Onnellinen tarina jäniksenpojasta

Jänis on mestari maastoutumaan.

Jäniksiä juoksentelee pihallamme läpi vuoden; talvella aikuisia, kesällä poikasia. Siksi olemme suojanneet krookuksen kukat joka ilta kuusenoksalla, jäniksille kun krookukset tunnetusti maistuvat.

Eräänä aamuna nostin oksat kukkien päältä ja nakkasin ne maahan. Ihailin krookusten syvänsinistä väriä hetken ja käännyin lähteäkseni, kun huomasin jalkani vieressä kyyhöttävän karvakasan. En tiedä, kumman säikähdys oli suurempi: havujen suojassa emoaan odottavan jäniksenpojan vaiko minun, kun tajusin lähestulkoon sotkeneeni pienen olennon.

Ohikiitävän hetken katselimme toisiamme, minä kameran läpi, jäniksenpoika suurin tummin silmin kuin kirjailija Juhani Ahon sanoja lainaten: ”emon neuvoja muistaen painautui maata vasten, ei karvaakaan värähdyttänyt, ei ripseäkään räväyttänyt”.

Niin huomaamattomasti jänis kuivaan sammalleimumättääseen sulautuu, että vaikea sitä on kuvastakaan löytää.

Nyt havut saavat olla siellä minne ne viskasin, eipä niistä jäniksiä karkottamaan ollut, ennemminkin kutsuivat piiloonsa. Luultavasti jäniksenpoika siirtyi niiden suojaan heti, kun ymmärtäväisesti poistuin paikalta ja vetäydyin keittiöön aamukahvin keittoon.

Maa-artisokka on nyt parhaimmillaan

 

Oikein jännitti painaa talikko maahan ja nähdä, miten uuteen paikkaan istuttamani maa-artisokka on menestynyt. Tulos oli kiitettävä: maasta nousevat maavarsimukulat olivat moninkertaisia verrattuna niihin, jotka vuosi sitten istutin uuteen kasvimaahan. Viileässä maassa kasvi ei vielä ollut ehtinyt kasvattaa ituja, joten hetki oli täydellinen maa-artisokkakeiton tekoon.

Maa-artisokka (Helianthus tuberosus) on kaikin puolin kiitollinen viljeltävä. Se tuottaa runsaimmin satoa multavassa maassa, mutta menestyy myös savimaassa. Vahvajuuristoinen kasvi on mainio maanparantaja. Sen korkea kasvusto tarjoaa tuulensuojaa kasvimaan laidalla vaikkapa avomaantomaatille. Syksyllä kasvia koristavat lämpimänkeltaiset kukat, joiden avautuminen on merkki sadonkorjuun alkamisesta.

Viime syksynä nostin maasta yksinäisen maa-artisokan verson, joka oli kasvanut monihaaraiseksi. Vanhan kompostikasan kylkeen eksynyt artisokkayksilö oli kasvattanut valtaisan määrän mukuloita, jotka kasvoivat ketjumaisina ryppäinä. Kuohkea, ravinteikas kompostimulta oli siivittänyt mukulan ennätyssatoon.

Olen kasvattanut maa-artisokkaa yli kaksikymmentä vuotta eri viljelypalstoilla, ja vain kolme kertaa on tullut takapakkia: kerran vesimyyrät löysivät palstalle tehden tuhoaan. Kylmänä sadekesänä pahkahome ilmaantui tiiviiseen kasvustoon ja lakastutti varsia. Kolmas takaisku oli ennätysluminen talvi, jonka jäljiltä vesi makasi pitkään maa-artisokkaruudussa mädättäen mukulat. Keväällä maasta ei noussut verson versoa, sen sijaan madot olivat möyhineet maan kuohkeaksi. Nämä kolme asiaa ovatkin ainoat ikävät asiat, joita maa-artisokan viljelyssä saattaa kohdata.

Vuoden ensimmäinen maa-artisokkakeitto on kevään kohokohta. Tein sen yksinkertaisella reseptillä: maa-artisokkaa, tilkka kasvislientä, nokare voita, ripaus mustapippuria ja maitoa. Valmiiseen keittoon ripottelin ylivuotista persiljaa, joka jo antaa satoaan. Ruotsalaiskokki Tina Nordström lisää keittoon vielä sitruunanmehua.

Katteet helpottavat kitkemistä

 

Huomiseksi on luvassa sadetta, joten tänä aamuna päätin levittää kompostimultaa nuorten pensaiden juurelle. Juuristoaluetta suojaavan kuivan heinäkatteen alla oli vain muutamia rikkakasveja, jotka oli helppo nypätä pois ennen kompostin levitystä.

Nurmikolle yksittäin istutettujen marja- ja koristepensaiden kasvu kärsii pensaan juurelle levittäytyvistä nurmikkoheinistä, jotka hyödyntävät veden ja ravinteet tehokkaasti. Siksi marjapensaat onkin järkevää istuttaa ryhmään, jolloin maan voi pitää mulloksella pensaiden alla.

Yksittäisen pensaan tai puun kasvua voi edistää kitkemällä kasvin tyvelle pyrkivät nurmikkoheinät ja rikkaruohot sekä lisäämällä kompostimultaa. Kitkeminen käy työstä, mutta työ palkitaan silminnähden parempana kasvuna.

Itse innostuin asiasta viime kesänä, kun perkasin nurmikkoheinät ystävältä saamani ruusun taimen juurelta ja levitin sen ympärille kerroksen kompostimultaa. Alkukesän vaisusti kasvanut ’Pohjolan kuningatar’ kohensi heti kuninkaallista ryhtiään ja kasvoi pituutta kymmenen senttiä parissa viikossa!

Kitkeminen on kesällä hikistä puuhaa, mutta onneksi työtä voi helpottaa katteiden avulla. Kerään pieneltä niityltä leikattua heinää ja levitän sitä katteeksi marjapensaiden ja puiden ympärille. Heinäkate estää kosteuden haihtumista maasta ja heikentää rikkaruohojen valonsaantia.

Heinäkatteen alla maa on pehmeää.

Katteen alla rikkakasvit ja nurmikkoheinät pyrkivät valoa kohti, jolloin niiden irrottaminen maasta on helppoa. Siirrän katetta talikolla syrjään ja nyppään löysästi maahan kiinnittyneen voikukan tai heinätupsun pois. Katteet säästävät selkää ja sormia, kun rikkakasveja ei enää tarvitse kitkeä monta kertaa kesässä.

Tänään on taimipäivä

 

Keväinen auringonpaiste houkuttelee ulos puutarhaan, mutta silmäys vinttihuoneen ikkunalle kertoo, että tänään on aika keskittyä kylvöksiin ja kohti ikkunaa kurotteleviin taimiin.

Runkotomaatin taimet kaipaavat ainakin tukikeppiä ja ehkä lisää multaakin tyvelleen, jotta ne pysyvät tukevammin pystyssä. Ne olisivat jo halukkaita muuttamaan valoisaan kasvihuoneeseen, mutta valitettavasti kylmät yöt koituisivat niiden kohtaloksi.

Tomaatti on tarhurille armelias viljelykasvi, sillä se kykenee kasvattamaan uusia juuria runkoonsa. Lämpimässä asuinhuoneessa ja liian vähässä valossa venyneet varret voikin upottaa multaan vielä kasvihuoneeseen istuttaessakin. Hontelon oloiset runkotomaatin taimet ovat joka vuosi vahvistuneet päästyään valoisaan kasvihuoneeseen ja kasvusäkin ravinteikkaaseen multaan.

Minitomaatti 'Tiny Tim'

Minitomaatti ’Tiny Timin’ taimet pääsivät lopultakin omiin ruukkuihinsa. Kylvin pikku-Timon viilipurkkiin, jonka pohjaan olin näköjään unohtanut tehdä reiät. Juuria ympäröivä multa oli jo pahasti soistumassa, koska ylimääräinen vesi ei päässyt valumaan purkista.

Taimet näyttivät kuitenkin terhakoilta, vaikka juuret olivat hätää kärsimässä märässä mullassa. Toivottavasti ne toipuvat päästyään kuivempaan turvemultaan.

Maustebasilika 'Lime'

Sitruunanmakuisen ’Lime’- maustebasilikan (Ocimum basilicum) taimet ovat jo terhakassa kasvussa. Niiden juuristo oli kasvanut yhtä vahvasti kuin lehdetkin, joten koulinta oli helppoa.

Basilikan siemen on niin pieni, että niitä tulee aina kylvettyä suunniteltua enemmän. Siksi sain taimiruukkuja reilummin kuin olin ajatellutkaan. Jos kasvu jatkuu suotuisana, saan kesällä paljon basilikaa kasvihuoneesta ja lavasta!

Samettikukan taimet olivat itäneet lattialämmityksen päällä ja ehtineet venähtää ennen kuin ehdin hätiin. Keväällä kylvöksille ei saisi hetkeksikään kääntää selkäänsä! Onneksi myös samettikukan taimet voi koulintavaiheessa istuttaa syvälle, jolloin varsi lyhenee.

Samettikukka

Kasvatan samettikukkaa terveyskasviksi kasvimaalle vihannesten joukkoon, missä toivon sen karkottavan tuholaisia. Osan taimista istutan paahteiselle paikalle terranväriseen saviruukkuun, johon lämpimänsävyinen samettikukkakimara mielestäni sointuu kauniisti.  

Viikonloppuna kylvöt jatkuvat, nyt vuorossa ovat ainakin kevätsipuli ja lehtikaali. Ehkä kokeilen niiden idätystä kasvihuoneessa, jossa ne toivoakseni kasvavat hillitymmin kuin asuinhuoneessa. Katsotaan miten onnistuu!

Aamu alkoi pihakierroksella

 

Tänään on hyvä päivä lähteä katselukierrokselle omaan puutarhaan. Lähes kaikki lumi on sulanut syvimpiä varjopaikkoja lukuun ottamatta. Miten talvi kohteli kasveja?

Aika usein tulee pihalle lähdettyä lapio ja kottikärryt edellä, päivän tehtävälista mielessä päällimmäisenä. Tunnistan itsessäni tämän ominaisuuden ja siksi pyrin välillä hidastamaan askelia ja käyskentelemään kasveja katsellen.

Ensimmäiseksi silmiini osui marjaomenapensaiden katveessa sinnittelevät ukkolaukan taimet, joiden sipulien päältä multa on syyssateissa huuhtoutunut pois. Vain parilla juurella maahan kiinnittyvät laukat kaipaavat suojakseen multakerroksen tai istutuksen uuteen paikkaan.

Tuoretta persiljaa sormustinkukan syleilyssä.

Yrttimaalla talven yli selviytynyt persilja yllätti iloisesti. Ehkä se oli hyötynyt syksyllä levittämästäni lehtikatteesta ja paksusta lumikerroksesta. 

Tai ehkä persiljan kylkeen lyöttäytynyt sormustinkukka oli pelastanut sen kietomalla kasvin suojaavaan syleilyynsä.

Krookuksen siniset nuput puskevat täyttä päätä läpi lehtikatteen, jonka levitin syksyllä päärynän taimen juurelle. 

Haavan lehtikarikkeen kerrotaan olevan ravinteikasta ja emäksistä, ja koska pihan maaperä on luonnostaan melko hapanta, ajattelin sen tekevän hyvää maalle.

Kasvihuoneen seinustalla pilkistää kasvisilpun alta neidonkielen ja sormustinkukan alkuja. 

Jos kukinta on tänä vuonna yhtä voimallista kuin viime vuonna, luvassa on hyönteisten surinaa koko kesäksi. Tästä kerroin aikaisemmin https://annenallakka.blogspot.com/2021/02/hyonteisettakaisin.html

Omenapuun taimet eivät olleet välttyneet nälkäisten pupujen hampailta. Verkon läpi pilkistävät alaoksat oli purtu poikki kuin saksilla leikaten. 

Laajempi suojus olisi auttanut asiaa. Onneksi runko kuitenkin säilyi vaurioitta, ja puu voi suunnata kasvunsa ylöspäin.

Mitä muuta näin?

Neitoperhosen siipi lojui kukkapenkissä hentokiurunkannusten keskellä. Oliko se viimevuotisen perhosen vai oliko varhainen lentäjä joutunut jo surman suuhun?

Ylistyspuhe kompostille

 

Pihallamme on kaksi hyvää syytä kompostoida kaikki tontilta kertyvä kasvijäte samoin kuin keittiöstä kertyvä talousjäte. Koristepihan maalaji on karkeaa kivennäismaata, joka tarvitsee vuosittaista multalisäystä. Ilman sitä jalokärhöt ja pionit eivät jaksa kukoistaa. Toiseksi hyötytarha on perustettu vanhalle pellolle, jonka tiivis savimaa kaipaa eloperäistä ainesta, jotta porkkana ja juurikasvit menestyvät.

Tykkään tehdä asioita mahdollisimman yksinkertaisesti – ja myös edullisesti. Joskus se vaatii ylimääräistä puuhaa ja kekseliäisyyttä, mutta sitähän puutarhanhoito on parhaimmillaan.

Käytössämme on kolme erilaista kompostiastiaa. Puutarhajäte kompostoituu risuista punotussa kolmiosaisessa kehikossa, ”ongelmakasvijäte” lavakauluksessa kurpitsan alla ja talousjäte muovisessa kompostisäiliössä.

Oksista tehty luomukompostori sulautuu maastoon hyötytarhan laidalla.

Kasasin kompostikehikon kasvihuonetta varjostavan raidan ja omenapuun taimien tieltä raivatun pajun oksista sekä pensaiden leikkuujätteestä. Tein siitä reilun kokoisen, jotta kompostimassa pysyy kosteana. Sinne kärrätään puiden lehdet, heinä ja muu kasvijäte, joka ei juurru tai lähde leviämään.

Kokoan kompostikasan samalla reseptillä kuin täytekakun: pohjalle tukeva kerros karkeita oksia, sen päälle vuorotellen kuivaa heinää, lehtiä, tuoretta ruohoa, oksasilppua sekä terästykseksi vähän vanhaa kompostimultaa ja naapurikylän Tiinalta saatua hevosenlantaa. Kuorrutukseksi tulee kerros kuivia lehtiä tai heinäpaita.

Valmis komposti talvehti muovin alla suojassa sateelta.

Puutarhajäte hajoaa tunnistamattomaksi mullaksi kolmessa vuodessa. Itse tehty kehikko kestää vähän pidempään. Olen pidentänyt sen käyttöikää punomalla uusia pajunversoja katkeilevien tilalle. Kun kehikko on loppuun palvellut, voin punoa uuden ja katkoa vanhan kompostorin kuivat risut uuden pohjalle. Näin kompostikehikosta ei synny jätettä.

Lavakauluksen pohjalle päätyvät ”ongelmakasvijätteet” eli juolavehnä ja muut sitkeät rikkakasvit sekä kukkapenkeissä liian ärhäkästi leviävä pikkutalvio ja vuohenkello. Kitken ne suoraan mustaan jätesäkkiin ja jätän auringonpaisteeseen. Säkitysvinkin kuulin eräältä kotipuutarhurilta, ja se toimii erinomaisesti.

Juolavehnä nääntyy mustassa jätesäkissä auringossa.

Kasvit nääntyvät säkin kuumuudessa niin hyvin, että ne voisi periaatteessa panna puutarhakompostiin. Kompostoin sitkeimmät kuitenkin varmuuden vuoksi erillään, koska en halua, että vaivalla kitkemäni juolavehnä siirtyy kompostimullan mukana uuteen paikkaan tai ärhäkät puutarhakukat karkaavat vieraslajiksi luontoon.

Sotken jätesäkissä talven yli kuivuneet ongelmakasvit tiukkaan lavakauluksen pohjalle. Kasan päälle levitän viimekesäistä tomaattisäkkien turvetta, johon kylvän kurpitsan. Tänä keväänä aion panna kurpitsan alle myös ravinteikasta talousjätekompostia jälkikypsymään.

Kurpitsan kastelu pitää lavakauluksen pohjan sopivan kosteana pieneliöille. Isot lehdet varjostavat kasvualustaa tyrehdyttäen rikkaruohojen kasvuyritykset. 

Rikkakasvien juurijäte kompostoituu lavakauluksen pohjalla tunnistamattomaksi.

Kun seuraavana keväänä tyhjennän lavakauluksen, juolavehnän juuret ja muut kasvinosat muistuttavat kuohkeaa turvetta. Pieneliöiden toiminta on ihmeellistä!

Kun kierrätämme näin kaiken tontilla syntyvän kasvi- ja talousjätteen, saamme kesässä monta kärryllistä muhevaa maanparannusainetta: yhtäällä keventämään savimaata, toisaalla multavoitamaan kukkamaita ja istutuskuoppia. Kasvijätteiden ravinteet päätyvät sinne, missä niitä eniten tarvitaan, ja risut ilmavoittamaan kompostia tai sen rakennusaineeksi. 

Kompostointi on kärsivällisyyttä kasvattava, mutta palkitseva harrastus, johon ole jäänyt jo pahasti koukkuun!

Posliinihyasintti on vastustamaton valopilkku

 

Keväiset sipulikukat kilvoittelevat keskenään herkkyydessä, värien hehkussa ja muotojen siroudessa, eikä kauneinta kevätkukkijaa tai lempikukkaa ole helppo nimetä. Mikä sinun suosikkikukkasi on?

Itselleni rakas kevätsipulikukka on posliinihyasintti. Sen hennon vaaleansininen väri ja terälehden tummansininen keskisuoni tuovat mieleen vanhat posliinikupit ja ajan, jolloin vieraille tarjottiin kahvia kauniista kupeista.

Ehkä posliinihyasintti puhuttelee myös siksi, että se oli yksi niistä lajeista, joita ensimmäisessä, 1980-luvulla tilaamassani sipulikukkalähetyksessä oli. Kasvi kukkii edelleen lapsuuskotini eteläseinustalla, missä se on levittäytynyt pieneksi kukkaniityksi.

Posliinihyasintin elinvoimaisuus ja talvenkestävyys ovatkin sen hienoimpia ominaisuuksia. Se nousee maasta kohta lumen sulettua ja kukkii varhaisimpien joukossa. Hohtavanvalkoiset kukat vangitsevat auringon valon valaisten koko puutarhan. 

Aurinkoisena päivänä kukissa kuhisee kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia. Posliinihyasintin avulla pölyttäjät tottuvat käymään puutarhassa varhain keväällä ja palaavat medenhakuun myös marjapensaiden ja hedelmäpuiden kukinta-aikaan. 

Kukinnan loputtua kukkavarret painuvat maahan siementen painosta, jolloin siemenet pääsevät kosketukseen mullan kanssa. Kasvi kylväytyy innokkaasti kukkapenkissä sekä puiden ja pensaiden multavilla alustoilla. Siksi levitänkin keväisin kukkapenkkiin tuoretta kompostia tai turvetta edellisenä kesänä kasvihuonetomaattien kasvualustana palvelleista kasvusäkeistä. 

Tiiviissä nurmikossa kylväytyminen on hidasta, mutta siirtotaimet menestyvät nurmikossakin. Laji on muutenkin liikkuvainen; aina kun kukkapenkin kasveja siirtää, mukaan tulee muutama posliinihyasintin sipuli.

Kasvin tieteellinen nimi Puschkinia scilloides on soinnukas kuin pieni runo. Se ei ole kuitenkaan saanut nimeään runoilija Aleksandr Pushkinin mukaan vaan toisen venäläisen, 1760-1805 eläneen kemistin ja tutkimusmatkailijan Apollos Apollosovic Mussin-Puschkinin, joka keräsi kasveja posliinihyasintin kotiseudulta Keski-Aasiasta.

Liljakukko hiipii puutarhaan varhain

 Aamulla sähköpostiin saapui Luonnonvarakeskuksen tiedote, jossa kerrotaan Kutsumaton vieras -kampanjasta. Luonnonvarakeskuksen aloitteesta käynnistetty kampanja kannustaa tunnistamaan ja torjumaan haitallisia vieraslajeja kotipuutarhoista ja lähiympäristöstä. Haitalliset vieraslajit ovat rantautuneet Suomeen ihmisen toiminnan mukana, ja ne aiheuttavat luontokatoa karatessaan luontoon.

Osoitteessa vieraslajit.fi on luettelo haitallisista kasvi- ja eläinlajeista. Sitä selatessa vastaan tuli vanha tuttu viholliseni liljakukko, joka ilmestyy kuin tyhjästä heti liljakasvien -  kuten kirjopikari- ja varjoliljan - pilkistäessä maasta. ”Varhainen tarhuri nappaa liljakukon” on lause, jonka paikkansapitävyyden olen oppinut kantapään kautta.

Aikuinen liljakukko on nopea liikkeissään.

Niinpä osaan tarkastaa kasvustot jo varhain: näkyykö lehdissä reikiä, lakanpunaisia kukkoja tai jo ulosteensa peitossa lymyäviä toukkia. 

Tehokkaimmaksi pyydykseksi on osoittautunut tavallinen muoviämpäri. Kun näen liljakukkoja kasvustossa, asetan muoviämpärin kasvin alle ja tavoittelen kädelläni ötököitä. Käden lähestyessä liljakukot tiputtautuvat maahan, mutta putoavatkin alla vaanivaan ämpäriin. Tällä konstilla ihanat varjoliljat ovat saaneet rauhan kukoistaa kesäiltojen mystisesti tuoksuvina kuningattarina.

Toukkavaiheessa tilanne on jo ryöstäytynyt käsistä, ja torjunta on sotkuista. Toukista kerron enemmän kesäkuisessa postauksessani: 

 https://www.blogger.com/blog/post/edit/5970025150006506840/1315721389358524267

Tuoksuvatukka leviää rajusti.

Tänä keväänä joudun antamaan kyytiä myös pellon laidassa rehottavalle tuoksuvatukalle. Kasvi on kaunis kukkiessaan, mutta leviää rajusti. Olen suunnitellut leikkaavani varret alkukesästä lehtien kasvettua täyteen kokoonsa, jolloin pensas menettää kasvuvoimaansa.

Juurten repimisessä maasta tulee olemaan kova työ, joten kasvin hävittämiseen menee varmasti koko kesä. Juurakot kuivatan hyönteisaidassa, jotta ne eivät juurru uudelleen kompostissa. Tästä kerroin aikaisemmassa hyönteishotelli-postauksessani:  https://annenallakka.blogspot.com/2021/02/hyonteishotelli.html

Kuivat varret silpuksi, nyt on kevät!

 

Viimeiset lumenrippeet sulavat pihan kukkapenkeistä. Jotain vihreää maasta pistää jo esiin: sormustinkukan ruusuke, narsissin lehdenkärjet ja tietenkin varhaiset krookukset. Myös kuivat talventörröttäjät paljastuvat hangen alta, sillä en leikkaa varsia syksyllä vaan jätän ne suojaamaan juuristoa pakkasilta. 

Aurinkoisena päivänä on hyvä hetki tarttua pensassaksiin ja silputa kuivat varret kukkamaan katteeksi. Kukkapenkki näyttää muutaman viikon ajan sotkuiselta, mutta kasvijäte jää nopeasti maasta puskevien versojen peittoon.

Kuiva silppu painuu maahan nopeasti.

Kasvisilpusta on sekin hyöty, että se suojaa maasta nousevia kasveja pakkasilta, joita varmasti esiintyy vielä monta kertaa ennen kuin sää lämpenee. Mutta ennen kaikkea kasvisilppu tarjoaa hajotettavaa madoille ja muille maan pieneliöille.

Levitän ohuen komposti- ja multakerroksen kukkapenkkiin vielä ennen kasvuunlähtöä. Se ravitsee maata, joka tuntuu kummasti hupenevan syyssateiden myötä.

Esikot ja sipulikukat itävät omia aikojaan pehmeässä mullassa.

Multakerros tarjoaa myös hyvän itämisalustan sipulikukkien ja monivuotisten kukkakasvien siemenille. Keväällä ja alkukesästä kuljenkin aika ajoin nenä maata kohden ja tutkiskelen, pilkistääkö maasta pikkuruisia taimia uuteen kasvupaikkaan siirrettäväksi.

Pajunkissat pörhistelevät pääsiäiskranssissa

 

Pajunkissat ovat nyt muhkeimmillaan ojanvarren pajukoissa. Niiden kauneudesta innoittuneena päätin sommitella pienen pajunkissakranssin kotioveen. Päivä oli siihen mitä parhain. 

Siirsin puutarhatuolin pihan aurinkoiseen, tuulensuojaiseen nurkkaan. Keskittyminen versojen taivutteluun rauhoittaa mielen. Kädet puuhastelevat, mutta ajatukset kohoavat korkeuksiin, muuttomatkallaan pohjoiseen suuntaavan hanhiparven matkaan. 

Pohjana käytin jouluksi tekemääni kranssipohjaa, josta poistin tuijanoksat. Pohja ei ollut vielä kovin kuivunut, joten versot olivat tiukasti kiinni toisissaan. Niiden väliin pujotellut pajunkissaversot kiinnittyivät napakasti pohjaversojen väliin. 

Kranssipohja

Käytin aluksi 15 sentin mittaisia versoja, jotka asettelin kaarevasti kranssin muotoon. Täytettä kaipaaviin kohtiin pistelin 5-10 sentin pituisia pajunkissaoksia. Tälläkään kerralla en käyttänyt rautalankaa kiinnitykseen, sillä pajunkissaversot pysyvät napakasti kranssipohjan puristuksessa. 

Pajunkissakranssi sopii oveen, mutta se on tunnelmallinen myös pääsiäispöydän koristeena. 

Kaunista pääsiäistä!