Hattivatteja ja pajusydämiä

 

Pajutöiden aika jatkuu kevättalveen, kun pensaat ovat vielä lehdettömiä. Leudon, lähes keväältä tuoksuvan sään innoittamana ryhdyin pajupallojen ja -sydänten punontaan.

Leikkasin terijoensalavan (Salix fragilis bullata) viimekesäiset piiskat pajupalloja varten. Pallojen teko alkaa pyörittämällä kolme versoa renkaiksi, jotka yhdistetään pallomaisesti ja sidotaan toisiinsa joustavalla matonkuteella. Sen jälkeen pujotellaan uusia versoja renkaiden lomaan niin, että pallon muoto kehittyy ja renkaat kiinnittyvät paremmin toisiinsa. Alkuvaiheessa versoja kannattaa sitoa yhteen, jotta työ ei hajoa.

Punoksen tiivistyessä nokkapihtien käyttö vähentää sormivoiman tarvetta. Kun muoto alkaa hahmottua, voi huomiota kiinnittää punoksen säännöllisyyteen tai kaoottisuuteen riippuen siitä, millaisen pinnan haluaa. Mitä pidempään punontaa jatkaa, sitä tiiviimpi pallosta tulee. Halutessaan työn voi jättää myös ilmavaksi.

Pyöreän muodon saavuttaminen teetti tällä kerralla työtä, sillä terijoensalavan vahvat versot olivat melko jäykkiä, minkä vuoksi pallo tahtoi aueta työn alkuvaiheessa. Lisäämällä sidoksia ja puristamalla palloa käsin tiukemmaksi pääsin hankalan vaiheen ohi. Kuivuessaan terijoensalava saa kauniin vaaleanruskean värin.

Kolmen pallon sarjan voi tulkita jättilinnun muniksi – sellaisiksi, joita Aku Ankka ja pojat löysivät seikkailuillaan tropiikissa. Lasten silmissä pallot näyttävät ehkä Tove Janssonin Muumi-kirjojen hattivattiperheeltä. Punotut pallot ovat varsin kestäviä, joten ne toimivat hyvin myös lasten leikeissä; niitä voi paijata, kuljetella, jopa heitellä.

Olen pitkään suunnitellut pajusydänten tekoa, mutta sydämen muoto on hankala säilyttää ilman rautalankasidosta. Kokeilin uutta punontatapaa leikkaamalla luonnonpajun haaroittuneita oksia. Taivutin oksanhaarasta lähtevät versot yhteen, jolloin sain sydämen muodon. Solmin ohuet versot yhteen ja punoin niiden kärjet ”takaisinpäin”. Näin sain sydämen terävät kohdat kiinnitettyä. Sen jälkeen punoin muutaman kierroksen ohuita versoja sydämen ympäri. Sidoin valmiin sydämen matonkuteella, jotta muoto ei muuttuisi työn kuivuessa.

Sydämen punomisen aloittaminen oksanhaarasta helpotti työtä valtavasti, koska alakärjen kiinnityksestä ei tarvinnut huolehtia. Työ sujui yllättävän hyvin sen jälkeen kun keksin tekniikan. Pajusydämet voi kiinnittää pellavanarulla toisiinsa ja ripustaa esimerkiksi kattoon, missä ilmavirta saa ne liikehtimään.

Pajutöiden tekeminen on meditatiivista. Ison pallon tekemiseen kuluu muutama tunti, joten työtä tehdessä voi kuunnella radiota. Tällä kerralla kuuntelin Ylen Elävän Arkiston videon Nainen ja metsä: Eeva Kilpi. Runoilijan vahvat sanat jäivät soimaan mielessä ja herättivät paljon ajatuksia. Suosittelen!

Pajunkissat pörhistelevät pääsiäiskranssissa

 

Pajunkissat ovat nyt muhkeimmillaan ojanvarren pajukoissa. Niiden kauneudesta innoittuneena päätin sommitella pienen pajunkissakranssin kotioveen. Päivä oli siihen mitä parhain. 

Siirsin puutarhatuolin pihan aurinkoiseen, tuulensuojaiseen nurkkaan. Keskittyminen versojen taivutteluun rauhoittaa mielen. Kädet puuhastelevat, mutta ajatukset kohoavat korkeuksiin, muuttomatkallaan pohjoiseen suuntaavan hanhiparven matkaan. 

Pohjana käytin jouluksi tekemääni kranssipohjaa, josta poistin tuijanoksat. Pohja ei ollut vielä kovin kuivunut, joten versot olivat tiukasti kiinni toisissaan. Niiden väliin pujotellut pajunkissaversot kiinnittyivät napakasti pohjaversojen väliin. 

Kranssipohja

Käytin aluksi 15 sentin mittaisia versoja, jotka asettelin kaarevasti kranssin muotoon. Täytettä kaipaaviin kohtiin pistelin 5-10 sentin pituisia pajunkissaoksia. Tälläkään kerralla en käyttänyt rautalankaa kiinnitykseen, sillä pajunkissaversot pysyvät napakasti kranssipohjan puristuksessa. 

Pajunkissakranssi sopii oveen, mutta se on tunnelmallinen myös pääsiäispöydän koristeena. 

Kaunista pääsiäistä!

Vielä ehtii kerätä pajua

 Pajunkissat koristavat pajukoita jo monin paikoin, ja tuota pikaa myös lehtisilmut alkavat turvota. Nyt onkin viimeiset ajat kerätä pajua punontaan. 

Pajut ovat tärkeitä ravinnonlähteitä varhaisille hyönteisille, ja lisäksi pensaat pehmentävät maisemaa. Versoja voi kuitenkin kerätä, kunhan jättää osan pensaasta kasvamaan. Pajun keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten toisen maalta kerättäessä tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Itse olen käyttänyt pajua puutarhan rakenteisiin: kompostikehikkoon, pionien tueksi ja kaariksi kannattelemaan kasvuharsoa taimien yllä. 

Mieluisin ja myös rakkain pajutyöni on ollut iso pajusydän, jonka tein tilaustyönä heinäkuisia häitään viettävälle parille kolme vuotta sitten. 

Pingotin työn puutapeilla terassilaudoitukseen.

Valitsin sydämen rungoksi pisimmät löytämäni versot ja taivutin ne varovasti sydämen muotoon. Sidoin versot ylä- ja alakärjestään nipuksi rautalangalla, muutoin en käyttänyt työssä rautalankaa. Asetin työn vaakatasoon verannalle, jonka laudoituksen väliin asetetuilla puutikuilla jännitin sydämen muotoonsa. Sitten aloin punoa lyhyempiä versoja pitkien lomaan. 

Kun versoja oli sopivasti, pyöritin matonkudetta sydämen ympäri, jotta versot kuivuessaan taipuisivat haluamaani muotoon. Jätin sydämen "venytykseen" useammaksi viikoksi, minkä jälkeen kiristin rautalangat uudelleen, koska versot kutistuvat kuivuessaan. 

Rautalankakiinnityksen peitoksi sidoin pellavanarua.

Häiden alla irrotin matonkuteen ja peitin rautalangasidokset pellavanarulla. Koristeekseen sydän sai ruusuja ja harsokukkaa, samoja, joita juhlien kattauksessakin oli. Juhlan jälkeen suuri sydän jäi nuorelleparille muistoksi heidän rakkauden täyteisestä päivästään.