17 toukokuuta, 2021

Tulppaani heräsi ruususenunestaan

 


Yllätyin iloisesti, kun huomasin tulppaanin kukkavarsien nousevan jouluruusujen keskeltä. Siinä kohdassa kun ei parina aikaisempana keväänä ollut kukkinut tulppaaneja. Hetken asiaa tuumattuani ymmärsin, että kyseessä oli edellisten asukkaiden istuttamat tulppaanit, joiden kukinta oli vuosien kuluessa taantunut. Kun kolme vuotta sitten syksyllä mylläsin kukkapenkkiä jouluruusuja varten, sipulit kääntyivät uuteen asentoon, pääsivät kuohkeaan multaan ja virkistyivät.

Punaiset tulppaanit yllättivät iloisesti jouluruusupenkissä.


Näin kävi myös toissa syksynä kunnostamassani kurjenmiekkapenkissä. Poimin vastaan tulevat sipulit talteen ja tökin ne takaisin multaan kurjenmiekat istutettuani. Nyt penkistä nousee puolen tusinaa tulppaania, joiden avautumista jännityksellä odotan.

Tulppaanit elpyivät uuteen kukoistukseen, kun mylläsin iirispenkin.


Näistä kokemuksista innostuneena aion tänä kesänä nostaa ylös kaikki kukkapenkeissä ja pensaiden alla sinnittelevät tulppaanit ja narsissit, jotka ovat jaksaneet kasvattaa enää lehden pari. Ehkä maa niiden ympärillä on tiivistynyt liiaksi, ehkä ravinteet ovat loppuneet tai kasvin muodostamat sivusipulit ovat tyrehdyttäneet kukinnan.

Puutarhuri Arno Kasvin mukaan paras aika sipulien nostoon on lehtien kuihduttua, kuitenkin niin, että lehdet vielä osoittavat sipulin paikan. Sen jälkeen sipulit säilytetään kuivina elokuulle, jolloin ne istutetaan uudelleen. Osa sipuleista kukkii jo ensi keväänä, osa seuraavana.

Nostan sipulit maasta lehtien kuihduttua. Ehkä ne kukkivat parin vuoden kuluttua.


Sipulikukkien kukinnan heikentyminen kolmessa neljässä vuodessa voi synnyttää mielikuvan kertakäyttökukista. Tulppaanit voi kuitenkin elvyttää uuteen loistoon nostamalla sipulit maasta kukinnan taannuttua. Myös euroja säästyy, kun ei tarvitse hankkia yhä uusia kukkasipuleita.

4 kommenttia:

  1. Kevät on niin ihanaa aikaa odotella tulppaanien avautumista. Kiitoksia vinkeistä taantuneiden sipulien suhteen. Laitan muistiin.
    Juuri eilen ihmettelin, miksi toissasyksyisistä tulppaaneista vain muutama on jaksanut tehdä nupun tänä keväänä. Osa kehittänyt vain pieniä lehtiä.

    Laitoin sinulle kivan haasteen Kadonneista oppia -päivitykseni lopussa, jos sinua ei ole vielä aiemmin hastettu ja haluat käytä kurkkaamassa:
    https://kerronsenkukkasin.blogi.net/blog/31/kadonneista-oppia-haaste/

    VastaaPoista
  2. On ollut mielessä kokeilla myös tulppaanien nostoa tänä kesänä. Mulla onkin penkeissä useamman vuoden vanhoja tulppaaneja, joista vain osa jaksaa enää kukkia. Pitääköhän ne olla millaisessa varastossa ennen uudelleenistuttamista?

    VastaaPoista
  3. Sipulit säilytetään kuivana ja ilmavasti esimerkiksi ulkovarastossa. Itse ajattelin laittaa eri kohdista nostamani sipulit omiin astioihinsa, niin lajikkeet eivät mene sekaisin.

    VastaaPoista

Palsternakka, suosikkijuurekseni

  Palsternakka nostetaan vasta juuri ennen maan jäätymistä. Näin keskitalvella on paikallaan julkaista kuva palsternakkasadosta, joka ei vie...