Kasvien karkailu kuriin

 

Nyt on taas se aika kesästä, kun kierrän saksimassa lakastuneita kukintoja ennen kuin siemenet ehtivät kypsyä. Vaikka kukat ovat kauniita, on tarhurin tunnettava vastuunsa ja estettävä koristekasvien leviäminen oman tontin ulkopuolelle.

Toisinaan liika on liikaa myös omassa puutarhassa. Siksi riensin leikkaamaan mäkimeiramin (Origanum vulgare) versot kuivattavaksi kukkanuppujen alkaessa kehittyä. Mäkimeirami kasvattaa kauniin pyöreän pensaan, mutta sekin levittäytyy mielellään siementämällä kukkapenkistä nurmikolle. Siksi sitä kannattaakin leikata ahkerasti ruokien mausteeksi.

Leikkasin lehdet ja versonkärjet kuivumaan talouspaperin päälle ilmavaan, pimeään paikkaan. Kolmenkymmenen asteen lämpötiloja hipova helle edisti kuivatusta niin tehokkaasti, että lehdet kuivuivat rapeiksi parissa kolmessa päivässä.

Rohtokoirankieli

Toinen kasvi, jonka olen ottanut tavakseni leikata, on vanha mauste- ja lääkekasvi rohtokoirankieli (Cynoglossum officinale). Kasvi on kaksivuotinen ja kasvattaa ensimmäisenä vuonna lehtiruusukkeen. Toisena vuonna taimi muodostaa kukkavanan, minkä jälkeen se kuolee. Pienet, erikoisenväriset kukat ovat aluksi sinivioletit, myöhemmin ruskeanpunaiset. Juuri niissä piilee kasvin viehätys.

Rohtokoirankielen siemenet ovat pinnaltaan takiaistakin karheammat, kuin tarranauha, ja ne tarttuvat herkästi vaatteisiin, hiuksiin ja lemmikkieläinten turkkiin. Tarranauhan aikanaan keksinyt henkilö onkin ottanut mallia erään kasvin vastaavanlaisista siemenestä, ei tosin rohtokoirankielen. Joinain vuosina annan siementen kehittyä ja kerään ne lisäysmateriaaliksi, toisina vuosina leikkaan lakastuneet kukinnot.

Saksankirveli

Kolmas leikattava kasvi on saksankirveli (Myrrhis odorata). Pidän sen raikkaanvihreästä kasvustosta ja alkukesän valkoisesta kukinnasta. Aniksenmakuiset lehdet tuoksuvat ja maistuvat hyvältä.

Kun kasvin on kerran tuonut puutarhaan, se ei sieltä enää häviä mutta pyrkii levittäytymään siementämällä. Liiallista leviämistä voi kuitenkin estää poistamalla kukkavarret kukinnan jälkeen tai viimeistään ennen siementen kypsymistä.

Luetteloa voi jatkaa loputtomiin – sormustinkukka, lupiini, neidonkieli, perhosorvokki, rohtoraunioyrtti – ja jokaisen tarhurin puutarhassa se on erilainen. Usein kasvien levittäytymistaipumukset huomaa vasta sitten, kun ne ovat jo ottaneet aimo loikan alkuperäisiltä sijoiltaan. Viimeistään silloin on aika ryhtyä rajoitustoimiin, jotta ne eivät peitä muita lajeja alleen tai karkaa vieraslajeiksi luontoon.