10 huhtikuuta, 2021

Posliinihyasintti on vastustamaton valopilkku

 


Keväiset sipulikukat kilvoittelevat keskenään herkkyydessä, värien hehkussa ja muotojen siroudessa, eikä kauneinta kevätkukkijaa tai lempikukkaa ole helppo nimetä. Mikä sinun suosikkikukkasi on?

Itselleni rakas kevätsipulikukka on posliinihyasintti. Sen hennon vaaleansininen väri ja terälehden tummansininen keskisuoni tuovat mieleen vanhat posliinikupit ja ajan, jolloin vieraille tarjottiin kahvia kauniista kupeista.

Ehkä posliinihyasintti puhuttelee myös siksi, että se oli yksi niistä lajeista, joita ensimmäisessä, 1980-luvulla tilaamassani sipulikukkalähetyksessä oli. Kasvi kukkii edelleen lapsuuskotini eteläseinustalla, missä se on levittäytynyt pieneksi kukkaniityksi.

Posliinihyasintin elinvoimaisuus ja talvenkestävyys ovatkin sen hienoimpia ominaisuuksia. Se nousee maasta kohta lumen sulettua ja kukkii varhaisimpien joukossa. Hohtavanvalkoiset kukat vangitsevat auringon valon valaisten koko puutarhan. 

Aurinkoisena päivänä kukissa kuhisee kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia. Posliinihyasintin avulla pölyttäjät tottuvat käymään puutarhassa varhain keväällä ja palaavat medenhakuun myös marjapensaiden ja hedelmäpuiden kukinta-aikaan. 

Kukinnan loputtua kukkavarret painuvat maahan siementen painosta, jolloin siemenet pääsevät kosketukseen mullan kanssa. Kasvi kylväytyy innokkaasti kukkapenkissä sekä puiden ja pensaiden multavilla alustoilla. Siksi levitänkin keväisin kukkapenkkiin tuoretta kompostia tai turvetta edellisenä kesänä kasvihuonetomaattien kasvualustana palvelleista kasvusäkeistä. 

Tiiviissä nurmikossa kylväytyminen on hidasta, mutta siirtotaimet menestyvät nurmikossakin. Laji on muutenkin liikkuvainen; aina kun kukkapenkin kasveja siirtää, mukaan tulee muutama posliinihyasintin sipuli.

Kasvin tieteellinen nimi Puschkinia scilloides on soinnukas kuin pieni runo. Se ei ole kuitenkaan saanut nimeään runoilija Aleksandr Pushkinin mukaan vaan toisen venäläisen, 1760-1805 eläneen kemistin ja tutkimusmatkailijan Apollos Apollosovic Mussin-Puschkinin, joka keräsi kasveja posliinihyasintin kotiseudulta Keski-Aasiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palsternakka, suosikkijuurekseni

  Palsternakka nostetaan vasta juuri ennen maan jäätymistä. Näin keskitalvella on paikallaan julkaista kuva palsternakkasadosta, joka ei vie...