09 maaliskuuta, 2021

Nyt kylvetään tomaatin siemenet


Tomaattilajikkeita on niin runsaasti, että joka kesä voi kokeilla uusia väri- ja hedelmämuotoja. Itse valitsin maltillisesti kirsikkatomaatin kasvihuoneeseen, pensastomaatin avomaalle ja minitomaatin terassiruukkuun. Siemenet kylvetään maalis-huhtikuussa, pari kuukautta ennen istutusta.

Kokeilin ensi kertaa Biolanin sammalnappeja, joihin kylvin kirsikkatomaatit. Niiden käyttö oli helppoa, sillä veden lisäyksen jälkeen sammalnapit turposivat kuohkeiksi parissa minuutissa. Kylvöpakkaus muodostaa pienoiskasvihuoneen, jossa kosteus säilyy tasaisena. 

Ruukkulajikkeet kylvän entiseen tapaan kylvöturpeella täytettyyn laatikkoon ja koulin taimet yksittäisruukkuihin ensimmäisten kasvulehtien ilmestyttyä.


Nykyään puhutaan paljon turpeen ja sammalen noston luonnolle aiheuttamista haitoista. Siksi pyrin käyttämään niitä säästeliäästi lähinnä taimikasvatuksessa. Hyödynnän kylvöturpeen jatkokasvatuksessa, minkä jälkeen kasvualusta päätyy syksyllä kukkapenkin katteeksi. Kompostoimalla kasvijätettä ja hevosenlantaa saan multaa kasvimaalle ja pihan koristekasveille.

Löysin kaapista vanhoja tomaatin siemeniä, joiden parasta ennen -päiväys oli mennyt umpeen jo vuonna 2008. Kokeilin kuitenkin kylvää siemenet ja ilokseni huomasin, että ne itivät jopa 70-prosenttisesti. Näistä pusseista on riittänyt siemeniä jo kolmeksi kevääksi!


Kaikkien vihannes- ja kukkalajien itävyys ei säily yhtä pitkään, ja siksi siemenet on hyvä kylvää mahdollisimman nopeasti. Kokeilu osoitti kuitenkin, että vanhatkin siemenet saattavat säilyttää itävyytensä. Ja sitä voi testata kätevästi panemalla siemenet kosteiden talouspapereiden väliin lämpimään. Jos siemen on itävää, heräilevät testisiemenet pikku hiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palsternakka, suosikkijuurekseni

  Palsternakka nostetaan vasta juuri ennen maan jäätymistä. Näin keskitalvella on paikallaan julkaista kuva palsternakkasadosta, joka ei vie...