli kasvattanut valtaisan määrän mukuloita, jotka kasvoivat ketjumaisina ryppäinä. Kuohkea, ravinteikas kompostimulta oli siivittänyt mukulan ennätyssatoon.

Olen kasvattanut maa-artisokkaa yli kaksikymmentä vuotta eri viljelypalstoilla, ja vain kolme kertaa on tullut takapakkia: kerran vesimyyrät löysivät palstalle tehden tuhoaan. Kylmänä sadekesänä pahkahome ilmaantui tiiviiseen kasvustoon ja lakastutti varsia. Kolmas takaisku oli ennätysluminen talvi, jonka jäljiltä vesi makasi pitkään maa-artisokkaruudussa mädättäen mukulat. Keväällä maasta ei noussut verson versoa, sen sijaan madot olivat möyhineet maan kuohkeaksi. Nämä kolme asiaa ovatkin ainoat ikävät asiat, joita maa-artisokan viljelyssä saattaa kohdata.

Vuoden ensimmäinen maa-artisokkakeitto on kevään kohokohta. Tein sen yksinkertaisella reseptillä: maa-artisokkaa, tilkka kasvislientä, nokare voita, ripaus mustapippuria ja maitoa. Valmiiseen keittoon ripottelin ylivuotista persiljaa, joka jo antaa satoaan. Ruotsalaiskokki Tina Nordström lisää keittoon vielä sitruunanmehua.

Katteet helpottavat kitkemistä

 

Huomiseksi on luvassa sadetta, joten tänä aamuna päätin levittää kompostimultaa nuorten pensaiden juurelle. Juuristoaluetta suojaavan kuivan heinäkatteen alla oli vain muutamia rikkakasveja, jotka oli helppo nypätä pois ennen kompostin levitystä.

Nurmikolle yksittäin istutettujen marja- ja koristepensaiden kasvu kärsii pensaan juurelle levittäytyvistä nurmikkoheinistä, jotka hyödyntävät veden ja ravinteet tehokkaasti. Siksi marjapensaat onkin järkevää istuttaa ryhmään, jolloin maan voi pitää mulloksella pensaiden alla.

Yksittäisen pensaan tai puun kasvua voi edistää kitkemällä kasvin tyvelle pyrkivät nurmikkoheinät ja rikkaruohot sekä lisäämällä kompostimultaa. Kitkeminen käy työstä, mutta työ palkitaan silminnähden parempana kasvuna.

Itse innostuin asiasta viime kesänä, kun perkasin nurmikkoheinät ystävältä saamani ruusun taimen juurelta ja levitin sen ympärille kerroksen kompostimultaa. Alkukesän vaisusti kasvanut ’Pohjolan kuningatar’ kohensi heti kuninkaallista ryhtiään ja kasvoi pituutta kymmenen senttiä parissa viikossa!

Kitkeminen on kesällä hikistä puuhaa, mutta onneksi työtä voi helpottaa katteiden avulla. Kerään pieneltä niityltä leikattua heinää ja levitän sitä katteeksi marjapensaiden ja puiden ympärille. Heinäkate estää kosteuden haihtumista maasta ja heikentää rikkaruohojen valonsaantia.

Heinäkatteen alla maa on pehmeää.

Katteen alla rikkakasvit ja nurmikkoheinät pyrkivät valoa kohti, jolloin niiden irrottaminen maasta on helppoa. Siirrän katetta talikolla syrjään ja nyppään löysästi maahan kiinnittyneen voikukan tai heinätupsun pois. Katteet säästävät selkää ja sormia, kun rikkakasveja ei enää tarvitse kitkeä monta kertaa kesässä.

Tänään on taimipäivä

 

Keväinen auringonpaiste houkuttelee ulos puutarhaan, mutta silmäys vinttihuoneen ikkunalle kertoo, että tänään on aika keskittyä kylvöksiin ja kohti ikkunaa kurotteleviin taimiin.

Runkotomaatin taimet kaipaavat ainakin tukikeppiä ja ehkä lisää multaakin tyvelleen, jotta ne pysyvät tukevammin pystyssä. Ne olisivat jo halukkaita muuttamaan valoisaan kasvihuoneeseen, mutta valitettavasti kylmät yöt koituisivat niiden kohtaloksi.

Tomaatti on tarhurille armelias viljelykasvi, sillä se kykenee kasvattamaan uusia juuria runkoonsa. Lämpimässä asuinhuoneessa ja liian vähässä valossa venyneet varret voikin upottaa multaan vielä kasvihuoneeseen istuttaessakin. Hontelon oloiset runkotomaatin taimet ovat joka vuosi vahvistuneet päästyään valoisaan kasvihuoneeseen ja kasvusäkin ravinteikkaaseen multaan.

Minitomaatti 'Tiny Tim'

Minitomaatti ’Tiny Timin’ taimet pääsivät lopultakin omiin ruukkuihinsa. Kylvin pikku-Timon viilipurkkiin, jonka pohjaan olin näköjään unohtanut tehdä reiät. Juuria ympäröivä multa oli jo pahasti soistumassa, koska ylimääräinen vesi ei päässyt valumaan purkista.

Taimet näyttivät kuitenkin terhakoilta, vaikka juuret olivat hätää kärsimässä märässä mullassa. Toivottavasti ne toipuvat päästyään kuivempaan turvemultaan.

Maustebasilika 'Lime'

Sitruunanmakuisen ’Lime’- maustebasilikan (Ocimum basilicum) taimet ovat jo terhakassa kasvussa. Niiden juuristo oli kasvanut yhtä vahvasti kuin lehdetkin, joten koulinta oli helppoa.

Basilikan siemen on niin pieni, että niitä tulee aina kylvettyä suunniteltua enemmän. Siksi sain taimiruukkuja reilummin kuin olin ajatellutkaan. Jos kasvu jatkuu suotuisana, saan kesällä paljon basilikaa kasvihuoneesta ja lavasta!

Samettikukan taimet olivat itäneet lattialämmityksen päällä ja ehtineet venähtää ennen kuin ehdin hätiin. Keväällä kylvöksille ei saisi hetkeksikään kääntää selkäänsä! Onneksi myös samettikukan taimet voi koulintavaiheessa istuttaa syvälle, jolloin varsi lyhenee.

Samettikukka

Kasvatan samettikukkaa terveyskasviksi kasvimaalle vihannesten joukkoon, missä toivon sen karkottavan tuholaisia. Osan taimista istutan paahteiselle paikalle terranväriseen saviruukkuun, johon lämpimänsävyinen samettikukkakimara mielestäni sointuu kauniisti.  

Viikonloppuna kylvöt jatkuvat, nyt vuorossa ovat ainakin kevätsipuli ja lehtikaali. Ehkä kokeilen niiden idätystä kasvihuoneessa, jossa ne toivoakseni kasvavat hillitymmin kuin asuinhuoneessa. Katsotaan miten onnistuu!

Aamu alkoi pihakierroksella

 

Tänään on hyvä päivä lähteä katselukierrokselle omaan puutarhaan. Lähes kaikki lumi on sulanut syvimpiä varjopaikkoja lukuun ottamatta. Miten talvi kohteli kasveja?

Aika usein tulee pihalle lähdettyä lapio ja kottikärryt edellä, päivän tehtävälista mielessä päällimmäisenä. Tunnistan itsessäni tämän ominaisuuden ja siksi pyrin välillä hidastamaan askelia ja käyskentelemään kasveja katsellen.

Ensimmäiseksi silmiini osui marjaomenapensaiden katveessa sinnittelevät ukkolaukan taimet, joiden sipulien päältä multa on syyssateissa huuhtoutunut pois. Vain parilla juurella maahan kiinnittyvät laukat kaipaavat suojakseen multakerroksen tai istutuksen uuteen paikkaan.

Tuoretta persiljaa sormustinkukan syleilyssä.

Yrttimaalla talven yli selviytynyt persilja yllätti iloisesti. Ehkä se oli hyötynyt syksyllä levittämästäni lehtikatteesta ja paksusta lumikerroksesta. 

Tai ehkä persiljan kylkeen lyöttäytynyt sormustinkukka oli pelastanut sen kietomalla kasvin suojaavaan syleilyynsä.

Krookuksen siniset nuput puskevat täyttä päätä läpi lehtikatteen, jonka levitin syksyllä päärynän taimen juurelle. 

Haavan lehtikarikkeen kerrotaan olevan ravinteikasta ja emäksistä, ja koska pihan maaperä on luonnostaan melko hapanta, ajattelin sen tekevän hyvää maalle.

Kasvihuoneen seinustalla pilkistää kasvisilpun alta neidonkielen ja sormustinkukan alkuja. 

Jos kukinta on tänä vuonna yhtä voimallista kuin viime vuonna, luvassa on hyönteisten surinaa koko kesäksi. Tästä kerroin aikaisemmin https://annenallakka.blogspot.com/2021/02/hyonteisettakaisin.html

Omenapuun taimet eivät olleet välttyneet nälkäisten pupujen hampailta. Verkon läpi pilkistävät alaoksat oli purtu poikki kuin saksilla leikaten. 

Laajempi suojus olisi auttanut asiaa. Onneksi runko kuitenkin säilyi vaurioitta, ja puu voi suunnata kasvunsa ylöspäin.

Mitä muuta näin?

Neitoperhosen siipi lojui kukkapenkissä hentokiurunkannusten keskellä. Oliko se viimevuotisen perhosen vai oliko varhainen lentäjä joutunut jo surman suuhun?

Ylistyspuhe kompostille

 

Pihallamme on kaksi hyvää syytä kompostoida kaikki tontilta kertyvä kasvijäte samoin kuin keittiöstä kertyvä talousjäte. Koristepihan maalaji on karkeaa kivennäismaata, joka tarvitsee vuosittaista multalisäystä. Ilman sitä jalokärhöt ja pionit eivät jaksa kukoistaa. Toiseksi hyötytarha on perustettu vanhalle pellolle, jonka tiivis savimaa kaipaa eloperäistä ainesta, jotta porkkana ja juurikasvit menestyvät.

Tykkään tehdä asioita mahdollisimman yksinkertaisesti – ja myös edullisesti. Joskus se vaatii ylimääräistä puuhaa ja kekseliäisyyttä, mutta sitähän puutarhanhoito on parhaimmillaan.

Käytössämme on kolme erilaista kompostiastiaa. Puutarhajäte kompostoituu risuista punotussa kolmiosaisessa kehikossa, ”ongelmakasvijäte” lavakauluksessa kurpitsan alla ja talousjäte muovisessa kompostisäiliössä.

Oksista tehty luomukompostori sulautuu maastoon hyötytarhan laidalla.

Kasasin kompostikehikon kasvihuonetta varjostavan raidan ja omenapuun taimien tieltä raivatun pajun oksista sekä pensaiden leikkuujätteestä. Tein siitä reilun kokoisen, jotta kompostimassa pysyy kosteana. Sinne kärrätään puiden lehdet, heinä ja muu kasvijäte, joka ei juurru tai lähde leviämään.

Kokoan kompostikasan samalla reseptillä kuin täytekakun: pohjalle tukeva kerros karkeita oksia, sen päälle vuorotellen kuivaa heinää, lehtiä, tuoretta ruohoa, oksasilppua sekä terästykseksi vähän vanhaa kompostimultaa ja naapurikylän Tiinalta saatua hevosenlantaa. Kuorrutukseksi tulee kerros kuivia lehtiä tai heinäpaita.

Valmis komposti talvehti muovin alla suojassa sateelta.

Puutarhajäte hajoaa tunnistamattomaksi mullaksi kolmessa vuodessa. Itse tehty kehikko kestää vähän pidempään. Olen pidentänyt sen käyttöikää punomalla uusia pajunversoja katkeilevien tilalle. Kun kehikko on loppuun palvellut, voin punoa uuden ja katkoa vanhan kompostorin kuivat risut uuden pohjalle. Näin kompostikehikosta ei synny jätettä.

Lavakauluksen pohjalle päätyvät ”ongelmakasvijätteet” eli juolavehnä ja muut sitkeät rikkakasvit sekä kukkapenkeissä liian ärhäkästi leviävä pikkutalvio ja vuohenkello. Kitken ne suoraan mustaan jätesäkkiin ja jätän auringonpaisteeseen. Säkitysvinkin kuulin eräältä kotipuutarhurilta, ja se toimii erinomaisesti.

Juolavehnä nääntyy mustassa jätesäkissä auringossa.

Kasvit nääntyvät säkin kuumuudessa niin hyvin, että ne voisi periaatteessa panna puutarhakompostiin. Kompostoin sitkeimmät kuitenkin varmuuden vuoksi erillään, koska en halua, että vaivalla kitkemäni juolavehnä siirtyy kompostimullan mukana uuteen paikkaan tai ärhäkät puutarhakukat karkaavat vieraslajiksi luontoon.

Sotken jätesäkissä talven yli kuivuneet ongelmakasvit tiukkaan lavakauluksen pohjalle. Kasan päälle levitän viimekesäistä tomaattisäkkien turvetta, johon kylvän kurpitsan. Tänä keväänä aion panna kurpitsan alle myös ravinteikasta talousjätekompostia jälkikypsymään.

Kurpitsan kastelu pitää lavakauluksen pohjan sopivan kosteana pieneliöille. Isot lehdet varjostavat kasvualustaa tyrehdyttäen rikkaruohojen kasvuyritykset. 

Rikkakasvien juurijäte kompostoituu lavakauluksen pohjalla tunnistamattomaksi.

Kun seuraavana keväänä tyhjennän lavakauluksen, juolavehnän juuret ja muut kasvinosat muistuttavat kuohkeaa turvetta. Pieneliöiden toiminta on ihmeellistä!

Kun kierrätämme näin kaiken tontilla syntyvän kasvi- ja talousjätteen, saamme kesässä monta kärryllistä muhevaa maanparannusainetta: yhtäällä keventämään savimaata, toisaalla multavoitamaan kukkamaita ja istutuskuoppia. Kasvijätteiden ravinteet päätyvät sinne, missä niitä eniten tarvitaan, ja risut ilmavoittamaan kompostia tai sen rakennusaineeksi. 

Kompostointi on kärsivällisyyttä kasvattava, mutta palkitseva harrastus, johon ole jäänyt jo pahasti koukkuun!