30 joulukuuta, 2021

Ludisia kukkii vuoden pimeimpinä päivinä

 


Vuodenvaihde merkitsee huonekasveille elämää säästöliekillä, sinnittelyä niukassa valossa sekä liian kuivassa ja liian lämpimässä huoneilmassa. Siksi onkin aina yhtä ilahduttavaa huomata ludisian (Ludisia discolor) lehtihangoista pilkistävät kukinnot, jotka avaavat kukkansa säännöllisesti joulunaluspäivinä. Vaikka kasvia välillä uusisikin, aloittavat niin pistokastaimet kuin emokasvikin kukinnan joka vuosi kuin kalenteriin merkittynä.

Kukkaversot voivat olla 30-35 sentin mittaisia, ja parhaimmillaan niiden kärkiin avautuu jopa 20 omalaatuisesti käpertynyttä valkoista, huuliosaltaan keltaista kukkaa. Tummien, samettisenvihreiden lehtien keskeltä nousevat kukat ovat juhlava näky, josta saa nauttia pitkään, jopa 4 viikkoa, kestävän kukinnan ajan.


Eksoottinen kaunotar on kotoisin Kaakkois-Aasiasta, ja se kuuluu orkideoihin, vaikka muistuttaakin enemmän soljokasveja (Commelinaceae-heimo). Monista muista orkideoista poiketen ludisiaa kutsutaan maaorkideaksi, sillä se kasvaa kotiseudullaan maaperässä, vielä maatumattomien lehtien kattamassa humusmaassa, usein kallion rakosissa purojen varsilla.


Suuressa orkideakirjassa hortonomi Esko Puupponen kehottaa istuttamaan ludisian orkideoille tyypilliseen saniaisjuuri-kaarnanmuru-sammal-lehtihumusseokseen, hätätilassa turpeeseen. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että ludisia menestyy tavallisessa kukkamullassakin, kunhan kasvualustaa ei pidetä liian märkänä. Toisaalta on huolehdittava, että multa ei pääse koskaan täysin kuivumaan.

Lajia myydään yleensä korkeissa kukkaruukuissa, mutta Puupponen neuvoo istuttamaan kasvin matalaan, laakeaan vatiin tai koriin, jossa kasvin rennot, sivuille hakeutuvat versot pääsevät levittäytymään näyttäväksi kasvustoksi. Samalla matala ruukku vähentää liikakastelun vaaraa tarjoten riittävän kasvualustan matalajuuriselle kasville.


Ludisia on varsin helppohoitoinen huonekasvi, ja se tyytyy hämäriin nurkkauksiin, missä se on suojassa suoralta auringonpaisteelta. Liiallinen huolenpito voi tosin koitua kasvin kohtaloksi; itse päätin kerran vaihtaa vanhan yksilön isompaan ruukkuun, minkä seurauksena kasvi tiputti valtaosan versoistaan. Onneksi ludisiaa on helppo lisätä verson kärjistä; ja sen voikin keväällä uudistaa istuttamalla 3-5 versoa samaan astiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palsternakka, suosikkijuurekseni

  Palsternakka nostetaan vasta juuri ennen maan jäätymistä. Näin keskitalvella on paikallaan julkaista kuva palsternakkasadosta, joka ei vie...