Tuoksukävelyllä illan hämyssä

 

Kielon tuoksu on vasta haalistunut, kun puutarhan jo täyttää juhannusruusun (Rosa pimpinellifolia) sulotuoksu. Sen rinnalla tarhaillakko levittää mausteista aromia ympärilleen. 

Hyttyset hyökkäilevät, mutta tuoksujen tähden yritän pitää kiinni tavasta tehdä kierros puutarhassa illan päätteeksi. Keskipäivällä tuuli kohottaa tuoksut korkeuksiin, mutta illan tyyntyessä ne tiivistyvät makeaksi, mausteiseksi aromiksi kasvien ympärillä.  

Tarhaillakko lunasti paikkansa puutarhassa tuoksullaan.

Kun kumartuu illansuussa tarhaillakon (Hesperis matronalis) puoleen ja hengittää sen orvokkimaista makeutta, ymmärtää, miksi laji on ansainnut paikkansa puutarhassa keskiajalta lähtien. Viime kesänä kylvämäni illakko kasvatti ensimmäisenä kesänä lehtiruusukkeet, jotka talvehtivat hyvin. Nyt kasvi on kasvattanut lähes puolitoistametriset varret ja kukkii violetein kukin.

Illakko on kaksivuotinen, mutta jos se saa kylväytyä, siitä on iloa vuosiksi. Ylimääräiset taimet voi kitkeä pois, jos kasvi uhkaa levitä liikaa.

Tuoksuköynnöskuusaman kukka on kuin koru.

Tuoksuköynnöskuusama (Lonicera caprofolium) on kukkinut koivun valkeaa runkoa vasten jo jonkin aikaa. Se oli jäädä turhan vähälle huomiolle, mutta onneksi kasvi muistutti olemassaolostaan tuoksullaan. 

Kun tuoksuttelin kukkaa lähietäisyydeltä, panin merkille, miten koristeellinen kukka oli pitkine heteineen. Osa kasvin pitkistä versoista kasvaa maanmyötäisesti kohti kukkapenkkiä, joten on aika tukea ne uudelleen.

Varjolilja viihtyy vaihtuvassa varjossa hedelmäpuiden alla.

Keittiön ikkunan alla on varjoliljapenkki (Lilium martagon), jonka mausteisen tuoksun tuuli kantaa avoimesta ikkunasta sisään. Se houkuttelee ulos kuin magneetti – ja hyvä niin – sillä monta kertaa olen onnistunut näkemään yöperhosia, joita kukat vetävät puoleensa. Varjoliljan kukinta antaa odottaa vielä hetken, mutta nuput ovat jo turvonneet.

Puutarhan tuntematon ruusukaunotar tuoksuu ihanasti.

Runsaslajinen kukkatarha elvyttää aisteja; ehkä hajuaistia voisi harjaannuttaa kasvien tunnistamiseen – niin kuin lintubongari, joka osaa nimetä linnun sen laulun perusteella, laulajaa näkemättä. 

Ainakin lapsuuden tuoksut ovat painuneet erityiseen tuoksumuistiin: kukkivan omenapuun täyteläisyys, tuomen kirpeys, ikkunasta leijuva pihasyreenin tuoksu ja suopayrtin aromi siivittävät ajatukset vanhalle kotipihalle.

Orvokkini, tummasilmä.

Tuoksuvat kukat ovatkin usein perinnekasveja, joissa on tuoksu tallella toisin kuin pitkälle jalostetuissa nykylajikkeissa. Jalostuksessa voimakas tuoksu on hävinnyt osin muiden ominaisuuksien noustessa arvokkaimmiksi, osin tarkoituksella, jotta tuoksu ei ärsyttäisi niille herkistyneitä ihmisiä.

Iltakierrokselta tuon usein mukanani pienen kimpun, johon valitsen yhden tuoksuvan lajin. Mutta vain yhden, sillä monta voimakasta tuoksua kerralla olisi jo liikaa.