Kukkapenkit elpyvät kuivuuden jälkeen

Auringontähti

Pitkä kuivuusjakso pisti pihan kukkapenkit todelliseen kuntotestiin. Koska kasteluvettä riitti lähinnä kasvien hengissä pitoon, perennojen menestyminen jäi paljolti kasvualustan multavuuden varaan.

Toukokuun runsaiden sateiden voimin perennat kukoistivat juhannukseen asti, mutta sen jälkeen monen lajin kukinta alkoi hiipua etenkin niissä penkeissä, joiden multakerros on liian ohut. Äärimmäisen kuiva kesä opettikin sen, että jos haluaa kasvattaa tiettyjä perennoja, on kasvualustaa syvennettävä. Tai sitten pitää tyytyä paremmin kuivuutta kestäviin lajeihin, joita niitäkin on runsaasti.

Varjon merkitystä ei voi hellekesänä korostaa liikaa. Parhaiten menestyivät kasvit, jotka olivat osan päivästä puiden varjossa. Esimerkiksi runsaslehtinen auringontähti (Telekia speciosa) ei ollut helteestä moksiskaan puolivarjoisella kasvupaikallaan vaan ilahdutti kukinnallaan niin meitä kuin hyönteisiäkin.

Helteen jatkuessa aloimme katsoa puutarhaa kriittisin silmin ja lopulta poistimme muutamia ”turhia” kasveja vettä kuluttamasta. Lähteä sai niin konnantatar kuin kukkapenkissä rehottava sadunkuusamakin. Jälkimmäinen olikin kasvanut rehevästi pionien ja mustialanruusun kustannuksella. Kun kaivoimme pensaan ylös, näimme, miten se oli ulottanut pitkät juurensa pionien ja ruusupensaan alle. Kuusaman poisto vapautti tilaa vielä yhdelle pionille.

Jättipoimulehti elpyy.

Perennat ovat kaikesta huolimatta melkoisia selviytyjiä, sillä eilispäivän sateen jälkeen pihassa näkyy jo pieniä elpymisen merkkejä. Kun aloin siistiä osin kuivunutta jättipoimulehtikasvustoa, huomasin kuivan ruusukkeen keskellä pilkistävän uusia lehtiä.

Hopeahärkki versoo uutta leikkauksen jälkeen.

Samoin hopeahärkki näyttää työntävän uusia versoja siellä, mistä pari viikkoa sitten leikkasin kuivuuttaan kellastuneet versot pois. Jopa keväällä istutettu, jo menetetyksi luultu etelänkevätesikko näyttää uutta vihreää kuivan ruusukkeen keskeltä.

Esikko on sitkeä selviytyjä.

Kesää on vielä jäljellä, ja saattaa olla, että puutarha puhkeaa uuteen kukoistukseen sään viilettyä. Aionkin leikata perennojen kuihtuneet kasvustot ja tuoda kasvien juurelle kompostimultaa. Nämä toimet toivottavasti auttavat niitä myös valmistautumaan talveen äärimmäisen kesän jälkeen.

Tomaatti tykkää lämmöstä

 

Moni puutarhakasvi on ollut kuumuuden keskellä hätää kärsimässä. Kasvihuonetomaatti sen sijaan on silmin nähden nauttinut lämmöstä.

Auringon porottaessa viikosta toiseen kasvihuoneen eteläseinälle toukokuussa ripustamani valkoiset muovisäkit ovat saaneet olla koko kesän paikoillaan. Niiden luoman varjon ansiosta tomaattikasvusto ei ole kärventynyt tai kellastunut helteelläkään.

Kasvihuoneemme kylpee paisteessa aamuvarhaisesta iltakuuteen. Luonnollisesti varjostavaa kasvillisuutta on toistaiseksi vähän, ja kasvihuoneen kaakkoispuolelle istuttamamme omenapuu ei vielä moneen vuoteen yllä varjostamaan huonetta. 

Viime kesänä neidonkieli kasvoi rehevänä seinustalla, mutta kuivuuden vuoksi sekin jäi nyt matalaksi. https://annenallakka.blogspot.com/2021/02/hyonteisettakaisin.html

Tänä kesänä puiden merkitys kasvien ja kasvihuoneiden varjostajana on korostunut entisestään. Varjo auttaa laskemaan lämpötilaa keskikesän kuumina päivinä. Varhain keväällä ja syksyllä puun ollessa lehdetön kasvien tarvitsema valo pääsee suoraan kasvihuoneeseen.

Tomaatti kaipaa valoa, mutta liika on liikaa sillekin.

Kirsikkatomaattimme kasvavat Biolanin kasvusäkeissä, joiden multatilan vedensidontakyky joutui kovaan testiin helteillä. Säkkikasvatuksessa kaikki kasteluvesi päätyy kasvin käyttöön toisin kuin maapohjaviljelyssä. Tomaatin istutuksesta kerroin aikaisemmassa postauksessani:   https://annenallakka.blogspot.com/2021/05/kasvihuone-tayttyy-taimi-ikkuna-tyhjenee.html

Säkkiviljely oli siis hyvä vaihtoehto tänä kesänä, kun jouduimme rajoittamaan kastelua veden niukkuuden vuoksi. Vaikka kussakin säkissä kasvoi kolme tomaatin tainta, riitti säkin kasteluun puolisen kannullista vettä päivässä kuumimmallakin helteellä.

Latvamätä johtuu kastelun niukkuudesta.

Parvekelaatikkoon istuttamani avomaantomaattien hedelmät eivät sen sijaan näyttäneet yhtä kauniilta kuin kirsikkatomaatin sato. Ensimmäiset kypsyvät tomaatit menivät suoraan kompostiin, sillä niihin iski latvamätä, joka ilmenee tummina, kuivina laikkuina hedelmän kärjissä. Latvamätä johtuu liian niukasta ja epätasaisesta kastelusta. Ilmeisesti parvekelaatikon multatila oli liian pieni ja taimet kärsivät vedenpuutteesta kastelujen välillä.

Loppuviikosta sään ennustetaan viilenevän, mikä vaikuttaa myös tomaatin hoitoon. Viikonloppuna aion katkaista tomaattien latvat, jotta nyt kehittymässä olevat tomaatinalut ehtivät kypsyä. 

Sivuversot eli varkaat vievät voimaa raakileilta.

Myös lehtihankoihin ilmestyvien sivuversojen eli varkaiden poistoa on syytä jatkaa, jotta niiden kasvu ei hidasta sadon kehitystä. Viimeisten kukkien pölytyksestä on syytä huolehtia kukkaterttuja ravistamalla, sillä viileinä päivinä pölyttäjien on vaikea päästä kasvihuoneeseen, jos ovi on kiinni.

Luonnonkukilla on paikka puutarhassa

 

Rantakukka

Monen puutarhakasvin kukinta on hurahtanut nopeasti ohi ja jäänyt vaatimattomaksi helteisen sään vuoksi, mutta onneksi monet luonnonkukat ovat täydentäneet puutarhan kukintaa omalla loistollaan. Luonnonkukat pulpahtavat esiin sattumanvaraisesti pihan luonnonmukaisilla alueilla ja valtaavat hoitamattomat tienpientareet.

Mataroiden, kaunokkien, peurankellon, päivänkakkaran ja apiloiden muodostama kukkakimara tarjoaa kaunista katsottavaa kylätien laidalla. Tänä kesänä olen tosin tavannut kasvi-ihmisiä, joiden harmitukseksi pientareet oli leikattu heti juhannuksen jälkeen kukkaloiston ollessa vasta nupullaan. Asiaan voi saada parannusta ottamalla asian puheeksi esimerkiksi tiehoitokunnan kokouksessa, jolloin tietä hoitava henkilö varmasti ottaa asian huomioon. 

Kotimaiset luonnonkukat ovat suosittuja Keski-Euroopassa – ainakin niin voi päätellä brittiläisen Puutarhan pelastajat -ohjelman kasvivalinnoista. Keskiviikkoisessa jaksossa rantakukkaa istutettiin rivitalopihaan perustettuun pieneen suopuutarhaan. Kasvi onkin hyvä valinta, sillä se kukkii pitkään ja houkuttelee perhosia ja mehiläisiä kukinnan loppuun saakka. Omalla pihallamme kasvi viihtyy luonnonvaraisena kosteassa painanteessa, johon ilmeisesti valuu sopivasti vettä viereisestä rinteestä.

Yksi mielenkiintoisimmista luonnonkukista pihallamme on lehtopähkämö (Stachys sylvatica), jonka sain aikoinaan luonnonperennataimistoa pitäneiltä opiskelukavereiltani. Luulin kasvin jo kadonneen, kunnes se yllättäen nousi pensaskärhön juurelta. Olen iloinen, että kasvi on tallella ja muistuttaa antajistaan. 

Lehtopähkämö

Lehtopähkämön kukan kauneuden nähdäkseen pitää kumartua kasvin puoleen ja katsoa huulimaisen kukan purppuranpunaiseen hehkuun piirtyvää marmorikuviota. Kasvin lehdistä irtoaa hieraistaessa voimakas tuoksu, jonka kerrotaan toimivan hyttyskarkotteena. Tänä kesänä tälle ominaisuudelle todella olisi ollut käyttöä.

Monet luonnonkasvit ovat mitä parhaita puutarhakasveja. Niiden kukat ovat usein pienet ja sopivat rytmittämään kukkapenkin runsautta. Pionien ja muiden isojen kukkien keskellä niiden muodostama kukkapilvi suo katsojalle toivotun hengähdystauon.

Harakankello

Juhannuksen aikaan huomasimme pellolle ilmestyneen laajan harakankellokasvuston. Ehkä heinän niitto oli tarjonnut myös harakankellon siemenille mahdollisuuden ottaa jalansijaa niityllämme. Tästä innostuneena jatkamme niittoa ja heinän hyödyntämistä kompostissa ja katteena.

Satuin vierailemaan ystäväni puutarhassa juuri kun pihalla vuosia vaalittu kukkaketo oli kauneimmillaan. Hänen neuvonsa niityn hoitoon olivat yksinkertaiset: niittää kasvusto kukinnan jälkeen ja kuljettaa niittojäte pois rehevöittämästä maata. Myös pensaiden lehdet kannattaa haravoida, sillä nekin lisäävät maan ravinteisuutta. Vuosien varrella niityn lajimäärää voi kasvattaa kylvämällä kasvupaikalle sopivien luonnonkukkien siemeniä. 

Niityn ja kedon hoito on todellinen kestävyyslaji, joka palkitsee harrastajansa upealla kukinnalla sekä perhosten ja hyönteisten runsaudella.

Kateviljely on hellekesän pelastus

 

Koko kesän olen kasannut tuoretta eloperäistä ainesta katteeksi kasvimaan riviväleihin ja viljelypenkkien laidoille: rikkaruohoja, heinää sekä kaikkea mahdollista leikkuutähdettä kukkapenkeistä. Viikonloppuna levittelin mustissa muovisäkeissä mädättymässä olleet ongelmarikkaruohojen jäänteet riviväleihin. Niiden kasvuunlähdöstä ei tällä helteellä ole pelkoa, sillä aurinkoisella kasvimaalla kaikki katteeksi levitettävä aines kuivuu - tai palaa - rapeaksi vuorokaudessa. 

Kasvimaamme kärsi keväällä märkyydestä, ja kun lopulta sain valkosipulit ja sipulit istutettua, alkoi vähäsateinen kausi, joka tontillamme jatkuu edelleen. Valkosipulit ovat kuitenkin lähteneet yllättävän hyvin kasvuun, vaikka pääsin myöhään liikkeelle.

Katetta todella tarvitaan, sillä edellisestä sadepäivästä on kulunut jo kuukausi. Kaiken lisäksi vedentulo on ehtynyt monena iltana, vaikka vesijohtoverkoston piirissä asummekin. Vettä riittää kasteluun todella vähän. Otankin talteen ja kiikutan kasvimaalle kaiken sen veden, joka ennen tuli juoksutettua viemäriin esimerkiksi salaattia huuhtoessa.

Ryvässipuli

Katteeksi levitetty eloperäinen kerros olisi hyvä kastella kokonaan, jotta se hajoaisi nopeammin. Meillä kasteluvettä on kuitenkin riittänyt vain rivien kohdalle. Katteen alla maa on kaikesta huolimatta säilynyt kosteana, sillä eloperäinen aines varjostaa kasvualustaa ja estää veden haihtumista. Kohopenkin laitarivit näyttävät tosin jäävän hieman matalimmiksi kuin keskimmäiset kaksi riviä. 

Näyttää siltä, että savimaan tiivistymisen vuoksi oli oikea ratkaisu istuttaa valkosipulin kynnet matalaan vakoon kompostikerrokseen ja kasata katetta kasvuston ympärille. Valkosipuli lähti nopeaan kasvuun, kun kynsien ei tarvinnut yrittää juurtua tiiviissä, vähähappisessa maassa.

Valkosipuli

Istutuksesta kerroin tässä aikaisemmassa postauksessani.

 https://annenallakka.blogspot.com/2021/05/kateviljely-alkaa-suurin-odotuksin.html

Ehkä virkeään kasvuun on syynä myös uusi, luomuviljelty valkosipulikanta. Lehdet ovat kauttaaltaan vihreät, eikä niiden kärjissä näy vielä kuivumisen merkkejä. Lisäysmateriaalin vaihtaminen lieneekin aika ajoin paikallaan.

Muistan, miten Isoäidin Kasvit -siemenliikkeen perustaja Tuovi Miettinen aikanaan ylisti ruohokatetta ja kertoi kasvien sen suojissa selviävän isommitta kasteluitta myös poutajaksoista. Etenkin tänä kesänä kateviljely on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi, sillä se on pelastanut kuivuuden kourissa sinnittelevän kasvimaamme. Myös jättikurpitsa on jaksanut kasvaa helteessä paksun heinäpeitteen suojatessa kasvualustaa.

Punasipulin ja ryvässipulin katteena on sekalainen valikoima heinää, ruohosilppua, perennojen varsia ja mädätettyä juolavehnää.

Ehkä kateviljely on ratkaisu viljelymaan kunnon ylläpitoon silloin, kun talviset vesisateet tiivistävät maata ja hellekesät yleistyvät. Joka tapauksessa on jännittävää nähdä, millaisen sadon kasvimaamme antaa syksyllä kuivan hellekesän jälkeen.

Kasvien karkailu kuriin

 

Nyt on taas se aika kesästä, kun kierrän saksimassa lakastuneita kukintoja ennen kuin siemenet ehtivät kypsyä. Vaikka kukat ovat kauniita, on tarhurin tunnettava vastuunsa ja estettävä koristekasvien leviäminen oman tontin ulkopuolelle.

Toisinaan liika on liikaa myös omassa puutarhassa. Siksi riensin leikkaamaan mäkimeiramin (Origanum vulgare) versot kuivattavaksi kukkanuppujen alkaessa kehittyä. Mäkimeirami kasvattaa kauniin pyöreän pensaan, mutta sekin levittäytyy mielellään siementämällä kukkapenkistä nurmikolle. Siksi sitä kannattaakin leikata ahkerasti ruokien mausteeksi.

Leikkasin lehdet ja versonkärjet kuivumaan talouspaperin päälle ilmavaan, pimeään paikkaan. Kolmenkymmenen asteen lämpötiloja hipova helle edisti kuivatusta niin tehokkaasti, että lehdet kuivuivat rapeiksi parissa kolmessa päivässä.

Rohtokoirankieli

Toinen kasvi, jonka olen ottanut tavakseni leikata, on vanha mauste- ja lääkekasvi rohtokoirankieli (Cynoglossum officinale). Kasvi on kaksivuotinen ja kasvattaa ensimmäisenä vuonna lehtiruusukkeen. Toisena vuonna taimi muodostaa kukkavanan, minkä jälkeen se kuolee. Pienet, erikoisenväriset kukat ovat aluksi sinivioletit, myöhemmin ruskeanpunaiset. Juuri niissä piilee kasvin viehätys.

Rohtokoirankielen siemenet ovat pinnaltaan takiaistakin karheammat, kuin tarranauha, ja ne tarttuvat herkästi vaatteisiin, hiuksiin ja lemmikkieläinten turkkiin. Tarranauhan aikanaan keksinyt henkilö onkin ottanut mallia erään kasvin vastaavanlaisista siemenestä, ei tosin rohtokoirankielen. Joinain vuosina annan siementen kehittyä ja kerään ne lisäysmateriaaliksi, toisina vuosina leikkaan lakastuneet kukinnot.

Saksankirveli

Kolmas leikattava kasvi on saksankirveli (Myrrhis odorata). Pidän sen raikkaanvihreästä kasvustosta ja alkukesän valkoisesta kukinnasta. Aniksenmakuiset lehdet tuoksuvat ja maistuvat hyvältä.

Kun kasvin on kerran tuonut puutarhaan, se ei sieltä enää häviä mutta pyrkii levittäytymään siementämällä. Liiallista leviämistä voi kuitenkin estää poistamalla kukkavarret kukinnan jälkeen tai viimeistään ennen siementen kypsymistä.

Luetteloa voi jatkaa loputtomiin – sormustinkukka, lupiini, neidonkieli, perhosorvokki, rohtoraunioyrtti – ja jokaisen tarhurin puutarhassa se on erilainen. Usein kasvien levittäytymistaipumukset huomaa vasta sitten, kun ne ovat jo ottaneet aimo loikan alkuperäisiltä sijoiltaan. Viimeistään silloin on aika ryhtyä rajoitustoimiin, jotta ne eivät peitä muita lajeja alleen tai karkaa vieraslajeiksi luontoon.