Akileijojen aika alkaa

 

”Toisinaan kukkatarhuri joutuu tanssittamaan kasveja ympäri puutarhaa kunnes oikea paikka löytyy,” kirjoittaa Polly Bolton kirjassaan The Cottage Garden. Joskus on myös vaikea pysytellä mukana kukkien tanssiman valssin pyörteissä. Allekirjoitan ajatuksen ainakin akileijojen suhteen, sillä niin moni kaunis akileija on pyörähtänyt pihallamme kadotakseen yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.

Kaunis sininen kurkisti karviaispensaan juurelta.

Ilmeisesti akileijat ovat väistyneet tilan käytyä niille ahtaaksi, mutta onneksi ne ovat ehtineet varistaa siemenensä, jotka jatkavat kukintaa joko samanvärisinä tai uusin sävyin ja aivan uudessa muodossa. Juuri uudet värimuunnokset ovat akileijan kasvattajan ilonaihe.

Aquilegia vulgaris var. stellata 'White Barlow'

Akileija pulpahtaa esiin kukkapenkistä toisten kasvien lomasta, mutta vasta avoimella paikalla kasvaessaan se muodostaa suuren, näyttävän kasvuston. Olenkin päättänyt alkaa pitää lukua puutarhamme akileijoista ja istuttaa ne arvoiselleen paikalle multavaan kukkamaahan. Ehkä ne kotiutuvat ja viihtyvät pidempään kuin muutaman kesän ja yhden valokuvan verran.

Joissain kirjoissa kehotetaan leikkaamaan kukkavarret ennen siementen karisemista. Toimenpiteellä estetään keskenään helposti risteytyvien akileijojen muuntelu.

Toisaalta kukkavarsien jättäminen paikoilleen valmistaa kasvia talveen ja parantaa talvehtimista. Keskitalveen osuvan lämpöjakson aikana leikkaamattomat kasvit eivät lähde yhtä innokkaasti kasvuun kuin ne yksilöt, joiden kukkavarret on katkaistu.

Valkoinen alushame koristaa tanssijattaren asua.

Akileijat ovat varsin terveitä kasveja. Vuosien varrella kasveissamme on ollut tuholainen yhden ainoan kerran. Tuolloin odotettua kukintaa ei koskaan tullut, vaan nuput kuivuivat. Syynä oli akileijasääski, joka toukokuussa munii nuoriin nuppuihin. Osa nupuista ruskettui heti, ja ne jotka jatkoivat kehittymistään, jäivät epämuodostuneiksi.

Lehtoakileija kylväytyi omaksi ryhmäkseen polun varteen.

Kirjassaan Kodin kukkastarha vuodelta 1941 Riku Kasterinne luettelee akileijan hyviä ominaisuuksia – tai kotkankukan, niin kuin kasvia tuohon aikaan nimitettiin. ”Kaunis, koko kesän ja syksyn vihreä lehdistö, joka ei ole hallanarkakaan. Väri- ja muotokauniit, kestävät kukat sekä runsas kukinta. Vaatimattomuus maanlaadun ja hoidon suhteen. Helppo monistaminen siemenistä. Kaikki suvun lajit täydellisesti talvenkestäviä yli maamme. Siis ominaisuuksia, joita ei niin vain tavata kaikilla koristekasveillamme!”

Jaloakileija (Aquilegia Cultorum-ryhmä 'Kristall')